Prinssi myi sielunsa markkinavoimille
Noin vuosi
takaperin Ubisoft Montreal herätti Prince of Persia -sarjan henkiin
Sands of Time -pelillään. Kaikille konsoleille julkaistu Sands of Time
maistui pelaajille ympäri maailman, muttei myynyt erityisen hyvin.
Tästä huolimatta pelille julkaistiin jatko-osa – sopivasti
joulumarkkinoiden aikaan. Warrior Within jatkaa tarinaa siitä, mihin
Sands of Time jäi: Persian prinssi vapautti vahingossa Ajan hiekat,
muttei kohtaloaan uhmaten kuollutkaan, ja nyt Hiekat aikovat korjata
asian. Prinssi ei toki suostu taaskaan taipuman kohtaloonsa, joten hän
matkustaa kaukaisella saarella sijaitsevaan temppeliin muuttamaan
kohtalokkaan tulevaisuutensa.
Sands of Timen fanit, kuten allekirjoittanut, todennäköisesti
järkyttyvät heti ensimmäisten peliminuuttien aikana. Pelin imago on
nimittäin laitettu miltei kokonaan uusiksi sitten viime kerran: koko
pelimaailma aina musiikkeja ja päähenkilöä myöten on saanut synkän,
huomattavasti rajumman ilmeen valtavirtayleisöön vedoten. Ratkaisu on
toiminut ainakin taloudellisesti, sillä Warrior Within oli tätä
kirjoittaessa enemmän kuin tuplannut edeltäjänsä myyntilukemat.
Päähenkilö, itse Persian Prinssi ei enää ole kunniallinen ja arka, vaan
hänestä on tehty pahis – aivan todellinen badass – joka on valmis
repimään kenet tahansa tiellään seisovan kappaleiksi silmääkään
räpäyttämättä. Lopputulos, ponnettomia herjoja taistelun tuoksinassa
laukova angstigoottiprinssi, on kuitenkin lähinnä tragikoominen. Sääli,
sillä edellisen osan salaperäinen tuhannen ja yhden yön tunnelma sopi
konseptiin paljon paremmin.
Kamppailu toimii ketterästi
Warrior Within keskittyy edeltäjäänsä enemmän taisteluihin, joita on
paranneltu roimasti. Prinssin miekka ei ole suinkaan kesäterässä, vaan
toiminta on päin vastoin paljon nopeatempoisempaa ja sulavampaa kuin
ennen. Taistelussa voidaan pysyä poissa vastustajan miekan terältä
paitsi torjumalla lyönnit myös loikkimalla vihollisen yli ja ympäri.
Prinssi osaa nyt myös viskoa vastustajiaan ympäriinsä, mistä on hyötyä
erityisesti kielekkeillä kamppaillessa. Viidentoista vuoden ikäraja on
todellakin ansaittu, sillä taisteluissa ei verta säästellä tai
väkivaltaa häpeillä. Tietyissä tilanteissa, kuten prinssin pudottaessa
vastustajan pään pois kahden miekan avulla, kuvakulma saattaa jopa
vaihtua oikein mässäileväksi hidastetuksi lähikuvaksi.
Pelin olennaisimpia osuuksia on alueiden tutkiminen: pelaajalle
kerrotaan vain kohde, jonne olisi tarkoitus päästä, joten oikea
etenemisreitti on selvitettävä omin avuin. Seikkailun tapahtumapaikkana
toimiva Ajan temppeli on yhtä suurta tolpista, vivuista ja palkeista
koostuvaa temppurataa, mutta erittäin onnistuneen kenttäsuunnittelun
ansiosta alueiden uskottavuus säilyy, eivätkä ne tunnu keinotekoisilta.
Vaikka kaikki on käytännössä rakennettu samoista elementeistä,
tasapainoisen vaihtelun ansiosta temppuiluun ei kyllästy, eikä peli
tunnu samanlaiselta putkijuoksulta kuin esimerkiksi Splinter Cell.
Pelaaja pidetään koko ajan varpaillaan alueille sijoitetuilla ansoilla,
joiden ohittamiseksi vaaditaan tarkkuutta ja ajoitusta.
Matkaa hidastamassa ovat myös temppeliä vartioivat viholliset. Aluksi
vastaan tulee vain vähä-älyistä lihakarjaa, johon kelpaa harjoitella
erilaisia surmaustekniikoita, mutta matkan edetessä hengestään saa
kamppailla aina kovemmin. Välillä taistelu saattaa taas helpottua
yllättävästi, mistä on kiittäminen hieman kummallisesti käyttäytyvää
tekoälyä: yleensä viholliset hyökkäävät samanaikaisesti eri puolilta,
kiertävät pelaajan taakse, eivätkä pidättele hyökkäyksiään prinssin
maatessa puoliavuttomana maassa. Mutta tekoälyllä on myös heikot
hetkensä, sillä toisinaan pahikset saattavat jäädä paikalleen
patsastelemaan hieman hölmistyneen näköisinä prinssin vääntäessä
vieressä kollegan niskoja nurin. Hoidelluilta vihollisilta voi poimia
erilaiset murhaimet talteen myöhempää käyttöä varten.
