Odotusten vastaisesti ranskalaiskehittäjä Kylotonn päätti kuitenkin herättää erityisesti suomalaisille rakkaan pelin takaisin henkiin yhdessä kustantaja BigBenin kanssa. Studion kaksi tuoreinta WRC-hurjastelua edustavat sentään keskivertoviihdettä, mutta porukan muu meriittilista ei herätä varsinaisia riemunkiljahduksia. Flatout 4: Total Insanity hiipi lisäksi kauppoihin hyvin matalalla profiililla, mikä piti odotukset uutukaista kohtaan kovin alakuloisina.
Kaikuja menneistä
Pessimisti ei pety, vaan yllättyy joskus melkein positiivisesti. Kylotonn ei ole suinkaan oikaissut aidan matalimmasta kohdasta, sillä yritys ja paneutuminen aiheeseen näkyvät lopputuloksessa. Bugbearin saavutuksiin neljäs osa ei rehellisyyden nimissä yllä millään sektorilla, mutta kevyiden romurallitteluiden ystäville tuodaan edes vähän lohtua nykyään muutoin laiminlyödyssä genressä. Historian kotiläksyt on selkeästi luettu, sillä peli noudattelee lähes orjallisesti alkuperäisten kaavaa aina ratatarjonnasta autojen ulkonäköön sekä musiikkivalintoihin saakka.
Yllättävän paljon tahkottavaa sisältävä uramoodi ei tarjoa järin suuria innovaatioita. Loputtomissa lyhyehköissä turnauksissa tienataan krediittejä, joita käytetään uusien kiesien lunastukseen ja vanhojen tuunaukseen. Tapahtumat jaetaan nopeusluokittain kolmeen pääkategoriaan, eikä kiihkeämpiin mittelöihin ole asiaa ennen kuin alemmassa moposarjassa saadaan tarpeeksi täytettä kolehtiin. Jokaisessa luokassa tarjotaan erityylisiä menopelejä ostettavaksi omien mieltymysten mukaan. Menestystä voi tavoitella joko heiveröisillä mutta ripeillä autoilla tai vastaavasti kilpailijoita tieltään jyräävillä mörssäreillä.
Autovalinta vaikuttaa vahvasti yleiseen hauskuuteen. Nopeuteen keskittyvillä kirpuilla puutuminen iskee ennen aikojaan: kisaaminen muodostuu yleensä tylsäksi kärjessä paahtamiseksi, kunnes ailahtelevasti toimiva kuminauha tuo viimeisen kierroksen tietämillä kiistakumppaneita konttia tönimään. Hitaammilla maastureilla tunnelma nousee korkeammalle ja väännöt kiihkeämmiksi. Massan voimin vastustajien häiriköinti pelin henkeen sopivan röyhkeästi on aina yhtä tyydyttävää. Samalla krediittien keruu helpottuu, sillä aktiivisia sikailijoita muistetaan avokätisesti lopun pistepoteissa.
Myös ajettavuus on raskaammilla autoilla tyydyttävämpää sekä ennen kaikkea loogisempaa. Isot mörssärit eivät tarjoa valtaisia elämyksiä suuntaan tai toiseen, vaan etenevät rehdin suoraviivaisesti. Sen sijaan höyhensarjalaiset heittelevät perää ärsyttävän luonnottomasti vähänkään tiukempaan kurvailessa, ja virittely yleensä pahentaa tilannetta entisestään. Esimerkiksi parempien renkaiden turvin auto liimaantuu tiehen näennäisesti tiukemmin, mutta äkilliset ja liioitellut pidon menetykset tuntuvat sitäkin keinotekoisemmilta.
