Vuonna 2012 PC:lle ja edellisen sukupolven konsoleille julkaistu XCOM: Enemy Unknown herätti kauan uinuneen pelisarjan henkiin. Vuoropohjainen, erittäin taktinen toimintapeli ammensi inspiraationsa klassikko-statuksen ansainneelta UFO: Enemy Unknownilta tuoden teoksen nykypelaajille modernissa paketissa. Teoksen tarinalliset raamit olivat kuitenkin samat: rakasta maapalloamme uhkaavat ulkoavaruuden voimat, ja pelaajan johtamien XCOM-joukkojen tehtävä on estää ihmiskunnan synkkä kohtalo. Jatko-osa jatkaa samaa tarinaa vuosikymmenien jälkeen. Alkuperäinen taistelu hävittiin, mutta kauan eläköön vastarinta. Tervetuloa takaisin, komentaja.
Harvinaista herkkua
PC:lla jo alkuvuonna nähty XCOM 2 on kääntynyt pelotteluista huolimatta konsoleille, jossa vuoropohjaisten strategiapelien genre ammottaa tyhjyyttään. Firaxisin titteli on oiva lisä Sonyn ja Microsoftin viihdekeskuksiin – olkootkin konsoliporttauksen takana alkuperäistiimin sijaan The Workshop -studio. Ensimmäisen osan pelanneille tarina ja sen lähtöasetelmat aukeavat paremmin, mutta pakolliseksi sarjan aikaisempaa tuntemusta ei voi väittää. Tutorialin kautta käynnistyvä kampanja esittelee kattavasti peruskomennot kuin myös kolmeen tasoon sijoittuvan taktikoinnin. Vastarintataistelua käydään oman tukikohdan hallinnan ja resursoinnin lisäksi maapallon tehtäväkartalla sekä kampanjan näkyvimmän osuuden, vuoropohjaisen taistelun, kautta. Sivusta kuvatun tukikohdan ylläpito on tärkeä osa menestystä, ja oikeat valinnat laboratoriossa tai asepajalla voivat johtaa dominointiin maankamaran verisissä yhteenotoissa. Kaikki toiminta nojaa resursseihin ja rahaan, joita haalitaan maapallonäkymästä joko tehtäviä suorittamalla tai valtaamalla mielenkiintoisia kohteita. Kaikkea ei ehdi koluta läpi sillä vihreiden miesten suuret suunnitelmat tikittävät tasaisen varmasti eteenpäin. Taistelut kannattaa valita siis tarkasti, ettei aika aja ohi.
Hiiri ja näppäimistö -yhdistelmä on muokattu konsoliversiossa ohjaimelle sopivaksi, ja ykkösosan tapaan kontrollit ovat loogisen toimivat. Näppäinkomentoja on itse asiassa yllättävän vähän monipuoliseen toimintaan nähden. Neljän hengen tiiminä työskentelevät XCOM-joukot iskevät viholliseen kiinni niin lähitaistelun kuin myös kauempaa suoritettavien täsmäiskujen muodossa. Sotilaistaan kannattaa pitää hyvää huolta, koska kuolema on lopullista. Korkea-arvoisen taistelijan menetys kirpaisee henkisen yhteyden katkeamisen lisäksi erikoiskykyjen menetyksenä. Jokainen ylennys antaa pelaajalle mahdollisuuden valita yhden kahdesta eri taidosta, jotka vaihtelevat kuolettavista miekaniskuista aina ylimääräisiin ampumavuoroihin. Tehtäviin haluaa lähettää kyvykkään tiimin, eikä märkäkorvainen alokas ainakaan helpota urakkaa.
Napsu vasemmalle
Alusta asti käy selväksi, ettei XCOM ole helppo peli. Ylimielisesti ja takki auki tehtäviin lähtevä pelaaja saa nopeasti kokea vastustajan kuolettavan voiman. Onneksi vaikeustasoja on useita tarjolla, joten jopa kasuaalitaktikoijat voivat hypätä komentajan saappaisiin kokematta kampanjaa ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Tehtävät koostuvat yleensä selvistä "hae tämä" tai "tapa tuo" -tavoitteista, jotka saattavat elää toiminnan keskellä. Ikävä kyllä monessa missiossa on myös ärsyttävä aikaraja, jonka tarkoituksena on estää hidastempoinen, ylivarovainen eteneminen. Kello johtaa yleensä toiseen ääripäähän hätiköidyn hyökkäyksen muodossa. Toinen perusongelma on osumatodennäköisyyksien heitot. Kahden metrin päästä ammuttu varma osuma muuttuu liian usein lottokoneessa ikäviin seuraamuksiin johtavaksi hutikudiksi. Muuten siirto kerrallaan etenevä toiminta pitää otteessaan.
Ase- ja vihollisvalikoimaa on laajennettu muutaman vuoden takaisesta avausosasta. Pelin peruskaava on pysynyt tutun turvallisena, mutta variaatiota on vain enemmän. Omia sotilaita voi kustomoida nimestä ja ulkoasusta lähtien, eikä kuolemista voi välttää uusien vihollistyyppien iskiessä kulman takaa. XCOM-veteraanit tuntevat itsensä alusta asti kotoisaksi Firaxisin luomassa toivottomassa maailmassa, jossa ruumiinavausdatasta on enemmän hyötyä kuin juuri alokaskaudelta vapautuneesta sotapojasta tai -tytöstä.
Konsolin komentajille
PC-versioon nähden erot ovat pääasiassa konepellin alla. Pelimoottori toimii kohtalaisesti, mitä nyt aika ajoin tekstuureja ja animaatioita ladataan töksähdellen. Lisäksi lataustauot venyvät ymmärrettävästi pitemmiksi. XCOMin tapauksessa ajoittaiset ruudunpäivitysongelmat eivät onneksi haittaa, koska sotilaiden liikuttelu on verkkaisen taktista puuhaa.
Konsolipelaajien vaihtoehdot XCOMin tapaisten vuoropohjaisten nimikkeiden suhteen ovat varsin rajatut – ja vaikkeivät olisikaan – XCOM 2 olisi varmasti sieltä paremmasta päästä. Pienet hidastelut ja grafiikkabugit eivät haittaa itse pääasiaa eli haastavaa taktikointia. Yksinpelikampanja viihdyttää illasta toiseen monipuolisten ase- ja kehitysarsenaalin ansiosta. XCOM 2 onkin suositeltava valinta niille, joille konsoli on ainoa pelikone.