Vihdoinkin!
Olisi
tosiasioiden kieltämistä, jos N-Gagen tähänastinen pelitarjonta pitäisi
mieltää tyydyttäväksi. Toki mukaan on mahtunut hyviäkin pelejä, mutta
yleisesti pelaajat ovat joutuneet kärsimään keskinkertaisista tai
suorastaan laaduttomista tekeleistä. Kaikkein valitettavinta on
kuitenkin se, että N-Gagelta on puuttunut se tärkeä peli, joka
rakentaisi sille oman uniikin profiilinsa ja osoittaisi pikkuruisen
pelikoneen todelliset kyvyt. Nyt sellainen on saapunut. Suomalaisen Red
Lynxin kehittämä Pathway to Glory täyttää kaikki odotukset, joten on syytä huokaista helpotuksesta.
Kyseessä on toiseen maailmansotaan sijoittuva vuoropohjainen
taktiikkapeli, jonka yksinpelikampanjassa pelaaja johtaa 4-8 sotilaan
ryhmäänsä tehtävästä toiseen. Kampanja pelataan liittoutuneiden
näkökulmasta ja se alkaa Sisilian saarelta, jonka jälkeen jerryjä saa
lahdata Italiassa ja Ranskassa päätyen lopulta Saksan sydänmaille.
Pelin 14 tehtävässä riittää kohtuullisesti tekemistä. Kampanjan aikana
omiin sotilaisiin tulee jopa kiinnyttyä, sillä tehtävästä hengissä
selvittyään he saavat ylennyksiä ja kunniamitaleita, minkä lisäksi
heistä tulee kokemuksen myötä entistä tehokkaampia taistelijoita.
Yleensä tehtävissä on tarkoituksena johdattaa joukkonsa vihollislaumoja
vastaan ja edetä taistellen tiettyyn pisteeseen. Tavoitteessa joukon on
esimerkiksi tuhottava vihollislinjojen takana olevat
kranaatinheittimet. Vaikka painotus on hyökkäyksessä, on mukana myös
pari puolustustehtävää. Tekoälyvastus ei osaa toimia kovin mallikkaasti
ryhmänä, mutta yksilöt sentään pistävät kiitettävästi kampoihin ja
tajuavat hakeutua suojaankin sopivana hetkenä.
Omien sotilaiden ohjaus on tuttua esimerkiksi UFO: Enemy Unknown tai Jagged Alliance
-veteraaneille. Käytettävissä on tietty määrä toimintapisteitä, joita
tarvitaan liikkumiseen, ampumiseen ja muuhun asiaan kuuluvaan
aktiviteettiin. Pelaaja voi valita kuinka paljon haluaa uhrata pisteitä
tähtäämiseen, joka parantaa osumamahdollisuutta. Tähän vaikuttaa myös
se, yrittääkö ampua seisaalta vaiko makuulta. Matalana oleminen
juoksuhaudassa tai jonkin esteen takana antaa myös suojaa
vihollistulelta. Taattua selviytyminen ei ole, sillä talot, aidat,
hiekkasäkeistä rakennetut suojat ja kaikki muut rakennelmat ovat täysin
tuhottavissa kranaateilla tai muilla räjähteillä. Taistelukentät
tuntuvat varsin dynaamisilta, mitä korostaa niistä löytyvät erilaiset
ajoneuvot, kuten tankit, jotka voi ottaa käyttöönsä. Onpa tarjolla
muutakin kättä pidempää taistelijoiden oman varustuksen lisäksi, kuten
konekivääripesäkkeitä tai jopa 88-tykistöä.
Tämä tie johtaa ylimpään kunniaan
Grafiikka on toimivaa 2D:tä. Eri taistelutantereet, kuten Sisilia
rantoineen tai sodan runtelema ranskalainen kylä, näyttävät
vakuuttavilta niiden silmissä, jotka ovat yhdenkin elokuvan toisesta
maailmansodasta katsoneet. Värikkääksi ei Pathway to Glorya voi sanoa,
mutta eipä ylipirteä värikylläisyys aiheeseen sopisikaan. Sotilaiden
liikeanimaatiot ovat sulavia ja hyvin toteutettuja. Myös äänitoteutus
ajaa asiansa. Valikoissa ja tehtäväselostusten taustalla soi takuulla
N-Gage-pelien hienointa musiikkia, joka jylhyydessään vie suoraan sodan
tunnelmaan. Erilaisten aseiden, tankkien ja muiden laitteiden muodossa
kantautuu pelaajan korviin erittäin rikas äänimaailma, vaikka tämä
seikka ei perinteisesti kovin tärkeä ole ollut vuoropohjaisissa
peleissä.
Moninpelinä Pathway to Glory loistaa. Kuusi
pelaajaa voi pelata joko samaa puhelinta kaverilta toiselle
kierrättämällä tai bluetoothin välityksellä. Jokaisen pelaajan
komennettavana voi olla kahdeksan sotilasta, jolloin taistelukenttää
kansoittaa jopa 48 taistelijaa. Moninpelinä voi pelata kampanjaa
yhteistyönä, tai sitten 1-3 pelaajan joukkueina toisiaan vastaan,
jolloin tarkoituksena on valloittaa vastapuolen joukkojenkeräyspisteet.
Vaikka kyseessä on vuoropohjainen peli, eivät vuoroaan odottavat ehdi
tylsistyä, sillä sotilaiden liikuttamiseen on vain vajaa minuutti
aikaa. Tämän jälkeen vuoro siirtyy automaattisesti seuraavalle.
Bluetooth-moninpeli toimi testauksen aikana erinomaisesti, vaikka
satunnaisia yhdistys- ja synkronisointiongelmia esiintyikin. Karttoja
moninpeliä varten on 12 erilaista, mikä on juuri riittävästi.
Peli ei olisi vielä vallankumouksellinen, ellei siitä löytyisi myös
toimiva GPRS-moninpeli. N-Gage Arenan välityksellä toimiva nettipeli
toimii kuten bluetoothilla toisiaan vastaan pelatessa. Varsinainen ero
on vain se, että GPRS-synkronisoinista johtuen on käskynannossa ja sen
toteutuksessa viive, jonka pituus määräytyy yhteyden laadusta.
Esimerkiksi hyvällä yhteydellä viive on parin sekunnin luokkaa, mutta
huonossa tapauksessa voi joutua odottamaan lähes kymmenenkin sekuntia.
Ongelman voi onneksi kiertää laittamalla käskyjä jonoon. Yhden
taistelijan voi esimerkiksi käskeä ampumaan ja juoksemaan suojaan,
jolloin pelaaja voi huoletta siirtyä antamaan käskyjä seuraavalle
taistelijalle ennen kuin tuo ensimmäinen on edes ehtinyt suorittaa
omansa. Taitavan pelaajan erottaa aloittelijasta kyky saada
taistelijoistaan kaikki irti kierroksen aikarajan puitteissa. Dataa
siirtyy puolentunnin pelisessiossa noin kaksisataa kilotavua.
Pathway to Glory on merkittävä teos. Se edustaa toteutukseltaan
N-Gage-pelien huippua ja on mahdollisesti ensimmäinen sellainen, jonka
myötä pelipuhelimen todellinen potentiaali alkaa löytyä. Mikäli
vuoropohjaiset taktiikkapelit kiinnostavat edes hieman, on peli N-Gagen
omistajille pakkohankinta. Mikäli ei laitetta omista on syytä harkita
sen ostamista jo pelkästään tämän pelin vuoksi. Hienoa, Red Lynx!
Hienoa, Nokia! Hienoa, Suomi!
