Dragon Questille pitää nostaa hattua, pitää sitten roolipeleistä tai ei. Sarja on saanut alkunsa jo vuonna 1986, mutta uusia nimikkeitä saadan markkinoille suhteellisen tasaiseen tahtiin. Tuorein länsimaihin saapunut osanen on 3DS:lle julkaistu Dragon Quest VII: Fragments of the Forgotten Past.
Kyseessä on uusioversio vuonna 2000 ykkös-PlayStationille julkaistusta seikkailusta, jonka paranneltua versiota on saanut odotella länsimaihin jo pidemmän aikaa. Nimike on tuotu nykyaikaan muun muassa ulkoasunsa ja ominaisuuksiensa osalta, mutta jälkiä pelin iästä huomaa silti joka puolella. Kyseessä on kuitenkin varsin mallikkaasti uudistettu peli, joka vetoaa eritoten klassisista roolipeleistä innostuviin pelaajiin.
Mitä me pelattiin ennen kuin oli Dragon Quest?
Roolipeleissä ovat tärkeitä sekä taistelumekaniikat että juonikuviot. Nämä kaksi asiaa ovat onneksi mallillaan Dragon Questin seitsemännessä sinfoniassa.
Pelin tapahtumat sijoittuvat eri alueille sekä eri aikoihin. Jokainen uusi ympäristö on kuin oma rajattu pieni tarinansa, joka viittaa isompiin kuvioihin vain yksityiskohdissaan. Ratkaisu tuntuu varsin onnistuneelta, sillä eroavilla teemoilla varustettuihin tarinoihin uppoutuminen saa unohtamaan seikkailun suuremmat juonikuviot täysin. Yhteistä vastaantuleville alueille on, että jokainen niistä tarvitsee sankarijoukkion apua tavalla tai toisella. Pelaajalta tämä vaatii vihollisten kukistamista, hahmojen kanssa puhumista sekä matkaamista ympäri maita ja mantuja. Yksi alue taistelee robottiuhan kanssa, toisaalla taivaalta sataa kivettävää sadetta. Entäpä mitä tehdä, kun kylän kaikki ihmiset ovat kadonneet?
Osa juonikuvioista on saatu varsin mielenkiintoisiksi, mutta mahtuu mukaan myös suvantokohtia edellä mainitun robottipläjäyksen tapaan. Sankarit ovat jäävät pikkutarinoissa usein statistin rooliin, vaikka jokaiselle onkin hitusen luonnetta pyritty kehittämään. Varsinainen päähahmo ei tosin pukahda pelin aikana tuon taivaallista.
Tarina alkaa olettamuksella, että koko maailmassa ei ole kuin yksi ainoa saari, jota sankarimmekin asuttavat. Merta katsellessa ei näy kuin aavaa merta ja kaloja aina horisonttiin asti. Mutta sitten vastaan tulee mystisiä kivitabletin paloja ja kaikki kääntyy päälaelleen, totta kai. Mukaan menoon saadaan muun muassa ikiaikaista pahuutta, taikuutta ja aikamatkoja.
Taistelut hoidetaan männävuosien muidenkin roolipelien tapaa vuoropohjaisesti, eli ensin valitaan hahmojen hyökkäykset, taiat tai muut toimet, ja sitten katsotaan oman tiimin ja vihollisten muuvit vuoronperään. Pelin ikä nostattaa hieman pelkoa niskavilloissa siitä, josko taistelut olisivat hitaita kuin etana vastatuulessa. Näin ei onneksi ole, sillä taistot ovat suhteellisen vauhdikkaita. Kun omien joukkojen liikkeet on valittu, ei kestä kovinkaan kauaa, kun vuoro on päätöksessään ja uusi alkaa.
Vihollishirmuja päästää kurmottamaan pelin edetessä kiitettävän paljon kasvavalla arsenaalilla. Sankarit oppivat matkan aikana useita taikoja, taitoja sekä ammattiin sidottuja kykyjä. Nämä tarjoavat hyvän määrän kättä pidempää. Ammatit myös noin muutenkin ansaitsevat erityismaininnan, sillä tarjolla on taistelijan, papin ja muiden peruskaurojen lisäksi muun muassa tanssijaa sekä lammaspaimenta.
