Pokemonille turpaan
Duel Masters on saavuttanut
suosiota ainakin japanilaisten keskuudessa. Kyseessä on nuorempaan
makuun räätälöity väännös maailman parhaasta keräilykorttipelistä,
Magic the Gatheringista. Arvostelukappaleen mukana seuranneessa
lehdistötiedotteessa kerrotaan, että neljännes japanin
ala-asteikäisistä lapsista on koukussa Duel Mastersiin. Tiedotteen
mukaan peli myy miljoonia ja on jättänyt kirkkaasti taakseen niin
pörröiset pokemonit kuin Yu-gi-oh –noppapelin. Se on poikinut myös
sarjakuva- ja televisiosarjan, eli voidaan jo puhua suuremman luokan
ilmiöstä. Ei siis mikään ihme, että aiheesta on väännetty konsolipeli.
Pelin tarkoituksena on rakentaa itselleen korttipakka Duel Masters
-keräilykorteista ja kilpailla sillä muita vastaan. Kukin kortti vastaa
yhtä loitsua. Duel Mastersin loitsuvalikoima jakautuu viiteen
osa-alueeseen. Punainen symboloi tulta, sininen vettä, valkoinen valoa,
musta pimeyttä ja vihreä luonnonvoimia. Kortit voidaan jakaa karkeasti
kolmeen kategoriaan: olennot, lumoukset ja taiat. Voittoon tarvitaan
juuri oikeanlaisia kortteja ja korttiyhdistelmiä, mutta koska valikoima
käsittää melkoisen määrän erilaista lappua, on jokaisen pelaajan
löydettävä oma oikotiensä onneen.
Pakka kuntoon ja baanalle
Olennot ovat jokaisen pakan selkäranka. Niiden avulla sekä hyökätään
että puolustaudutaan vastustajaa ja hänen olentojaan vastaan. Olentoja
ei kuitenkaan voi luoda tyhjästä, vaan pelaaja tarvitsee oikean määrän
oikeanlaista manaa. Manaa on mahdollista hankkia heittämällä kädestään
pois sopivan värisiä kortteja. Esimerkiksi zombin luomiseen vaaditaan
yksi musta mana ja yksi mana mitä laatua tahansa. Pelaajan on siis
heitettävä pois kädestään kaksi korttia, joista vähintään toisen on
oltava musta. Kortteja voi muuttaa manaksi vain yhden kerrallaan oman
kierroksen aikana, joten taktikointi on erittäin tärkeää. Manapisteet
uudistuvat aina oman vuoron alussa, joten kunkin kamppailun lopussa
nähdään yleensä varsin melleviä hirviöitä ja tuholoitsuja.
Taikoja ja lumouksia loihditaan esiin samalla tavalla kuin olentoja. Ne
vaativat manaa ja niitäkin voi pelata ainoastaan omalla vuorollaan.
Taiat ovat kertakäyttöisiä ja vaihtelevat tulipalloista aina
parannukseen ja manantuhoon saakka. Lumouksilla puolestaan pumpataan
omista olennoista järkyttävän isoja hirvityksiä. Pelissä on erittäin
kattava esittelyosuus, joka avustaa uudet pelaajat alkuun opettamalla
kädestä pitäen kaikki tärkeimmät säännöt ja toiminnot.
Voittaminenko tuurilaji?
Kun pakka on rakennettu, on aika siirtyä kamppailemaan. Duel Masters on
puhdas kaksinpeli ja mittelöt tapahtuvat aina joko tekoälyä tai toista
ihmispelaajaa vastaan. Kummallakin pelaajalla on paitsi yksilöllinen
korttipakka, myös kuusi elämäpistettä. Kun elämäpisteet kuluvat
loppuun, on peli menetetty. Se pelaaja, joka ensinnä saa tuhottua
vastustajansa elämäpisteet, voittaa ottelun. Otteluita voi pelata
vuoropohjaisina mittelöinä tai sitten tosiaikaisena vääntönä, kumpi
vain enemmän miellyttää.
