Luolapojan harharetket
Tork oli ensimmäinen Microsoftin odottamattomasti hylkäämä Xbox-peli. Rayman 2:n parista oppinsa ammentanut Tiwak jäi tasopomputtelupelinsä kanssa yksin vuoden 2003 alkupuolella. Myöhemmin hylkiölista sai jatkoa, kun Microsoft hyllytti samaista pelityyppiä edustaneen Psychonautsin ja hieman toimintapainotteisemman Oddworld: Stranger's Wrathin. Ainakin Torkin kohdalla hylkäämispäätös osui oikeaan, vaikka sitä aikoinaan ihmeteltiinkin Xboxin heikon tasoloikkavalikoiman takia. Ubisoftin 20 dollarin hintalapulla julkaisema Tork: Prehistoric Punk ei nimittäin tarjoa muuta kuin nimellistä täydennystä kyseiseen pelityyppiin.
Tork on lukuisten tasoloikkakliseiden yhteensattuma: pelissä hypitään, pompitaan ja mäiskitään yllätyksettömissä ympäristöissä ilman monimutkaisia juonikoukeroita tai syvällisiä hahmoja. Peli käynnistyy, kun siniset öykkärit kaappaavat kovakalloisen luolapojan Torkin isän. Eletään esihistoriallista aikaa ennen lainsuojaa, joten Torkin on kiiruhdettava kukkulalla majailevan shamaanin luo neuvoja hakemaan. Shamaanin mielestä Tork on yllättäen ainoa, joka on riittävän voimakas isäpappansa pelastajaksi. Näin alkaa suoraviivainen, ennalta-arvattava ja tylsistyttävä seikkailu läpi useiden tasojen ja kaiken kaikkiaan kolmen aikakauden: esihistoriallisen ajan, keskiajan ja modernin ajan. Juoni on epämääräinen ja suoraan sanottuna huono, eikä persoonattomia hahmojakaan voi kehua.
Jeesus jakoi vähäiset eväänsä koko kansalle
Pelin kenttäsuunnittelijoilla on riittänyt ideoita suunnilleen kolmeen-neljään tasoon. Loput kymmenkunta kenttää ovat samojen ideoiden toistoa. Myös tylsät viholliset ovat saaneet itsestään vähintään kolme erinäköistä muunnelmaa. Esimerkiksi jättiläiskuoriaiset muuttuvat pelin edetessä rotiksi ja lopulta elektronisiksi vipeltäjiksi. Pelin teema vaihtuu aikajaksojen mukaisesti: alussa Tork temmeltää dinosaurusten seurassa kivipaasien keskellä, keskiaikana vastassa on miekalla sohivia luurankoja linnoissa ja modernina aikana robotteja junan selässä. Pelirungon läpipaistava samankaltaisuus on kuitenkin rasittava ongelma pelissä, jonka tarina tai hahmot eivät innosta jatkamaan pelaamista.
Vaikeusasteeltaan Prehistoric Punk on pääasiassa helppo, mutta mukana on myös muutamia kohtia, joissa vaikeutta lisätään tuntuvasti. Juuri näissä paikoissa pelin tallennussysteemi paljastaa raivostuttavan piirteensä: Välitallennuspisteitä viljellään sopivin etäisyyksin, mutta ne ovat käyttökelpoisia vain niin kauan kuin vähälukuisia elämiä riittää. Uusintayritysten ehdyttyä peli pakottaa pelaajan joko koko kentän alkuun tai pisimmissä kentissä puolivälin tienoille, mikäli tämä vaihe on ohitettu. Aivan kuin itseääntoistavat kentät eivät olisi yksistään tarpeeksi, peli kuohuttaa sappea pakottamalla viilaamaan samoja kohtia useampia kertoja. Minun pelaamiseni loppui tästä syystä ennen loppuratkaisua raivonpurkaukseen ja hampaiden kiristelyyn.
Pelattavuuden perusteet kunnossa
Hahmon ohjaaminen on tehty yksinkertaiseksi. Tork tottelee analogisauvaa sujuvasti, ja hypyt on helppo toteuttaa tarkasti. Tork voi iskeä vihollisiaan X:n taakse asetetulla ketjutettavalla hyökkäyksellä. Kauempana olevia kohteita voi pommittaa B:stä löytyvällä bumerangilla, jota voi myös ladata pitämällä nappia pohjassa lisävoiman saamiseksi. Toiminta on kuitenkin sen verran yksinkertaista, että siitä ei jaksa innostua, vaikka läskin paukuttaminen muuten ihan tyydyttävästi toimiikin. Täyttämällä raivomittarinsa Tork voi muuntautua joksikin henkiolennoksi, jotka vaihtelevat aikakauden mukaan jäämiehestä vyötiäiseen ja lentävään oravaan. Henkihahmoilla on Torkia voimakkaammat iskut, ja olentojen avulla voi myös päästä muuten saavuttamattomissa oleviin paikkoihin. Lisäksi henkihahmot voivat käyttää valtavan tehokasta superhyökkäystään, jos matkan varrelta on tarttunut mukaan riittävän monta kristallia.
Ainoa pelattavuutta suuremmin haittaava seikka on kamera. Tiwak on päätynyt hyödyntämään kiskoilla kulkevaa kameraa, jota pelaaja voi käännellä tilanteesta riippuen vain hieman tai ei lainkaan. Kamera seuraa pelaajan liikkeitä milloin mistäkin vinkkelistä – joskus takaa, joskus edestä, joskus sivulta – ja vaikeuttaa monesti nurkan takana odottavien vihollisten tai sudenkuoppien havaitsemista. Kiusallisen kameran takia kenttiä ei viitsi ruveta huolellisesti koluamaan, vaikka bonus-esineitä tarjolla onkin.
Vuosien työ on mennyt hukkaan
Audiovisuaalisella toteutuksellaan Tork ei leukoja lattiaan lyö. Grafiikka on pääasiassa siistin näköistä, mutta teksturointi voisi olla värikkäämpää ja tarkempaa. Muutamat tyylikkäät efektit, kuten veden ja jään heijastukset sekä sulan kivimassan realistisuus, nostavat visuaalisen ilmeen Xbox-pelille tyydyttävään kastiin. Pelin äänet sen sijaan ovat jääneet kirjaimellisesti puolitiehen. Musiikkia on vähän, ääninäyttely on karmivaa ja pelistä kaiken lisäksi puuttuu lukuisia äänitehosteita. On perin koomista katsoa kuvaa, jossa tapahtuu kaikkea mahdollista, mutta kaiuttimista ei kuulu muuta kuin Torkin tepsutusta.
Pelin audiovisuaalinen paketti kuvastaa itseasiassa hyvin koko peliä. Torkissa on kelpo pelin ainekset olemassa, mutta lähes kaikki tuntuu jääneen kesken. Onkohan Tiwak kehittänyt peliä Microsoftin sanottua yhteistyösopimuksensa irti? Pelistä puuttuu ennen kaikkea porkkana, joka saisi pelaamisen tuntumaan mielekkäältä. Neljä ahkerasta pelaamisesta palkitsevaa minipeliä eivät riitä pitämään mielenkiintoa yllä. Tylsä tarina, yleinen tavanomaisuus ja monet viimeistelemättömyydet painavat Torkin kurkkua myöten suohon, josta ei ole ylöspääsyä. On suoranainen ihme, että viime vuosina profiiliaan parantanut Ubisoft ylipäätään suostui pelin julkaisemaan.