Tänään on ropelluspäivä, päivä joka muistetaan
Dragon Quest VII ei ole suorastaan vaikea, mutta silloin kun se rankaisee, se rankaisee kunnolla. Mikäli pelaaja koettaa vältellä taisteluja liiankin kanssa, eivät hahmot kehity. Ja tämä tarkoittaa sitä, että kun seuraavan kerran vastaan asettuu pomohirviö tai pari, seuraa armoton selkäsauna. Kun pelaaja ottaa turpiinsa luolaston viime metreillä, palautetaan hänet koko alueen ulkopuolelle, lähimpään kirkkoon. Tämä saa otsasuonen pullistumaan, etenkin kun pidemmät tyrmät joutuu juoksemaan uudemman kerran läpi pomohirviön luokse. Luolastot ovat kuitenkin suhteellisen lineaarisia, joten eksyminen ei ole suuri ongelma.
Niin, ja kuollessa pelaajan lompakosta nykäistään reilu osa varallisuudesta pois. Tämä ei ole katastrofi, mikäli on välillä muistanut käydä tallettamassa varallisuuttaan pankkiin. Mutta jos talletukset ovat jääneet tekemättä, voi harmitus olla kohtalainen. Etenkin, koska kuolleiden hahmojen herättäminen henkiin papin toimesta vaatii pätäkkää.
Tallennus onnistuu kirkoissa ja muissa sijainneissa, joissa vastaan tulee pappishenkilöitä. Käytössä on kolme tallennuspaikkaa, mutta koska kyseessä on käsikonsoliseikkailu, tarjolla on onneksi myös Quick save -toiminto. Tilanteen voi tallettaa siis melkeinpä missä vain kesken kaiken, mikä onkin elinehto mobiililaitteen lyhyempien pelisessioiden takia.
Sano 3DS, kun haluat hyvää roolipeliä
3DS-versio on saanut ulkoasun lisäksi muitakin parannuksia alkuperäiseen PlayStation-peliin nähden. Yksi suurimmista, ja tervetulleimmista, uudistuksista on hylätä satunnaistaistellut. Tämä tarkoittaa, että taistot vihollisia vastaan eivät ala vähän väliä kartalla ja luolastoissa liikuttaessa. Vihollishahmot näkyvät maastossa ja ne pystyy halutessaan välttämään, mikä on mitä parhain uudistus. Satunnaistaisteluita ei toivoisi enää tällä vuosituhannella näkyvän yhdessäkään pelissä.
Uusiojulkaisun juuret ovat kuitenkin menneisyydessä, ja se tulee ilmi siellä ja täällä. Vaikka nostalgiasta kuinka tykkäisi, olisi yksi asia silti syytä päivittää nykyaikaan. Pelin tekstinä esitettävää dialogia ei nimittäin voi nopeuttaa mitenkään. Teksti valuu ruudulle omaa vauhtiaan, joka ei onneksi ole maailman hitain, mutta sitä haluaisi kuitenkin vauhdittaa roimasti. Tekstimuotoista dialogia Lohikäärmeseikkailussa nimittäin riittää vaikka kuinka ja paljon, sillä joka sivuhahmolla on aina kommentoitavaa viimeaikaisiin tapahtumiin. Valikoitakin riittää enemmän kuin tarpeeksi, mikäli mielii saada selville kaikki nimikkeen salat. Esineiden hallintakin voisi olla helpompaa, sillä nyt eri varusteita pääsee liikuttelemaan kankeasti hahmolta toiselle, jos ne halajaa ottaa käyttöön.
Kankeus näkyy myös kirkossa asioidessa. Pelitilannetta tallennettaessa kirkossa on papeilla valitettavasti liikaa sanottavaa. Seikkailun talteen säilömistä varten joutuu parhaimmillaan skippailemaan kahdeksan teksti-ikkunan läpi, joissa joristaan turhia ja kysellään varmistuksia tallentelulle. Kerrassaan hauskaa.