Voittaminen on helppoa, ainakin
teoriassa. Pakka kasataan sopivan värisistä olennoista ja muista
hyödyllistä korteista. Sitten vain toivotaan, että
satunnaisgeneraattori arpoo hyvän aloituskäden. Kortteja saa lisää
yhden vuorossa, tai silloin, kun saa osuman vastustajaltaan. Sangen
usein käsi on täynnä juuri niitä lappuja, joita ei siinä tilanteessa
olisi halunnut nostaa.
Nuorempaan makuun
Tekoäly on käsittämättömän tyhmä. Kymmenien testipelien aikana se
onnistui missaamaan monta voittomahdollisuutta. Voittoisalla hetkellä
tekoäly saattaa esimerkiksi uhrata kaikki olentonsa saadakseen
itselleen pari ylimääräistä elämäpistettä, jonka vuoksi se häviää pelin
seuraavalla vuorolla. Lapsille kevyt vaikeutaso sopii, mutta vanhempaa
pelaajaa haasteen puute harmittaa. On myös hieman hölmöä, että pelaajat
näkevät toistensa käsikortit. Varsinaisia yllätyksiä ei tule, vaan peli
on monotonista läiskimistä. Bluffaus ja taktikointi, jotka ovat
erittäin tärkeitä tekijöitä muissa korttipeleissä, on Duel Mastersissa
unohdettu tykkänään.
Tavanomaisen ottelemisen sijaan
pelistä löytyy yhden pelaajan seikkailu, jossa asetutaan murrosikäisen
päähenkilön rooliin ja pelastetaan maailma keräilykorteilla. Juoni on
kovin naiivi ja se on selvästi räätälöity nuorempia pelaajia
silmälläpitäen. Pelaajan on kierreltävä pientä karttaa ympäriinsä ja
kamppailtava kaikkien vastaantulijoiden kanssa Duel Masters
–korteillaan. Seikkailun edetessä pakkaansa voi hankkia sikahintaisia
lisäkortteja kaupasta, jonka myyjä muistuttaa erehdyttävästi erään
Helsinkiläisen korttipeliliikkeen vastaavaa. Lopuksi käydään
päihittämässä paha velho ja katsellaan piirrettyjä välianimaatioita.
Kaikki kliseet on takuulla käytetty.
Viihde kortilla
Duel Masters debytoi pelikonsoleilla jo viime keväänä, tuolloin
kyseessä oli GameBoy Advance -käännös. PS2-versio on merkittävästi
paremman näköinen ja isolla ruudulla kortit pääsevät paremmin
oikeuksiinsa. Muutenkin peli rullaa hyvin ja bugeja ei ainakaan
arvosteluversiossa esiintynyt. Kivana lisänä yksinpelissä hankitut
laput tallentuvat automaattisesti muistikortille, josta niitä voi
vaihdella kaverin kanssa. Jostain kumman syystä nettipeliä ei Duel
Mastersista löydy, vaikka se sopisi pelin teemaan.
Vaikka
kaikki on päällisin puolin kunnossa, vaivaa pelattavuutta paha
paradoksi. Duel Masters on liian tekninen kiinnostaakseen lapsia, mutta
liian lapsellinen pitääkseen vanhempien pelaajien mielenkiintoa yllä.
Vika on enimmäkseen alkuperäispelissä, joka on turhan simppeli
aikuisempaan makuun. Myös kielimuuri saattaa haitata pelin suosiota
suomalaislasten keskuudessa. Ei Duel Masters nyt ihan täysi floppi ole,
mutta sille ei vain löydy sopivaa kohderyhmää suomen markkinoilta.
Toivoa sopii, että jokin taho innostuu vielä jonain päivänä
julkaisemaan PlayStation-käännöksen alkuperäisestä Magic the Gathering
–keräilykorttipelistä ja sen lisäosista. Sellaiselle olisi oikeasti
kysyntää.
