Vaikka monet muut julkaisijat olisivat tehtailleet tässä ajassa jo täysverisen jatko-osan, ei kahdeksannen Kartin uudelleenlämmittely ole vasemmalla kädellä hutaistu rahastus: Deluxe-versio sisältää kaikkien sittemmin ilmestyneiden lisukkeiden ohella muutamia kokonaan uusia ominaisuuksia sekä sopivasti ehostetun ulkoasun. Toisin sanoen yksi markkinoiden parhaista hupiajeluista jalostui aavistuksen paremmaksi.
Yltäkylläisyyttä
Ylitsevuotava hehkutus pätee kuitenkin lähinnä kavereiden kanssa mitellessä. Yksinäisen suharin uurastus on edelleen asteen verran kuivakkaampaa ja toisinaan jopa turhauttavaa. Tekoälyllä on nimittäin paha tapa rankaista kärkeen kiitänyttä pelaajaa viime metreillä, kun perää pitäviltä kilpakumppaneilta singahtelee ammuksia reilun pelin kerhosta ikuiseen porttikieltoon oikeuttavalla tahdilla. Toki samoja ”riemunhetkiä” koetaan yhteisöllisissäkin mittelöissä, mutta tällöin kiukku on helpompi sulattaa tai parhaassa tapauksessa muuttaa seuraavassa erässä suloiseksi kostoksi.
Deluxessa neljän kisan mittaisten turnausten tahkoaminen ei ole enää yhtä välttämätöntä kuin aiemmin, sillä kaikki radat ja kuskit ovat auki ensimmäisestä käynnistyksestä saakka. Tämä on hyvä uutinen paitsi Wii U -veteraaneille, myös suorilta käsin kimppapelailuun hamuaville. Ainoastaan eksoottisempia kulkupelejä sekä niiden rekvisiittaa availlaan yhä kolikkokassaa kerryttämällä. Ratkaisulla ruokitaan edelleen kaahareiden luontaista keräilyviettiä pihtaamatta turhaan oleellisinta sisältöä.
Kuskikatrasta paisutetaan jo kiitettävän laajaksi: valittavaksi annetaan lähes kaikki japanilaistallin merkittävimmät tähdet tuoreimmista Splatoon-kiinnityksistä alkaen. Ratapuoli jättää niin ikään kovin vähän toivomisen varaa, kun mukaan ängetään myös kaikki Wii U:lle maksullisena julkaistut lisäympäristöt. Tällä kertaa määrä ei rajoita laatua, vaan päinvastoin: persoonalliset, kauniit ja mielenkiintoiset temmellyskentät villeine korkeuseroineen hakevat vertaistaan arcadekaahailuiden monenkirjavassa tarjonnassa. Äärimmäisen kovatasoiseen joukkoon ei mahdu yhtään selkeästi epäonnistunutta esitystä, mikä on harvinainen saavutus.
Ehkäpä suurin syy harkita pelin ostoa jopa toistamiseen piilee täysin remontoidussa Battle-tilassa, jonka anti jäi alkuperäisessä Wii U -painoksessa kovin köykäiseksi. Tällä kertaa viiteen eri haasteeseen jaetulle moodille pyhitetään tyystin omat areenansa normiratojen kierrättämisen sijaan. Selkeästi moninpeliin suunnitelluissa karkeloissa päästään muun muassa harjoittelemaan lipunryöstöä, kisaamaan kolikoiden keräämisessä sekä leikkimään poliiseja ja rosvoja. Kaikkia muotoja yhdistää hulvattoman sekoilun ohella kannustin käyttää sopivissa määrin likaisia keinoja voiton tavoittellussa.
Vauvat ja vaarit kutsuttu
Deluxe-titteli tuo pieniä muutoksia varsinaiseen ajamiseenkin. Kisaajat pääsevät nyt haalimaan takataskuihinsa peräti kaksi esinettä kerrallaan, ja esimerkiksi pitkien driftausten hyötyä korostetaan entistä ruudikkaammilla turboilla. Perheen pienimmille ja vasta-alkajille suodaan mahdollisuus erillisten ajoapujen käyttöön, mikä alentaa lähestymiskynnystä. Tosin valinnaisen liiketunnistusohjauksen vuoksi kyseinen porras ei muodostu järin korkeaksi alun perinkään: Joy-Conia mutkan kohdassa kallistelemalla pääsee helpon luontaisesti kisaamisen makuun ilman apupyöriäkin. Yksi Switch-version hyödyistä on takuuvarmasti riittävä määrä kapuloita kahden hengen mittelöihin, kun konsolin peruspaketin mukana seuraa kaikki tarpeellinen. Lisäohjaimiin investoimalla yhdelle ruudulle saa mukaan maksimissaan neljä pelaajaa, ja paikallisverkon avulla väkimäärä lisääntyy entisestään.