Pinnat vaihtelee, fysiikka pysyy
Loistava fysiikanmallinnus oli alkuperäisten Flatoutien kantava voima. Tällä sektorilla Kylotonn onnistuu ainoastaan pintapuolisesti. Ympäristöt ovat täynnä näyttävästi tuhoutuvaa rekvisiittaa, ja hektisimmillään erilaista silppua lentää ilmassa kiitettävästi. Toisin kuin Bugbearin tuotoksissa, irtaimisto ei kuitenkaan haittaa ajamista juuri lainkaan, vaan toimii lähinnä kosmeettisena tehosteena. Erilaiset renkaat ja laudanpätkät menettävät massansa viimeistään maahan osuessaan, minkä vuoksi turmapaikalta voi painella huoletta yli seuraavalla kierroksella. Samalla poistuu iso osa viehätyksestä, kun kisaamisen perusdynamiikka säilyy samanlaisensa startista maaliin.
Puolitiehen jätetyt fysiikat heijastuvat vahvasti myös ajettavuuteen. Autot reagoivat aina samalla tavoin, oli alla sitten asfalttia, soraa, jäätä tai jopa vettä. Tämä on suuri sääli, sillä muutoin kenttien vaihtelevuuteen on sarjan perinteitä kunnioittaen panostettu. Muutaman tylsähkön asfalttiviidakon vastapainona nähdään muun muassa tyylikkäästi toteutettuja metsäpätkiä sekä lumisempia reittejä. Testattu Xbox One -versio otti kuitenkin pölyisimmillä pätkillä osumaa muutoinkin verkkaiseen ruudunpäivitykseen. Muutoin ympäristöt näyttävät parhaimmillaan varsin hyviltä dramaattisine valaistusefekteineen. Samaa ei voi sanoa autojen mallinnuksesta: yksinkertaiset kotterot eivät edes hajoa järin tyylikkäästi, mikä laimentaa törmäilyiden tunnelmaa.
Keskinkertaista kehitystä
Mikäli pääosin rutiininomaisesti tapahtumasta toiseen etenevä uramoodi alkaa puuduttaa, voi vaihtelua hakea erillisestä Flatout-tilasta. Yksittäisissä kisoissa metsästetään mitaleita useamman variaation voimin, kun taitojaan pääsee mittelemään muun muassa puhtaassa romurallissa sekä räsynukkehaasteissa. Alkuperäisten osien tyyliin toteutetut räsynukkeilut keskittyvät sinkoamaan kuskipoloisia kabiineistaan erilaisten hassutteluiden merkeissä, kuten korkeushypyssä tai Angry Birds -henkisessä palikoiden kaatelussa. Taso vaihtelee rajusti: parhaimmillaan huipputulosten metsästäminen on hulvattoman hauskaa, kun taas toiset minipelit saavat lähinnä hermon kiristymään epämääräisyydellään. Perinteisen moodin sisällyttäminen on joka tapauksessa hatun noston arvoinen temppu Kylotonnilta.
Parhaimmillaan romurallisikailu on luonnollisesti muita ihmispelaajia vastaan. Verkkopuoli toimiikin teknisesti kelvollisesti. Seuran puute nousee kuitenkin ongelmaksi jo tässä vaiheessa, eikä julkaisusta ei ole ehtinyt kulua viikkoakaan. Auloissa hengailee yleensä keskimäärin pari-kolme tyyppiä, ja täyden ruudukon haaliminen tuntuu miltei toiveajattelulta. Harmittavasti mukana ei ole myöskään samalta sohvalta kimppapelailun mahdollisuutta.
Vaikka Flatout 4: Total Insanity onnistuuu selättämään pahimmat siihen kohdistuneet ennakkopelot, maistuu lopputulos silti melko vahvasti budjettimallin ratkaisulta isompien studioiden luomuksiin verrattuna. Lisäksi kattavaan pakettiin mahtuu muutamia puhtaita hutikuteja, kuten aseita sisältäviä osioita. Nämä jäävät kuitenkin onneksi selkeään sivurooliin, ja lopputulos kunnioittaa pitkälti ensimmäisten pelien perinteitä. Puhtaasti arcadekaahauksiin keskittyviä rymistelyitä ei ole markkinoilla liikaa, joten satunnaiseen hauskanpitoon soveltuvaa Flatoutia kannattaa vilkuilla viimeistään alekorista. Kunhan ei odota yhtä ikimuistoisia kokemuksia kuin ajan kultaamat muistot saattavat tutun tittelin perusteella vihjailla.
