Vain muutama pelisarja on pitänyt miehityksensä 2D-pelien saralla ja yksi näistä on King Of Fighters. Lähinnä arcade-halleista ja Neo Geo -konsolilta tutuksi tullut sarja on täysiverinen 2D-mättö. King Of Fighters on tunnettu uskollisuudestaan originaalille 2D-mätkintöjen konseptille, ja King Of Fighters Extreme jatkaa samaa linjaa. Hudson Softwaren kehittämä peli on N-Gagen ensimmäinen beat 'em up, ja hyvä sellainen. Mutta miten peli sitten pärjää isoveljilleen suuremmilla konsoleilla?
Sho-ryu-ken, nahkavitonen ja buutsinkärki
King Of Fightersin konsepti on yksinkertainen: valitaan kolmea hahmoa (tai yksi) ja taistellaan vastus toisensa jälkeen, kunnes päästään viimeisen haastajan luo. Yhden hahmon kuollessa toinen tulee taistelemaan ja kun kaikki kolme hahmot ovat kuolleita, häviää ottelun. Kuten beat 'em upeissa yleensä, koukkuna toimii hahmojen liikkeiden ja kombojen opettelu, eikä niinkään hienolla tarinalla ja juonenkäänteillä maustettu kokonaisuus. Erilaisia liikkeitä löytyy pelistä kiitettävä määrä, joskin normaaleilla iskuilla ja yhden liikkeen raukkamaisella toistamisella pärjää parhaiten. Näin siis ainakin konetta vastaan pelatessa. Hahmot ovat tuttuja aikaisemmista osista, tosin uusia tulokkaita ei ole. Hahmojen kirjava joukko sisältää raavaita miehiä, 80-luvun koviksia muistuttavia tyyppejä, tiukoissa vaatteissa pomppivia naisia ja pakollista bishia (=kauniita miehiä/naisia). Kyseessä siis varsin tyypillinen joukko genressä. Ulkonäön lisäksi hahmot eroavat toisistaan lähinnä nopeudessa ja voimassa. Mitään suuria eroavaisuuksia hahmojen välillä ei ole, ja pelaajan valinnaksi jääkin valita nopean ja voimakkaan väliltä suosikkinsa.
Hyvän pelaajan käsissä ketterä hahmo pistää vastustajan sellaisen kombon alle, ettei tulemista takaisin ole. Vahvat hahmot taas eivät vaadi mitään tyylikkäitä komboja, vaan muutama raavas lyönti ja lukko hoitavat homman. Osa hahmoista pystyy myös käyttämään pitkän matkan hyökkäyksiä, kuten ampumaan tai pyörimään ruudulla vastustajaa kohti. Näitä liikkeitä käyttämällä vastustajan saa pidettyä sopivan matkan päässä ja tehtyä pientä vahinkoa vähitellen. Kuten yleensä, erikoishyökkäykset ovat niitä, jotka erottavat keltanokan konkarista; nämä iskut lopettavat ottelun lyhyeen. Amatööri saattaa silloin tällöin satunnaisella näpyttämisellä suorittaa erikoisiskun, mutta kokeneempi pelaaja käyttää niitä taktisesti aina kuin mahdollista. Erikoishyökkäykset käyttävät energiaa, jota saa hakatessa. Osa erikoishyökkäyksistä kuluttaa kaiken energiasta ja osa vain yhden palkin kolmesta. Vaikka nämä iskut ovatkin tehokkaimpia, ei niillä tee mitään, ellei osaa ajoittaa niitä oikein. Loppujen lopuksi hahmon valinnalla ei ole kovinkaan suurta merkitystä, ja ainakin allekirjoittaneen kohdalla valinta painottui hahmojen ulkonäköön.
Kauniita spriteja, ei niin kauniita musiikkeja
King of Fighters Extreme on saatu N-Gagen kapealle näytölle hyvin sommiteltua. Grafiikka koostuu sprite-hahmoista ja pikseleistä tehdyista staattisista taustoista. Hahmot ovat mukavan elävän näköisiä ja hyvin animoituja. Jopa ilmeet paistavat hahmojen nassuilta pienen näytön takaa. Graafinen puoli on taustoja lukuunottamatta hanskassa eikä kalpene esimerkiksi PSX-mättöjen rinnalla kovinkaan paljon. Äänistä ei voi sanoa samaa, ja pelin äänimailma onkin ehdottomasti tekeleen heikoin lenkki. Toki perinteiset huudot ovat ihanan nostalgisia, mutta ne eivät pelasta kauheilta musiikeilta. Tason aikana useita kertoja toistuva kahdenkymmenen sekunnin kipale on mykkyä korville, ja King Of Fighters Extreme hakeekin paikkaansa maailman kauheimman lopetusbiisin top5:ssa. N-Gage, kuten usea muukin kannettava konsoli, ei oikein loista äänien saralla, ja King Of Fighters Extreme putoaa samaan kuoppaan kuin konsolin muutkin pelit. Äänet ovat tärkeä tekijä tunnelman luomisessa, joten niihin panostaminen ei ole koskaan pahasta. Toki alusta rajoittaa äänimaailmaa hieman, mutta läpi sormien tällaista ei voi katsoa, oli kyseessä mikä konsoli tahansa.
Moninpeli pelastaa
Yksinpelinä King Of Fighters Extreme ei ole niitä parhaimpia beat 'em uppeja. Sen jaksaa vääntää läpi muutaman kerran ja perinteisiin Survival, Practice ja Time Attack -moodeihin kajoaa, jos ei todellakaan parempaa tekemistä ole. King Of Fightersin koukku on moninpeli, joka yhdessä laajan liikevalikoiman kanssa pelastaa pelin. Beat 'em upit loistavat nimenomaan moninpelissä ja yleensä vain siinä, kiitos ihmisen voimakkaan kilpailuvietin. Bluetoothin kautta toimiva moninpeli on mukavaa ajanvietettä niin lyhyissa kuin pitkissäkin sessioissa. Kaverin kanssa otteleminen voittaa yksinpelin 10-0 ja tuo pelille paljon lisäarvoa. Tekoäly tarjoaa kyllä hyvän vastuksen, mutta usein raukkamaisella tavalla kuten yhden liikkeen toistolla.
King Of Fightersit eivät ole koskaan loistaneet omaperäisyydellä, vaan ovat luottaneet hyvään pelimekaniikkaan ja liikkeiden ulkoaopetteluun, kuten Street Fighterit konsanaan. Hauskinta pelissä onkin valita muutama hahmo, joilla treenaa päivästä toiseen, jonka jälkeen ottaa yhteen toisten kanssa Bluetoothin kautta. Tällöin sohvafiilis välittyy ja antaa pelille paljon plussaa. King Of Fightersia voi lämpimästi suositella genrestä pitäville, mutta muille peli saattaa olla liian perinteinen ja retro.
