Nuoria kapinallisia
Vaikka Seralla vallitsee Locust-painajaisen jälkeen näennäinen rauha, eivät asiat mene vieläkään kuin Strömsössä. Ihmiskunnasta on ainoastaan rippeet jäljellä, ja maanalaisen vihollisen hävittämiseen käytetty ase synnytti valtavia planeettaa ravistelevia energiamyrskyjä. Suuri osa kansalaisista on lukittautunut militaristisen COG-järjestön ylläpitämien linnoitusten suojiin. Poikkeustilaa rautaisella otteella valvovat viranomaiset eivät suhtaudu järin myötämielisesti muurien ulkopuolella sinnitteleviin toisinajattelijoihin. Yksi oman tiensä kulkijoista on alkuperäisen trilogian sankarin Marcus Fenixin poika, J.D. Fenix seurueineen. Aiemmin COG-haarniskaa kantanut nuorukainen päätyy loikkauksensa vuoksi isoveljen mustalle listalle, eikä pelin aloittava ryöstöretki entisen työnantajan tiloihin edesauta suhteita.
Vaikka tarina ei keksi ratasta uudelleen, on kerronta aiempaa tiiviimpää. Erittäin näyttävien välivideoiden avulla tehdään selväksi mitä ollaan tekemässä ja miksi. Sarjan ensikertalaisille kaanonin sisäistämisessä on toki melkoisesti pureksittavaa. Nuorempi Fenix ei ole isänsä kaltainen karismaattinen mörisijä, mutta reissun varrella mukana seuraavan porukan kesken läppä lentää toisinaan kuin vanhoina hyvinä aikoina. Ensimmäiset luvut räiskitään poikkeuslakia hyödyntävän hallituksen tekoälyjoukkoja vastaan. Robotit ovat ennakoitua hauskempaa tykinruokaa monipuolisuutensa vuoksi: mukaan mahtuu niin päälle vyöryviä pienempiä kiusankappaleita, perussotureita vastaavia peltikasoja kuin järeämpääkin kalustoa sykettä ylläpitämään. Uusi vihollinen tuo mukanaan luonnollisesti tuoreita aseita. Myöhemmin päästään jakamaan lyijyämyrkytyksiä tutummiltakin vaikuttaville ötököille, mikä muuttaa toiminnan dynaamiikka juuri ennen kuin taivaalta tipahtavien robottien purkaminen käy puuduttavaksi.
Räiskintää viedään selvästi nopeatempoisempaan suuntaan, kun iso osa tykinruoasta rynnii puoliväkisin iholle kiinni. Ratkaisu pakottaa pelaajan herkemmin suojastaan toiminnan tiimellykseen. Keskenään eri tavoin käyttäytyviä vihollistyyppejä nähdään aiempaa enemmän. Tämän vuoksi taktiikkansa joutuu miettimään hieman tarkemmin, kun taistelukentällä saattaa esimerkiksi lymyillä muuta sotajoukkoa voimistava mörökölli sotkemassa pakkaa. Yhteistyömoodi on jälleen tärkeässä roolissa kampanjassa, ja riemastuttavasti kehittäjä säilyttää mahdollisuuden pelata jaetun ruudun kautta verkon ohella. Tekoälytoveritkin toimivat yllättävän tehokkaasti, joten soolosotureidenkaan ei tarvitse empiä matkaan lähtemistä. Koneen ohjastamat kumppanit ovat jopa poikkeuksellisen hanakoita pelastamaan pelaajaparan hengen hädän hetkelllä, mikä alentaa kuolemien määrää tuntuvasti.
The Coalition hyödyntää Epiciä ahkerammin erilaisia ympäristöjä. Noin kahdeksantuntisen räiskintäputken aikana nähdään todella eeppisiä näkymiä. Etenkin luonnon siimeksessä peli näyttää syötävän hyvältä, kun kasvusto huojuu tuulen mukana kuin Witcher 3:ssa konsanaan kuun valaistessa tunnelmallisesti tienoota. Näinä hetkinä Gears of War 4 on helppo julistaa Xbox Onen komeimmaksi teokseksi. Toki mukaan mahtuu geneerisempiä luolasto-osuuksia sekä betoniviidakoita, mutta joka tapauksessa kyseessä on maisemiltaan monipuolisin matka tähän saakka.
