Sitä samaa mutta toimivaa

Raideräiskintää

Maapallo on koluttu tyhjäksi luonnonvaroista, mikä on ajanut ihmiskunnan riippuvaiseksi lähiplaneettojen resursseista. Taustalla pitkään kytenyt kapinan liekki leimahtaa ja pian koko aurinkokuntamme kituu sodan kourissa.

Sarjalle ominaiseen tyyliin Infinite Warfare starttaa kunnon ryminällä. Pelaajan ohjastama kapteeni Reyes (Brian Bloom) ajautuu tapahtumien keskipisteeseen ja saa komennettavakseen yhden Maan viimeisistä taistelualuksista. Yhdessä uskollisen miehistönsä kanssa kapteeni käy taistoon armotonta vihollista vastaan. Panoksena on koko planeettamme tulevaisuus ja uhraukset sen mukaiset.

Harmittavasti suurta alusta ei itse ohjata, mutta sen sijaan päästään pienemmän Jackal-hävittäjän puikkoihin. Mukavan kepeä lentomalli tekee avaruustaisteluista jouhevia, eikä kontrolleja tarvitse sen kummemmin miettiä. Painottomassa tilassa taistellaan paikoitellen myös jalkamiehenä, mikä tuo mukanaan omat haasteena. Meno äityy välillä holtittomaksi, mutta kätevän tarttumakoukun avulla voi vetää itsensä lähitaisteluun tai kiinnittyä johonkin kiinteään pintaan. Pääosa sotimisesta tapahtuu kuitenkin edelleen saappaat maassa.

Toiminta on tuttua suoraviivaista räiskintää pienillä hengähdystauoilla rytmitettynä. Tekoäly toimii ryminässä tykinruokana. Tehtävien välissä urhea kapteeni voi istahtaa hyttiinsä lukemaan kohtaamiensa henkilöiden taustatietoja tai kuuntelemaan nauhoitteita erinäisistä tapahtumista. Iloisena yllätyksenä mukana on myös sivutehtäviä, joita suorittamalla saa käyttöönsä parempia varusteita. Saumattomasti etenevä hieman sekava juoni ei suuria elämyksiä tarjoa. Pääpahiksen roolia näyttelevä – Game of Thronesistakin tuttu – Kit Harrington menee hieman hukkaan, sillä miestä ei juurikaan näy. Kampanja keskittyykin pääasiassa kapteeni Reyesiin ja hänen miehistönsä seikkailuihin. Suuret ihmissuhdetarinat sekä koskettavat hetket jäävät kuitenkin taisteluiden ja muun härdellin jalkoihin, vaikka pientä yritystä siihen suuntaan on.

CallofDutyInfiniteReyes.jpg

Possujunassa zombien kanssa

80-lukulaiseen avaruusteemapuistoon sijoittuva 1-4 pelaajan Zombies in Spaceland tarjoaa hurjat kyydit. Osina avattava ilottelukeskus sisältää mielenkiintoisia ansoinakin toimivia laitteita sekä tietysti kunnon pelihallin, jossa voi kokeilla onneaan erilaisissa minipeleissä. Hauskanpidon lisäksi tavoitteena on virran palauttaminen alueelle, minkä jälkeen paikasta pääsee ulos. Räiskintää rytmittää upea kasarihenkinen soundtrack. Ilahduttavasti zombimoodi sekä normaali nettipeli kerryttävät samoja kokemuspisteitä.

Uusia alueita avataan rahalla, jota saa esimerkiksi tappamalla zombeja sekä naulaamalla kulkuväyliä kiinni. Kuoleman yllättäessä pelaaja joutuu odotushuoneeseen, jossa voi ansaita pääsyn takaisin elävien maailmaan pelaamalla minipelejä. Tämän jälkeen annetaan mahdollisuus ostaa menetetyt aseet päivityksineen takaisin. Jos raha on tiukassa, niin kaveri voi lainata.

Taistelua höystetään erikoisaseilla, kykykorteilla, maasta poimittavilla bonuksilla sekä David Hasselhoffilla. The Hoffin voi kutsua paikalle puistossa seikkailevan robotin avulla, joka noutaa miehen paikalle Ritari Ässän teeman saattelemana. Meno on kerrassaan hulvatonta, eikä voi muuta kuin ihmetellä kehittäjien kekseliäisyyttä. Vaikeustason kasvaessa eteen tulee mitä hulluimpia tilanteita ja puiston annista kannattaa ottaa kaikki irti. Zombeja voi esimerkiksi houkutella peräänsä ison lauman ja johdattaa koko porukan ansaan. Alue on täynnä salaisuuksia ja hyödyllisiä välineitä, kunhan jaksaa etsiä.

