Retroa vai nykypäivää?
Dead or Alive -sarjaa on mukava pelata. Pelien viehätysvoima ei synny loputtoman syvästä pelimekaniikasta, tuhdista tarinasta tai omaperäisistä ideoista, vaan aivan muista seikoista. Sarjan fani voisi luetella pelimotiiveikseen esimerkiksi nopeatempoisen toiminnan, addiktiivisen moninpelin ja mahtavan grafiikan. DOA:n todellinen koukku on silti sarjassa esiintyvät hahmot. Kliseisyydestään huolimatta liioitellut mätkintäpeli-ikonit – pääasiassa seksikkäät taistelijattaret – ovat ihastuttaneet niin miehiä kuin naisiakin.
Pelisarjan tuorein osa Dead or Alive Ultimate vie menneeseen ja sinkoaa tulevaisuuteen. Kyseessä on kaksilevyinen tuplapaketti, joka sisältää sekä Dead or Alive 1:n että Dead or Alive 2:n – sarjan Xboxilta uupuneet osat. Sega Saturnilta peräisin oleva DOA1 on pidetty lähes alkuperäismuodossaan, mutta Dreamcastilta ja PlayStation 2:lta tuttu DOA2 on päivitetty DOA3:n tasolle ja sen ohi. Uusia hahmoja ei esitellä tai pelimekaniikkaa uudisteta, mutta sen sijaan Team Ninja on luonut parhaan verkossa pelattavan taistelupelin.
Kuollut
Ykkös-DOA tarjoaa pelattavaksi kuusi pelimuotoa: Arcaden, Time Attackin, Versuksen, Survivalin, Kumiten ja Trainingin. Arcade vastaa ottelumäärältään ja loppuvastukseltaan lähinnä uudempien DOA-pelien tarinamoodia – tosin ilman tarinaa. Time Attackissa tarkoituksena on selättää vastustajat mahdollisimman lyhyessä ajassa, Versus on perinteinen kaksinpeli ja Survivalissa käydään selviytymiskamppailua. Kumite on sarjan uudemmista osista puuttuva pelimuoto, jossa pelaaja yrittää voittaa mahdollisimman monta vastustajaa 30:n, 50:n tai 100 haastajan nipusta. Training-osiossa voi harjoitella liikkeitään, mutta DOA1:ssä pelimuodosta ei löydy näppärää Exercise-tilaa, jossa pelaajan tulisi suorittaa pelin kulloinkin määräämä liike. Pelin kiinnostavuutta syö pahasti pelimuotojen päämäärättömyys, sillä pelaaminen on lähinnä vain läiskyttelyä läiskyttelyn vuoksi. Avattavat bonukset (puvut ja Optionsin lisäsäätimet) ovat vähäpätöisiä.
DOA1:tä pelaamalla oivaltaa nopeasti, että kyseessä on kiivastempoinen ja yksinkertainen mäiskintäromppu. Liikkeitä on verrattain niukasti, ja pisimmätkin liikesarjat on helppo toteuttaa. Oletusarvoilla erät kestävät yleensä 10-20 sekuntia, sillä kuntomittarit ovat lyhyitä ja kuluvat nopeasti. Peli painottaa pääasiassa nopeita iskuja ja vastaiskuja. Paikoin tekoäly tuntuu aavistavan käsittämättömällä varmuudella pelaajan iskut kääntäen ne tehokkaiksi heitoiksi. Kentät poikkeavat toisistaan vain taustojen osalta, sillä taisteluareenana on aina neliön muotoinen kehä, jota ei ole rajattu näkyvillä esteillä. Kehän ulkopuolella on samassa tasossa ritilä, jonka päällä voi kyllä taistella, mutta maahan kaatuva kamppailija saa tuta ikävän, ilmalentoon johtavan räjähdyksen selkäpiissään. Tämän takia kehän ulkopuolelle joutuminen tietää erän pikaista päätöstä. Kentissä ei ole monitasoisuutta tai objekteja, joihin vastustajan voisi tuupata, mikä tekee niistä tylsiä.
