Syberia 3 on kulkenut pitkän ja kivisen matkan sitten liki kymmenen vuoden takaisen julkistuksensa. Alkujaan Microïds-studion oli tarkoitus saada tunnelmalliselle tarinalleen jatkoa jo 2010, mutta kinkkiset sopimuskuviot heittivät matkan varrella kerta toisensa jälkeen kapuloita projektin rattaisiin. Nyt umpisurkean kolmannen osan saapuessa pelaajien ihmeteltäväksi, nousee väkiselläkin mieleen ajatus, että ehkäpä Kate Walkerin kommellukset olisivat saaneet päättyä jo sarjan toiseen osaan.
Oli synkkä ja myrskyinen yö...
Syberia 3:n juonta ei sen suuremmin alusteta, vaan tarina jatkuu likimain suoraan siitä mihin 13 vuotta sitten ilmestynyt toinen osa jäi. Rauhaisa Yokol-heimo bongaa pyhiinvaellusmatkallaan hyiselle rannalle tajuttomana päätyneen Kate Walkerin kiikuttaen tämän läheiseen sairaalaan. Lähes manan mailta toipuva protagonisti on syystäkin heimolle kiitollisuudenvelassa päättäen auttaa kööriä kesken jääneen vaelluksen loppuun saattamisessa. Niin heimon jäsenten kuin näitä kuljettavien karvaisten strutsiotustenkin olisi tarkoitus päästä sulaneen järven vastarannalle. Sen syvällisempiä syitä ei kerrota, mutta auta armias miten mutkikkaiden arvoitusten takana maali loppupeleissä häämöttääkään.
Teknisesti raakile
Heti kättelyssä käy ilmi, kuinka heikoissa kantimissa Syberia 3:n tekninen toteutus onkaan. Unity-pelimoottorin voimin rullaava kokonaisuus yskähtelee luvattoman pahasti liki tilanteessa kuin tilanteessa. Erityisesti pökkelömäiset ja hämmentävän muoviset hahmomallit onnistuvat herättämään hilpeyttä yhtään modernimpiin peleihin tottuneessa pelaajassa. Pitkä kehitysaika paistaa erityisesti kasvoanimaatiossa, joka saa paljon parjatun Mass Effect Andromedan näyttämään vuosikymmenen mestariteokselta. Myös hahmojen surkuhupaisa huulisynkka ja mitä sattuu suoltavat tekstitykset huitelevat aivan omissa sfääreissään.
Aivan oma lukunsa ovat kammottavat ääninäyttelijät, jotka herättävät koomisuudessaan jopa outoa vinksahtanutta kunnioitusta. Lienee jonkinmoinen taito löytää aivan jokaiseen rooliin näyttelijä, jonka ääni ei yksinkertaisesti kuulosta lainkaan tämän tulkitsemalta hahmolta. Värikkääseen kööriin lienee pestattu enimmäkseen kehittäjien naapureita ja saunakavereita. Jäänee esimerkiksi ikuiseksi salaisuudeksi, miksi Yokol-heimolaiset pamlaavat oman siansaksansa lisäksi mitä hämmentävimmin murremongerruksin väritettyä kapulaenglantia. Päähahmo Kate Walkeria tulkitseva nainen taas kuulostaa 1800-luvun hienostorouvalta. No, ainakin Youtube saa lisää hulvatonta materiaalia, jos ei muuta.
Jatkuvasti yskähtelevä ruudunpäivitys muistuttaa sitä paljon puhuttua diashowta jo pieniä sisätiloja tutkiskellessa. Onnistuin myös eksymään erään juonen kannalta olennaisen laivan konehuoneeseen useammaksi tunniksi vain, koska puolet ruudun tekstuureista päätti yksinkertaisesti olla latautumatta. Automaattitallennuksen aikaan homma jämähtää paikalleen poikkeuksetta useammiksi sekunneiksi. Fiksattuja näkövinkkeleitä hyödyntävä kamera taas aiheuttaa jatkuvasti klassisia "kuvakulma vaihtuu, juokset aivan väärään suuntaan" -tilanteita. Kokonaisuus ei vain tunnu missään vaiheessa oikealta peliltä, enemmänkin sinnikkäiden amatöörien kyhäelmältä.
Pelimekaanisesti antiikkia
Valitettavasti jauhot eivät ole paremmin pussissa pelimekaanisella puolellakaan. Juoni ei tunnu etenevän oikein missään vaiheessa, kun arvoituksentapaisia hidasteita heitellään vastaan jatkuvalla syötöllä. Sen lisäksi, että pulmien ratkaisut ovat järjestään ärsyttävän epäloogisia, on niiden toteutus jäänyt täysin puolivillaiseksi. Tarinan etenemiseen vaadittavia esineitä on ripoteltu outojen kuvakulmien saavuttamattomiin, eikä tehtävänantoa usein selitetä kyllin selvästi. Ratkaisut vaativat kohtuuttoman määrän päämäärätöntä vaeltelua, joka aiheuttaa harmaita hiuksia jopa niille lehmänhermoisille pelaajille. Lisäksi varsinainen käyttöliittymä on luvattoman hankala ja hidas käyttää – kuuleman mukaan homma on hiirellä ja näppäimistöllä entistäkin ankeampi.
Positiivista, onko sitä?
Niitä muutamia positiivisia asioita on hankala noteerata Syberia 3:n aiheuttaman epätoivon ja lohduttomuuden keskellä. Pelimaailma saattaisi olla kohtuullisen mielenkiintoinen, sikäli mikäli sitä pääsisi tutkimaan astetta vapaammin. Mutta eihän toki, eteneminen tapahtuu sen sijaan jatkuvasti tarkasti määriteltyä reittiä pitkin. Myös tylsiä juttuja suoltavat sivuhahmot ovat loppupeleissä ainoastaan aution maailman keskellä pönöttäviä kulisseja. Trailereiden rummuttama "Benoît Sokalin kiehtova maailma" ei vain aukene pelaajalle missään vaiheessa, koska sitä ei oikein avata millään tavalla.
Inon Zurin kyhäämää tunnusbiisiä huomasin hyräileväni vielä pelin poistuttua PlayStation 4:n kovalevyltä. Nyt sekin on tosin unohtunut, joten se siitäkin sitten.
Kaikki pelit eivät tarvitse jatkoa
Syberia 3:sta huokuu joka hetkellä keskinkertaisuus, jopa suoranainen tarpeettomuus. Liki loputtomaan kehityslimboon päätyneen savotan loppuun saattamisesta voi toki nostaa Microïdsille hattua – voi kun olisivat silti tajunneet kuopata tuhoon tuomitun projektinsa jo vuosia sitten. Tällaisenaan tästä raakileesta ei ole iloa kenellekään.