Zombies in Spaceland ei ole helppo, mutta tarjoaa ehdottomasti Infinite Warfaren parhaita hetkiä. Aihe on hieman kulunut, mutta homma menee niin överiksi, ettei siitä voi olla nauttimatta. Netin lisäksi moodi tarjoaa kimppapeliä myös saman konsolin äärellä. Yhteistyön merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa, vaikka koko zombitykitys on läpäistävissä yksinkin.

CODInfiniteWarfareZombiesinSpaceland.jpg

Kimppapelin riemua

Moninpeli on tuttua nopeatempoista pyssyhippaa. Se jakaa porukan karkeasti kahteen osaan: vihaajiin ja rakastajiin.

Oman soturin muokkaamiseen tarjotaan todella monipuolisesti vaihtoehtoja. Aluksi valitaan hahmoluokka kuudesta tarjokkaasta, joista puolet täytyy toki avata pelaamalla. Valinta määrittää erikoistaidot sekä Overwatch-tyyppiset hetkittäiset superkyvyt. Mukana on todella mielenkiintoisia erilaisille pelityyleille sopivia vaihtoehtoja aseteltavista tykeistä takaisinkelaukseen.

Arvostelusessiossa suosikiksi muodostui heti alussa tarjolla oleva monipuolinen warfighter-luokka, jonka mukaan laitoin vain yhden pääaseen kaikilla herkuilla. Tulipa kokeiltua myös kahden konekiväärin yhdistelmää, mutta se ei oikein toiminut. Black Opsistakin tuttu kymmenen valintapisteen systeemi mahdollistaa lukemattomia erilaisia yhdistelmiä. Muokkausvaihtoehtoja laajennetaan matseista ansaittavilla kahdella valuutalla. Avaimilla ostellaan laatikoita, joista saa monenlaista lisähärpäkettä, kuten erilaisia värimalleja aseisiin. Salvage-pisteillä puolestaan lunastetaan aseiden prototyyppejä, joiden kylkiäisinä tulee erikoisominaisuuksia. Osa parantaa tuliluikkujen säätöjä, kun taas jotkut tuovat esimerkiksi bonuspisteitä tapoista.

Uusi defender-pelimuoto muistuttaa paljon Halon oddballia. Kartan keskeiselle paikalle ilmestyy pallo, jota täytyy pitää hallussa aikarajan täyttymiseen saakka. Sen jälkeen homma alkaa alusta ja lopulta enemmän pisteitä kerännyt joukkue voittaa. Tiimipeli nousee tärkeään rooliin pelivälinettä puolustettaessa. Esimerkkinä ottelu, jossa kahdella joukkueen jäsenellä oli yli 40 tappoa, mutta palloaikaa vain sekunti. Lopputiimi saattoi keskittyä olennaiseen kahden lihamyllyn jauhaessa hyökkääjät kilon palasiksi.

Koukuttavuuskerroin on korkea ja hahmoluokat hyvin tasapainossa keskenään. Liian ylivoimaisia yhdistelmiä ei tullut vastaan. Karttoja sekä pelimuotoja on tarpeeksi, eikä avattava tavara lopu heti kesken. Rakettireput, pisteputket, seinäjuoksut ja futuristinen teema jakavat mielipiteitä, mutta näin hyvin toteutettuna ne istuvat nopeatempoiseen räiskintään loistavasti. Arvostelu tehtiin suljetussa verkossa, joten Black Opsiakin vaivanneiden yhteysongelmien laatu selvinnee vasta julkaisupäivänä suurten joukkojen rynnätessä areenoille.

A-luokan räiskijöille

Infinity Ward ei ole lähtenyt tavoittelemaan kuuta taivaalta, vaan tyytyy yhdistelemään kilpailevien sarjojen parhaita puolia omaan osaamiseensa. Call Of Dutyn ystävät joko viihtyvät pitkään tai kyllästyvät hetkessä mullistavien uudistusten puuttuessa. Kampanjan tuottaman pienen pettymyksen antaa anteeksi viimeistään siinä vaiheessa, kun iskee kyntensä zombimoodiin. Peli näyttää ja kuulostaa komealta, minkä lisäksi virheitä tai bugeja on vaikea löytää. Homma vain toimii kuin se kuuluisa junan vessa.