Elävä
Kakkososan pelattavat pelimuodot ovat Story, Time Attack, Survival, Tag Battle, Team Battle, Versus ja Sparring. Story eli tarinatilassa kerrotaan otteluiden välillä jokaiselle hahmolle yksilöllinen minitarina, joka kietoutuu yhteen koko DOA-sarjan taustatarinaan. Valitettavasti tarinatila on DOA3:n tavoin todella lyhyt; sen pelaa kaikilla hahmoilla läpi parissa tunnissa. Pelin hauskin pelimuoto on Tag Battle, jossa kaksi samalla puolella olevaa taistelijaa vuorottelevat toista paria vastaan käytävässä matsissa. Pelimuodon kiinnostavuus syntyy siitä, että pari voi vaihdon aikana suorittaa tehokkaita Tag-iskuja ja huilaamassa oleva hahmo voi parannella kuntoaan. Lisää syvyyttä pelimuotoon tuo eri parien epätasapaino; jotkut parit sopivat paremmin yhteen kuin toiset. Nämä ominaisuudet tekevät Tag Battlesta, jota voi pelata sekä ihmis- että tekoälyn kanssa, jopa hieman strategisen pelimuodon. Team Battlessa pelaaja voi koota oman joukkueensa, joka ottelee hahmo hahmolta vastapuolen joukkueenjäseniä vastaan. Sparring on käytännössä Exercise-tilalla laajennettu Training.
Pelattavuudeltaan DOA2 on samanlainen kuin DOA3. Pelaajalla on käytössään yksi painike heitoille, potkuille, iskuille ja torjunnoille. Liikesarjat, jotka toteutetaan pääasiassa iskuja, potkuja ja suuntanäppäimiä ketjuttamalla, ovat paremmin toteutettuja kuin DOA1:ssä, mutta hahmoille yksilöllisiä liikkeitä on vähän. Tämä toisaalta helpottaa monilla eri hahmoilla pelaamista, toisaalta vie pelin syvyyttä. Pelin tekoäly oppii jonkin verran pelaajan pelityylistä, joten samankaltaisten liikkeiden toistaminen voi ottelun loppupuolella kostautua hirvittävinä vastaiskuina tai heittoina. Vaikeustason nosto saa vastustajat tarttumaan hanakammin tähän mahdollisuuteen, joten pelaaja pakotetaan liikkeiden järkevään ja monipuoliseen käyttöön. DOA2:n kentät ovat sarjan kolmannen osan tavoin interaktiivisia ja usein myös monitasoisia. Vastustajan voi iskeä esimerkiksi seinän läpi, heittää pitkin rappusia tai mäjäyttää päin räjähtävää valotaulua. Pudotukset tekevät luonnollisesti kipeää uhrille, joten taisteluareenojen tuntemuksella voi parantaa menestymismahdollisuuksiaan.
Kotisohva pelihallissa
Dead or Alive Ultimaten suurin yksittäinen uudistus on Live-tuen lisääminen. Online-komponentti on ominaisuuksiltaan yhteinen molemmille peleille. Verkossa voi pelata Survivalia, Team Battlea, Kumitea, Tournamenttia, Winner-Staysia ja tämän käänteistä vaihtoehtoa Loser-Staysia. Tournamentissa pelaajat pelaavat toisiaan vastaan kuin turnauksessa, Winner-Stays ajaa voittajan eteen peräkanaa niin monta haastajaa kuin häviöön tarvitaan ja Loser-Staysissa pelihuoneen heittopussi saa taistella niin monta matsia, että taistelutaidot yltävät haastajien tasolle. Matseihin mahtuu maksimissaan kahdeksan pelaajaa: kaksi on kehässä, loput voivat seurata ottelun kulkua ja kommentoida tapahtumia ns. Virtual Arcade -tilassa. Virtual Arcaden tarkoitus on luoda pelihallitunnelmaa kotonaan kyhjöttäville.