Taistelumekaniikka on kokonaisuudessaan hyvin toimivaksi toteutettu.
Onneksi, sillä se on pelin tärkeimpiä tukipilareita.
Ajast' aikaan
Olennainen osa pelimekaniikkaa on myös Sands of Timesta tuttu ajan
manipulointi, jonka tärkein tehtävä on pitää päähenkilö hengissä.
Esimerkiksi harhahypyn johdosta piikein lävistetyn pelihahmon voi vielä
pelastaa – kuinkas muuten kuin palaamalla hyppyä edeltäneeseen aikaan
ja tähdäten loikkaa hieman paremmin ensi kerralla. Ja jos vihollinen on
päässyt huolimattoman suojauksen takia sivaltamaan hahmoa selkään,
ajanhallinnalla paitsi saadaan menetetty energia takaisin myös nähdään
ennalta vihollisen aikeet, jotka ovat sittemmin helposti estettävissä.
Aikaa voidaan myös hidastaa antaen prinssille etulyöntiaseman
taisteluissa tai nopeutta vaativissa puzzleissa. Tärkeä osa peliä on
myös ajassa matkaaminen. Temppelissä on portaaleja, joiden avulla
voidaan liikkua nykyajasta menneeseen ja päin vastoin. Jos eteneminen
tyssää yhdessä ajassa, sitä on jatkettava toisessa: nykyajassa
tuhoutunut silta kun voi olla menneisyydessä vielä täysin kunnossa.
Warrior Within on teknisesti melkoisen huikea. Sands of Timen
mystisestä maailmasta on siirrytty veren tahrimaan synkkyyteen, mutta
vaikka pelin ulkoasu ei vetäisikään puoleensa, leukaa saa nostella
lattiasta useaan otteeseen, sillä peli on paikoin aivan shokeeraavan
näyttävä. Myös animaatiot on hoidettu kunnialla kotiin: hahmojen
liikkeet näyttävät luonnollisilta ja sulautuvat yhteen
aidontuntuisesti. Komeus vieläpä pyörii ilman suurempia hidasteluja,
vaikka ruudulla olisikin täysi tohina päällä. Hiljaisissa
tutkimustilanteissa, kuten vihollisista puhdistetuilla alueilla
hiippaillessa, soi sopivan tunnelmallinen musiikki, mutta viimeisetkin
maun rippeet karisevat pois muka-rankan metallimätön rämähtäessä
soimaan kamppailun taustalle. Valitettavasti metallimättö on pelin
musiikkipuolella se vallitsevampi puoli. Ääniefektit ovat selkeitä ja
kirkkaita, ja Sands of Timen Cube-versiota vaivannut äänen
pakkautuminen on korjattu.
Näyttää pahalta, tuntuu hyvältä
Pelattavuus ja tekninen toteutus ovat kunnossa, vaan entäpä juoni.
Kukaan ei ole täydellinen, ja tämän Sisäinen soturi todistaa varsin
hyvin. Sen juonentapainen on nimittäin niin päälleliimattua roskaa,
että Kauniiden ja rohkeiden käsikirjoittajatkin olisivat kateellisia.
Myös hahmosuunnittelu on varsin kamalaa: prinssin kohtalo ei liikauta
tippaakaan, eikä pahisten katalista suunnitelmista jaksa kiinnostua
edes etäisesti. Jotta pelikokemuksesta saisi täyden hyödyn irti,
kannattaakin pitää silmät ja korvat kiinni juonta tuputtavien
välivideoiden aikana.
Prince of Persia: Warrior Within on melko hankala tapaus.
Toisaalta peliä tekee mieli vihata ärsyttävien hahmojen ja koko
valtavirran mukaan tehdyn synkän maailman takia, mutta todella toimiva
pelimekaniikka ja teknisesti upea toteutus tekevät ohjaimen
alaslaskemisesta yllättävän vaikeaa. Seikkailu ei ole yhden illan
läpijuoksua, vaan pelissä on mukavasti niin haastetta kuin pituuttakin.
Täytyy myöntää, että Sands of Timen tunnelma sai allekirjoittaneen
antamaan tietyt pelattavuuden ongelmat anteeksi, mutta tällä kertaa
tilanne on kääntynyt päälaelleen. Warrior Withinin olemuksesta on ehkä
vaikea pitää, mutta sitä on mielettömän mukava pelata. Tällä kertaa
kakkonen ei kuitenkaan ole ykkönen.
