Sarjakuvajätin fiktiiviseen universumiin mahtuu monenmoista sankaria ja korstoa. Trikootyyppien kirjo on jopa niin suuri, ettei pahan kukistamiseksi kemuihin yleensä tarvitse kutsua ulkopuolisia. Tällä kertaa tilanne on kuitenkin kääntynyt päälaelleen, sillä tekoälypahiksena tunnettu Ultron on kasvattanut mahtiaan ja omaksunut lisänimen Sigma. Tinasotamies pyrkii saamaan kaikki Ikuisuuskivet, joiden avulla hän voisi hallita koko universumia. Pelastukseen tarvitaan ripaus Capcom-henkisyyttä sekä eräs Thanos-titaani.
Tarina on ihan viihdyttävää seurattavaa, vaikka se eteneekin supersankarielokuvien tyyliin hyvin kliseisesti. Juoni seuraa pitkälti sankareiden missiota kukistaa paha lopullisesti. Matsista toiseen siirrytään luontevasti, ja niiden aikana päästään tutustumaan koko hahmokaartiin. Mittelöt ovat huomattavasti helpompia kuin muissa vastaavissa taistelupeleissä, sillä jokaisen taistelijan erikoisiskut suoritetaan lähes samalla tavalla. Iskut vaativat toimiakseen mittaria, jonka viimeisellä tasolla on mahdollista tehdä todella tehokas hyökkäys. Raivoisan tykityksen uhriksi joutunut vastustaja menettää helposti lähes puolet energiastaan.
Flik flak -sarja
Taistelut rakentuvat pitkistä sarjaiskuista, joita uutukaisessa on entistä helpompi toteuttaa. Infinite kosiskelee untuvikkoja yksinkertaisella easy combolla, joka irtoaa rämpyttämällä lyöntinäppäintä tarpeeksi monta kertaa. Easy combo saa taistelun näyttämään nopeasti hyvältä, mutta ihmisvastusten voittoon tarvitaan hieman opiskelua. Taisteluista saa enemmän irti paneutumalla mekaniikkaan syvemmin tehtävä- ja opastusosioissa. Vaikeampien sarjojen sisäistämiseen kuluu helposti pitkä tovi, sillä niiden pitää käytännössä iskostua lihasmuistiin. Näppäinyhdistelmien rytmittäminen täytyy olla juuri kohdillaan, jotta sarja menee perille asti. Esimerkiksi liian nopea naputtaminen kostautuu helposti ja vaarana on laukaista superisku väärään aikaan. Treenaaminen on kuitenkin lopulta palkitsevaa, koska tehokkaiden sarjojen hallitseminen tekee taistelusta monipuolisempaa.
Myös Ikuisuuskivet ovat nujakoissa vahvasti läsnä, sillä niiden eri elementit antavat sankareille uusia ominaisuuksia. Mittarin täyttyessä jokaisen kiven erikoisvoiman voi aktivoida, jolloin hahmot päätyvät toiseen ulottuvuuteen. Esimerkiksi punaista todellisuuskiveä käytettäessä hyökkäykset muuttuvat voimakkaammiksi ja kentän ulkopuolelta sataa elementaalihyökkäyksiä. Onnistuneeseen taisteluun tarvitaankin sekä Ikuisuuskiviä että katkeamattomia sarjaiskuja. Vikkelä mätkintä johtaa nopeasti voittoon, sillä lyönneistä on vaikea päästä irti. Hahmon vaihtaminen kesken matsin pelastaa paljon, koska liikaa iskuja vastaanottanut osapuoli pääsee vaihtopenkille lepäämään. Tilannetta helpottavat tuhoisat erikoisliikkeet sekä Ikuisuuskivien tuoma ylivoima.
Joko pelataan pesäpalloo?
Marvel vs Capcom Infinite näyttää ja kuulostaa hyvältä. Hahmot ovat suhteellisen muovisia mutta sarjakuvavastineidensa näköisiä. Myös ääninäyttelyyn on panostettu, ja esimerkiksi Iron Man kuulostaa erehdyttävän paljon itse Robert Downeylta. Hahmotkin ovat persoonallisia, ja muun muassa Hämähäkkimies käyttäytyy kuin sarjakuvissa nähty nokkava nuori kloppi. Lisäksi ääniraidalla kuullaan uudelleen miksattuja versioita vanhoista tunnuskappaleista, jotka lämmittävät mieltä huimasti. Turpaanveto on paljon hauskempaa Ghosts ’n’ Goblinsin tahdittamana.
Sarjakuva- ja videopelisankareiden uusin yhteenotto sijoittuu palkintopallilla korkealle. Sen vetovoima perustuu nopeatempoisiin taisteluihin, mielenkiintoiseen hahmokaartiin ja helppoon lähestyttävyyteen. Taistelupelitietämyksen ei tarvitse olla järin korkea nauttiakseen karkeloista. Jo pelkän easy combon avulla mittelöistä saa paljon irti ja kokemus paranee entisestään, kun niihin oppii yhdistämään superiskuja. Marvel vs Capcom Infiniten kelkkaan on helppo hypätä mukaan, mutta sen täydellinen hallitseminen vie aikaa.
