Pienten askelten kautta loputtomaan suohon
Nex Machina luo silmien eteen yksityiskohtaisen maailman, jossa pärjää vain hyvällä tilannetajulla ja nopeilla reaktioilla. Kynnys vaikuttaa aluksi matalalta kontrolleja vilkaistessa. Pelaaja tarvitsee vain ohjaimen molemmat tatit ja kaksi näppäintä, jotka ovat vapaasti valittavissa. Demoa katsellessa kaikki vaikuttaa loogiselta ja kimppuun käyvien vihollisten ampuminen helpolta. Vaikutelma kuitenkin vain raapaisee pintaa, sillä nopeasti vaihtuviin tasoihin on kätketty jos jonkinlaista kerättävää ja tuhottavaa.
Vaikeustasoja tarjotaan peräti viisi kappaletta. Helpoin eli Rookie-taso on vasta kevyttä lämmittelyä, mutta jo astetta haastavampi Experienced on kokemattomammalle lähes kauhistus. Reaktiokykyä koetellaan joka hetki vihollisten marssiessa kohti, ja tiukoimmista paikoista selvitään vain dash-erikoistaidolla, jolla hahmo syöksyy eteenpäin ja nauttii sekunnin ajan diplomaattista koskemattomuutta. Tasojen läpäisyyn riittää vihollisten lahtaaminen, mutta tällöin kokemus jää kovin köyhäksi. Kentistä löytyy pelastettavien ihmisten lisäksi eräänlaisia aluksia, kätkettyjä lähettimiä, teleportteja salaisiin tasoihin ja disruptor-otuksia. Toki ainoa houkutin on mahdollisimman suuri pistesaalis ja siten korkea sijoittuminen tuloslistoilla, mutta myös parhaiden suoritusten päätyminen videolle. Samalla laitteella pelaavien ennätyshetkien uusinnat ovat katsottavissa tulostaululta.
Turhautumista, masokismia ja onnistumisen tunteita
Pientä kritiikkiä Nex Machina ansaitsee kenttäsuunnittelusta, sillä aina ei voi olla varma, missä liikkuminen on mahdollista. Kuoleman kautta oppiminen käy aluksi tutuksi, kun jokainen kenttä alkaa monesti alusta viikatemiehen niittäessä satoaan. Pahinta kuolemisessa on varusteiden heikentyminen, mikäli pudotettuja aseitaan ei ehdi poimimaan ajoissa. Tämä pätee etenkin jokaisen maailman lopussa koettaviin pomotaisteluihin, jotka kestävät heikommilla aseilla jopa turhauttavan kauan.
Perusrytkyttimen lisäksi tarjolla on kuusi erilaista erikoisvärkkiä miekasta raketinheittimeen. Hyvin usein tehokkaammat pyssyt ratkaisevat henkiinjäämisen. Tarvittaessa avuksi saa myös kanssapelaajan samalta sohvalta. Tällöin viholliset kestävät enemmän osumaa, mutta toisen pelaajan kaatuminen ei aloita tasoa alusta ja elämien riittäessä seuraava kenttä jatkuu yhteispelillä. Yhteistyössä kommunikointi on tärkeää, sillä vihollisten monipuolinen kirjo aiheuttaa varmasti kuolemia. Jotkut viholliset vapauttavat laser-säteitä pelaajien riesaksi, kun taas toiset saattavat ampua kostoluoteja ennen kaatumistaan.
Mikä pelissä sitten kiehtoo niin paljon? Nex Machina onnistuu luomaan tietynlaisen "vielä kerran" -fiiliksen. Joka suorituksella haluaa pärjätä paremmin kuin kaverit tai ehkä päästä jopa maailman top-listalle. Motoriikan äärirajoja on kiva kokeilla kerta toisensa jälkeen, kun tilanteet tapahtuvat jatkuvasti erittäin hektisinä. Taito keskittyä moneen asiaan samanaikaisesti on myös kiehtovaa, kun räjähdykset silpovat maankamaraa, luodit lentävät ilmassa ja ihmisiä pitäisi pelastaa samanaikaisesti. Älykkäästi rakennetut pomotaistelut ovat myös mielenkiintoisia, sillä niissä on kolme eri vaihetta ja vaikeustaso nousee radikaalisti loppua kohden.
Nex Machinan elinkaari perustuu lähes täysin sen haastavuuteen ja loputtomaan toistoon. Helpointa vaikeustasoa lukuun ottamatta pääsee kokemaan kaikki kentät ja myös eeppisen lopputaistelun nimikkovastusta vastaan. Tällöin siirrytään ruohonjuuritasolta avaruustaisteluun, mikä tuo mukavasti vaihtelua maan pinnalla juoksevien ölliäisten lahtaamiseen.
Kokonaisuutena Nex Machina on erittäin hyvä. Ari Pulkkisen musiikit takaavat hienon tunnelman, ja värikäs ulkoasu on kuin kauniisti koristeltu syntymäpäiväkakku, jota ei millään raaskisi leikata. Housemarque on jälleen kerran onnistunut tekemään hinta-laatusuhteeltaan mainion pelin.
