Louhikkokosketus
Alkukosketus tuntuu suorastaan järkyttävältä. Ruudulla näkyvä peli ei muistuta juurikaan sitä hienoa lajia, jota jalkapalloksi kutsutaan. EA:n näkemys on mennyt jälleen pykälän verran kauemmas realismista. Pelinrakentelu puuttuu täysin, ja pelaajat säntäilevät pää kolmantena jalkana kohti vastustajan maalia. Jopa hitain asetus muistuttaa enemmän jääkiekkoa kuin futista. Pelituntuma sentään on hyvä, ellei jopa erinomainen. Pelaajat tottelevat hyvin, ja syötöt sekä laukaukset lähtevät niin kuin pitää.
Jo vuosia mukana olleet kätevät liukusäätimet tuovat onneksi jonkin verran helpotusta tilanteeseen. Pelaajalle ja tekoälylle on omat asetuksensa, joita muuttamalla virtuaalipalloilu muuttuu hieman siedettävämmäksi. Aivan Pro Evolution Soccerin tasolle lajin hienouksien esiin tuomisessa ei kuitenkaan päästä, sillä tekoäly on välillä varsin älytön. Koko joukkuetta ohjastaessa oman puolen kaverit eivät edes yritä ottaa palloa vastustajalta. Typeryys on sidoksissa vaikeustasoon, mutta vaikeimmallakin tasolla puolustus täytyy hoitaa lähes kokonaan itse. Ongelma poistuu silloin, kun pelaaja lukitsee ohjauksen vain yhteen virtuaalipalloilijaan. Esimerkiksi The Journey -pelimuotoa pelattaessa kannattaa ohjastaa vain Alex Hunteria, jolloin muu joukkue hoitaa leiviskänsä varsin hyvin.
Tuttua huttua
Pelimuodoissa pysytään turvallisilla viheriöillä. Mukana ovat tutut uramoodit, yksittäismatsit sekä turnaukset. Suurin panostus on jo vuosia ollut Ultimate Teamissa, jossa tarkoituksena on rakentaa oma unelmien joukkue. Pieniä muutoksia voi nähdä siellä täällä, mutta mitään kovin merkittävää ei ole tapahtunut. Merkittävimpänä voisi mainita uramoodin, jossa pelaajaneuvottelut tapahtuvat nyt pienen minipelin avulla. Valmentaja sekä pelaaja agenttinsa kanssa astuvat toimistoon, jossa väännetään kaupan ehdoista. Käännekohdissa tehdään valinta muutaman vaihtoehdon välillä. Ominaisuus on kiva pieni lisä, vaikka pidemmän päälle se käykin puuduttavaksi. Neuvottelut voi onneksi myös delegoida tai hypätä yli yksinkertaisesti hyväksymällä ensimmäinen tarjous.
Edellisessä osassa esitelty The Journey -tarinamoodi jatkaa siitä, mihin viime vuonna jäätiin. Alex Hunterilla on nyt edessään vaikea toinen kausi melko hyvin sujuneen debyytin jälkeen. Matka sisältää monenlaista draamaa, mutta Game of Thronesin kaltaista tunteiden vuoristorataa on turha odottaa. Tarinamoodi on kuitenkin hyvä lisä itseään toistavien perinteisten muotojen rinnalle.
Potkupallon kuningas?
Pääpaino on jo vuosikausia ollut nettimoninpelin puolella, mitä kaltaiseni vannoutunut jalkapallon ystävä ei voi kuin ihmetellä. Samalla koneella kaverin haastaminen on parhaimmillaan hauskaa, mutta netissä touhu tuntuu lipuvan joka vuosi vain kauemmas oikean maailman futiksesta. Mittelöissä nähtävä munaravi muistuttaa lajia vielä vähemmän kuin yksinpelin potkupallo. EA:lla ei kuitenkaan tunnu olevan halua muuttaa kaavaa, ainakaan niin kauan kuin sarja myy enemmän kuin pahin kilpailija.
FIFA jatkaa sillä totutulla myyvällä linjalla. Lisenssiasiat ja audiovisuaalinen toteutus ovat huippuluokkaa, mutta fiilis puuttuu. Hetkittäin EA:n virtuaalifutis on jopa nautittavaa, mutta enimmäkseen suuhun jää keskinkertainen tai ikävä maku. Nopeatempoisen epärealistisesta jalkapallosta pitäville FIFA 18 uppoaa varmasti vähintään yhtä hyvin kuin edellinen osa.