Säät vaihtelee, Dragon Quest pysyy
Mistä tietää, että kyseessä on toooodella pitkä peli? Esimerkiksi siitä, että Nintendo on julkaissut kotisivuillaan läpipeluuohjeet ensimmäiselle 20 tunnille. Kyllä, kaksikymmentä ensimmästä tuntia. Tässä vaiheessa päähahmojen ammatteja erikoisominaisuuksineen pääsee valikoimaan ensimmäistä kertaa, eikä seikkailu ole vielä lähelläkään puoliväliä. Kyseessä onkin hulvattoman pitkä kokemus, johon voi käyttää halutessaan päälle 70 tuntia. Tätä arvostelua varten seikkailua nähtiin noin 30 tuntia, jonka aikana perusmekaniikat, taistelutyylit ja muut perusteet tulivat jo tutuiksi, vaikka koettavaa riittäisikin vielä päiväkausiksi. Lisää kommenttia matkan edetessä onkin syytä odottaa aikanaan Dragon Quest VII -ketjuun keskustelualueellamme.
Nimike antaa pelaajiensa odottaa kaikkien ominaisuuksiensa aukeamista. Ensimmäinen taistelu nähdään kahden tunnin paikkeilla, ja kuten juuri mainittua, hahmojen ammatteja päästään valitsemaan 20 tunnin hujakoilla. Maltti on siis valttia tätä seikkailua kokiessa.
Yksi erityisen päätärapsututtava ero länsimaalaissa julkaistun sekä Japanissa nähdyn version välillä kuitenkin on. Nousevan auringon maassa pelin musiikit äänitettiin oikean orkesterin avulla, kun taas lännessä on tyytyminen yksinkertaisempaan MIDI-soitantaan. Ratkaisua voi vain ihmetellä, sillä nämä versiot soivat varsin komeasti. Melodiat ovat parhaimmillaan kovin roolipelimäisiä ja hyvällä tapaa vanhanaikaisia, joten niitä kuulostelisi mielellään astetta komeamminkin.
Kaikki seikkailussa kohdattavat hahmot ovat kovin kivikasvoisia, aina sankareista lähtien. Naamatauluilla nähdään nimittäin pääasiassa vain yhtä ilmettä, oli tilanne minkälainen hyvänsä. Ja mikä vielä haljumpaa, kierrätetään hahmomalleja isolla kädellä. Vaikka kylässä x tavattaisiin tarinan kannalta keskeinen mieshahmo, ei mikään estä täysin samannäköistä tuttavuutta tulemasta vastaan myös viidessä muussa kaupungissa eri roolissa. Tämä tuntuu himpun halvalta ratkaisulta, sillä erilaisia olemuksia ei loppupeleissä ole kovinkaan montaa. Pelin monsterit sen sijaan ovat varsin hyvin suunniteltuja, ja ne näyttävät hyvällä tapaa pöhköiltä.
Aina on tilaa vielä yhdelle, joka ropettaa
Varsinaisen tarinapelailun ohella tarjolla konsolin StreetPass- ja SpotPass-toimintoja käyttäviä pyrähdyksiä. Kanssapelaajilta tai verkon kautta saatavat kivitabletit vievät näet pelaajat pieniin luolastoihin taistelemaan vihulaisia vastaan parempien esinepalkintojen toivossa. Löytyypä yhdestä maailman kolkasta myös kasinoviihdettä, johon kuluttaa aikaansa vaikka kuinka ja paljon.
Dragon Quest VII: Fragments of the Forgotten Past on kovin mallikas uusioversio männävuosien JRPG-seikkailusta. Sen ikä näkyy paikoin, mutta siinä on silti sitä jotain, mikä innostaa pelaamaan. Tarinaltaan ja tunnelmaltaan peli on vallan valloittava. Seikkailun hulvaton pituus voi kuitenkin tuntua kovin uhkaavalta, mutta eipähän ainakaan tekeminen lopu kesken.
Mikäli et pidä vanhakantaisista ja suhteellisen hitaasti aukeavista roolipeleistä, niin Dragon Quest VII ei ole sinua varten. Mutta mikäli haluat kokea hyvin uudistetun klassikkoseikkailun, kannattaa lohikäärmeseikkailuun tutustua.