Toiminnan rytmitys rauhallisempine vaiheineen soljuu pääosin mallikelpoisesti, vaikka puolivälin krouvissa meno hetkellisesti laahaa paikoillaan. Mukaan mahtuu sopivasti peruskaavaa rikkovia osuuksia, mutta kaikki eivät osu maaliinsa. Kehnoimpana esimerkkinä mainittakoon periaatteessa näyttävä moottoripyöräilykohtaus, jonka olisi kömpelyydessään voinut jättää suunnittelupöydälle. Samoin muutamaan otteeseen koettavat vihollisaaltoja vastaan puolustautumiset tuntuvat turhalta horde-moodin ryöstöviljelyltä junan tavoin etenevän kampanjan keskellä. Nämä ovat onneksi pieniä säröjä onnistuneen kokonaisuuden keskellä. Toisaalta viimeiset kappaleet ovat niin ikimuistoisen ylilyötyä räiskettä, että lopputekstien rullatessa erinomainen jälkimaku on taattu.
Verkkoja virittelemässä
Monen muun räiskintäsarjan tavoin Gears of Warin moninpeli nousee vähintään yhtä tärkeään rooliin kuin kampanja. Kilpailullisella puolella meno on taatun tiivistä hippaa, jota sarjan fanit ovat oppineet rakastamaan – ja satunnaisemmin karkeloihin liittyvät vihaamaan. Vaikka uudet aseet sotkevat jonkin verran soppaa, dominoivat lähitaisteluihin taitavimmin kierähtävät haulikkosankarit edelleen tapahtumia. Ruudunpäivitys tuplataan kampanjasta, minkä vuoksi toiminta tuntuu äärimmäisen sulavalta visuaalisuuden kuitenkaan suuremmin kärsimättä. Kuolemasta voi yleensä tekniikan sijaan syyttää vain omaa nolouttaan, eikä verkkoviivettäkään pääse nostamaan syntipukiksi. Ainoat tekniset moitteet liittyvät paikoin hitaahkoon pelinmuodostukseen. Tilanne oletettavasti parantuu, kunhan muutkin kuin kalleimman Ultimate Editionin hankkineet saapuvat kansoittamaan linjoja.
Pelimuodoista tutut suosikit, kuten Warzone, tekevät odotetun paluun. Vaan mahtuupa mukaan tuoreempiakin variaatioita. Arms Racen idea lainataan kilpailijoilta, kun jokaisen tapon jälkeen kämmeniin arvotaan uusi ase. Huomattavasti viihdyttävämpi pelimuoto on Dodgeball, eli kotoisammin polttopallo. Pelaajille suodaan lähtökohtaisesti vain yksi elämä. Taistelukentälle voi kuitenkin päästä manan majoiltakin takaisin meuhkaamaan, mikäli joukkuetoveri onnistuu listimään vastapuolen edustajan. Hauska idea johtaa toisinaan eeppisiin sankaritarinoihin, kun viimeisenä kentällä sinnittelevä sissi onnistuu saamaan parin tapon avulla tiimiinsä uutta virtaa. Nykyvitsauksena moninpelissä nähdään myös mikromaksuja, mutta kilpailullisella puolella näillä voi onneksi lunastaa ainoastaan kosmeettista sälää.
Sen sijaan Horde 3.0 -kimppamoodi mahdollistaa laajemmankin kilpavarustelun sekä kahisevalla että pelin sisäisellä valuutalla, kun vastaan asettuu tekoälyn ohjastamia vihollisaaltoja. Suurimpana uudistuksena toimivat erilaiset hahmoluokat, mikä lisää entisestään hyvin yhteen hiileen puhaltavan joukkueen menestymismahdollisuuksia. Vastaavasti satunnaisessa seurassa pelit saattavat loppua ennen aikojaan porukan sooloillessa omiaan. Selviytymismuotojen suurkuluttajille luvassa on joka tapauksessa tuntien edestä piinavan tehokasta toimintaa, kun alati vaikeutuvat aallot vyöryttävät päälle koko pelin mörkökatraan voimin aina isoimpiin pirulaisiin saakka.
The Coalition lunastaa viimeistään nyt paikkansa Gears of Warin itseoikeutettuna hovikehittäjänä. Neljännen osan kohdalla edetään vielä melko turvallisella linjalla. Uusi tarinajuonne on selkeästi vasta saamassa tuulta alleen, ja toiminnassakin kaikkein kaistapäisimmät pomokohtaamiset jäävät odottamaan itseään. Puitteet ovat silti enemmän kuin kohdillaan, mistä harvinaisen komeat maisemat sekä ennenkaikkea äärimmäisen sulavat räiskintämekaniikat pitävät huolen. Vielä kun pakettiin yhdistetään koukuttava ja riittävän monipuolinen verkkototeutus, voidaan puhua erinomaisesta kokonaisuudesta. Aina yhtä pelätyssä sukupolvenvaihdoksessa onnistutaan puhtain paperein.