Internetin aalloilla käytäviin sessioihin tuttujen tai tuntemattomien kanssa pääsee osallistumaan yksin tai pareittain. Verkossa meno on melko askeettista: kommunikointi hoidetaan valmiiksi määriteltyjen chat-lausahdusten avulla, ja uusia ystäviä haalitaan edelleen koodeja metsästämällä muilta alustoilta tutun nimimerkkihaun sijaan. Nämä ovat kuitenkin Nintendon omia rajoitteita, joiden kanssa on totuttu elämään, ja tilanne helpottuu kaverilistan karttuessa. Tärkeimpänä meriittinä kisailu toimii teknisesti moitteetta parit satunnaiset yhteysvirheet unohtaen, eikä menestyksestä – tai sen puutteesta – kehtaa syyttää kuin itseään. Alati elävä ranking-järjestelmä takaa sopivat suorituspaineet, vaikka kyseessä onkin ennen kaikkea positiivishenkistä viihdettä hampaat irvessä vääntämisen sijaan.
Mario Kart 8 Deluxea voi hyvillä mielin tituleerata pakko-ostokseksi, mikäli Wii U -debyytti jäi väliin. Alkuperäiseen perusversioon verrattunakin saadaan sen verran lisälihaa luiden ympärille, että vähintään karvalakkipainoksen omistajien kannattanee vakavasti harkita hankintaa. Teknisesti lopputulosta päivitetään riittävästi nykypäivään, kun TV-moodissa resoluutio nostetaan 1080p-tasolle ruudunpäivityksen pysytellessä sulavana. Muilta osin peli näyttää pitkälti entiseltään, eli erittäin nätiltä ja persoonalliselta sekä telakassa että kannettavassa muodossa. Ennen kaikkea lopputulos tuntuu edelleen äärimmäisen hauskalta ja koukuttavalta. Eihän tästä voi olla tykkäämättä.
Muovista fiilistä (pikakatsaus Joy-Conien rattikehikkoon)
Yksi nykyisten Mario Kartien ehdottomista valttikorteista on mahdollisuus kisailla useammalla eri tyylillä. Siinä missä vanhan koulukunnan jäärät kurvailevat analogitattien tuomalla tarkkuudella tai jopa digitaalisen ristiohjaimen turvin, on liiketunnistuksen hyödyntäminen noussut oleelliseksi osaksi kokemusta aina Wii-versiosta lähtien. Piskuiset Joy-Conit eivät tosin istu isompiin käpäliin yhtä nätisti kuin muinainen Wiimote. Yksi ratkaisuehdotus ongelmaan lainataan niin ikään Wiin ajoilta, kun Nintendo tuo kauppoihin erilliset rattikehikot kallistelua helpottamaan – ja ennen kaikkea fiilistä tuomaan.
Kehikoiden kohdalla osuvin nimitys lienee "köyhän miehen (tai naisen) ratti", sillä lopputulos tuntuu näpeissä yhtä halvalta kuin näyttääkin. Muoviset aparaatit eivät sisällä sen kummempaa toiminnallisuutta: ainoastaan takapuolen painonapit Joy-Conien plus- ja miinus-painikkeille. Höyhenen kevyt lopputulos ei varsinaisesti vakuuta paketista kuoriutuessaan, mutta Joy-Con istuu kuitenkin mukisematta ja riittävän tiiviisti kehän keskustaan. Myös yksinkertaiset napit hoitavat niille suodun tehtävänsä, jotta luisuttelut ja aseiden käyttö onnistuvat vaivattomasti.
Vaikka aikuisen näppeihin lopputulos tuntuu edelleen aavistuksen turhan kompaktilta, on suunnitteluratkaisu ymmärrettävä. Pienempienkin sormien on kuitenkin yllettävä kaasunapille vaivatta, joten kehikkoa ei voi kasvattaa ylettömiin. Ainakin empiirisessä testissä perheen alle kouluikäinen junioriosasto otti uuden rekvisiitan riemulla vastaan, kun tuttu sapluuna helpotti kurvailun saloihin sukeltamista. Lisätarvikkeiden hintakin pidetään riittävän maltillisena: kahden kehikon pakkauksen voi lunastaa omakseen noin parinkympin hintaan.
