Maailma pelastuu
Mega Man on edelleen hyvä myyntiartikkeli, vaikka sarjan parhaat pelit ovatkin ilmestyneet jo aikapäiviä sitten. Capcomin takertumista tähän siniasuiseen robottisankariin voidaan pitää joko perinteiden kunnioituksena, tai täysipäiväisenä rahastuksena. Mega Man X: Command Mission lukeutuu jälkimmäiseen kastiin. Siinä on yritetty yhdistää toiminta ja roolipelaaminen huonolla menestyksellä.
Sankarikolmikko Mega Man X, Zero ja Shadow lähtevät pelin alussa Gigantiksen saarelle tutkimaan paikassa tiettävästi tapahtuvia laittomia toimia. Herrat joutuvat kuitenkin erilleen toisistaan jouduttuaan taisteluun maailmaa omakseen hamuavan kapinallisryhmän kanssa. X:n mielestä tämä toimii mainiona tekosyynä haalia kokoon uusi hyvisjoukkio, ja taistella kymmenen kappaleen läpi aseet laulaen. Giga City on pelastettava, eikä keinoja kaihdeta.
Juoni on hirveä, eikä siinä jonkinlaisen robottikapinan myötä tunnu olevan oikeastaan yhtään mitään järkeä. Sama logiikka tuntuu Namcon Xenosagasta suoraan kopioidussa taistelusysteemissä. Vuoropohjaiset taistelut tuntuvat aluksi miellyttävän vaihtelevilta, mutta osoittautuvat nopeasti itseään toistaviksi. Hahmojen välillä on eroja, mutta oma joukkio ei kehity riittävästi pelin edetessä. Kustomisointia olisi toivonut olevan enemmän.
Sisältöä etsimässä
Seikkailtavaa riittää reilun kymmenen tunnin verran. Eteneminen on lineaarista; ensin väännetään läpi hirviöiden kansoittamia käytäviä keräten yhdentekeviä tavaroita. Lopussa sitten taistellaan isompaa hirviötä vastaan. Kun loppuvastus on poissa päivlltä, seuraa tukku epäloogisia juonenkäänteitä, ja seuraava kenttä avautuu pelattavaksi. Peli on hyvin yksinkertainen, eikä erityisen vaikea. Se avautuu tästä johtuen myös nuoremmille pelaajille.
Mukavana yksityiskohtana kenttiin on piilotettu bonustavaroita, kuten välianimaatioita, musiikkinäytteitä ja piirroksia. Ne pitävät mielenkiintoa yllä, vaikka normaali peli tuntuukin melkoiselta junnaamiselta. Kaikkein mukavin bonus on PlayStation 2 -versiosta yksinoikeudella löytyvä erikoistavara, jonka löytämällä pääsee pelaamaan Mega Man X8:n demoa.
Vihollisia on paljon erilaisia, mutta ne eivät ole mitään erityisen mielikuvituksellista porukkaa. Robotit, lepakot ja muut ryhmän kimppuun hyökkäävät hampuusit käyttävät ennaltamääriteltyä pieksemisohjelmaa, eivätkä ne tunnu erityisen halukkailta improvisoimaan vaikeissa tilanteissa. Näin illuusio elävistä vastustajista särkyy heti muutaman taistelun jälkeen. Pelaaja ei tietenkään saa möröiltä hetkenkään rauhaa, vaan jokaisesta etenemismetristä taistellaan katkerasti.
Mega Manin kootut selitykset
Mega Man X: Command Mission ei käytä nykyään niin kovin trendikästä celshading-grafiikkaa, vaikka pelin kokonaistyyli muistuttaakin etäisesti sarjakuvakirjaa. Mitenkään erityisen kehuttavaa visuaalinen ulosanti ei ole, vaikka muutama loppuvastus saakin kunniamaininnan näyttävyydellään. Tasot koostuvat lähes pelkästään värikkäistä käytävistä, joita ei erota toisistaan. Hahmot tuntuvat elottomilta nukeilta.
Ennen vanhaan Mega Man tunnistettiin myös mainiosta ääniraidastaan. Tätä nykyä taustalla soi lähinnä keskinkertainen syntikkarämpytys. joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Viholliset kolisevat ja paukkuvat, eikä ääninäyttelystäkään löydä mukavaa sanottavaa.
Uusin Mega Man X -peli huokuu keskinkertaisuutta joka osa-alueella. Huonompiakin Mega Man -seikkailuja on toki nähty, mutta Command Mission on kaikessa puuduttavuudessaan surullinen kokemus. Sarjan fanien kannattaa edelleen palata vanhojen Megamies-klassikkojen pariin, sillä nykypäivän Capcomin tuotoksista ei tule hullua hurskaammaksi.