Live-tuki on teknisesti onnistunut. Live 3.0:n hienouksia ei tueta, mutta pelihakujärjestelmä on ilahduttavan yksityiskohtainen. Livessä voi hakea joko koko serverilistan tai rajata tarjontaa esimerkiksi pelaajien taitotason, pelissä käytettävän pelimuodon tai pelaajamäärän suhteen. Itse otteluissa pelaamista vakavasti häiritsevää lagia ei esiinny, vaikka arvosteluhetkellä servereitä löytyikin käytännössä vain Japanista ja USA:sta. Pientä nikottelua oli kuitenkin havaittavissa, sillä pelin ruudunpäivitys on suoraan sidoksissa nettikoodiin: jos tieto ei kulje puhelinlinjoilla riittävän nopeasti, ruudunpäivitys laskee.
Livessä on helppo huomata DOA1:n jääneen käytännössä vain lisukkeeksi: vanhentunut mätkintäpeli ei nimittäin kiinnosta ketään. Syykin on selvä, sillä DOA2 on kaksikosta huomattavasti monipuolisempi, kauniimpi ja parempi. DOA3:a vaivannut bonus-sisällön niukkuus on paikattu DOA2:n Xbox-painoksessa. Piilotettuna on esimerkiksi kolme avattavaa hahmoa – Tengu, Bayman ja Hitomi (joka tosin vaatii DOA3:n tai XBV:n tallennuksen) –, lukemattomia asusteita, uusia kuuluttajaääniä ja runsas kuvagalleria, josta voi pällistellä sarjan naisväkeä. Vaikka nettipeli onkin Dead or Alive Ultimaten suurin houkutin, DOA2:ta pelaa mieluusti yksinkin bonus-tavaran perässä.
Näin heiluu helmat, ja tissit hytkyy näin
Dead or Alive 1:n grafiikkaa ei ole juuri Saturn-versiosta viilattu. Nykystandardeilla tämä tarkoittaa karua ulkoasua, jonka kolmiulotteisuus rajoittuu lähinnä kulmikkaisiin hahmoihin. Sarjan ensimmäistä osaa pelaamalla on helppo ymmärtää, miksi DOA-sarja on tullut tunnetuksi tissifysiikoistaan, sillä naisväen etupuolta hallitsevat kukkulat vaappuvat kainaloista napaan. Efekti on uudempia DOA-pelejä koomisempi ja korostetumpi, mutta onneksi sen voi vääntää valikoista pois päältä.
Pelimoottoripäivityksen saanut Dead or Alive 2 sen sijaan näyttää häkellyttävän hyvältä; grafiikka on jopa parempaa kuin edelleen upean näköisessä DOA3:ssa. Hahmojen yksityiskohtaisuus on pelimaailman kärkeä, ja vaatemateriaalit näyttävät uskottavilta tarkan teksturoinnin ja pehmeän animaation ansiosta. Hahmot eivät ole kuitenkaan kehittyneet DOA3:sta niin paljon kuin ympäristöt. Pirteän väriset, rehevät ja orgaaniset kentät ovat paikoin niin hienoja, että määrite 'valokuvagrafiikka' ei jää kauas.
Pelien äänimaailma on astetta vaisumpi. DOA2:n komean intron aikana turkin pörhölleen nostava Aerosmithin Dream on -kappale on oikeastaan osa-alueen ainoa valopilkku. DOA Ultimaten oma musiikkitarjonta vaihtelee halvasta vingutuksesta halpaan teknoon, eikä kappaleita voi korvata omilla soittolistoillaan. Tosin siihen ei ole välttämätöntä tarvettakaan, koska ärsyttäväksi taustamusiikki ei missään nimessä käy. Äänitehosteet ja tilaääni edustavat tuttua mättöpelien peruskauraa: taistelijat ähkivät, nahka paukkuu ja maa tömisee, mutta ympäristöt ovat verrattain hiljaisia. Hahmojen japaninkielinen ääninäyttely käy nopeasti itseääntoistavaksi mokellukseksi, sillä dialogia ja one-linereita on todella vähän.
Fanin varma valinta
Dead or Alive Ultimate on pehmopornon näköinen, vihjaileva taistelupeli. Pelin sisältö on kuitenkin kypsynyt runsaiden bonusten ja online-komponentin myötä sille tasolle, että kuvassa vilahtavia 'panty shotteja' tuhmempaa olisi lyödä Team Ninjan uutukainen kanveesiin. DOA-fanit tietävät, mihin rahansa sijoittaa.
