Viimesyksyinen iteraatio korjasi jo jonkin verran ongelmia, joten kolmannen osan kohdalla oli jälleen varovaisia toiveita paremmasta. Lopputuloksen kuvailuun lienee helpointa lainata suomalaisurheilijoiden perinteisintä vastausta: ”Eteenpäin on menty, katsotaan mihin se riittää.”
Käpyjä keräämässä
WRC 7:n parhaimpiin puoliin lukeutuu ehdottomasti sen ratakattaus. Vaikka lisenssistä huolimatta yksittäiset reitit eivät olekaan tarkkoja kopioita tosielämän vastineistaan, muodostuu sikermästä mielenkiintoinen ja mukavan monipuolinen. Ennen kaikkea kohdemailla on omat tunnistettavat erityispiirteensä aina kotoisista Keski-Suomen havumetsistä Etelä-Euroopan kapeille asfalttipätkille. Erikoiskokeissa on toisinaan lievää kierrättämisen makua, kun samaa etappia saatetaan ajattaa pariin otteeseen eri päivinä. Tarjonta on kokonaisuudessaan kuitenkin sen verran vakuuttava, ettei asia nouse missään nimessä ongelmaksi asti.
Ensimmäisellä kerralla Kylotonn sortui erikoiskokeidensa suunnittelussa turhankin syheröisiin ratkaisuihin, mutta nyt uskalletaan irrotella rohkeammin. Korkkiruuvimaisten osuuksien vastapainona päästään ilahduttavan usein vetämään pidempiä matkoja talla pohjassa – mikäli omat hermot sen kestävät. Taipaleiden mitta joustaa lyhyehköistä pikarykäisyistä aina kymmenen minuutin tienoille yltäviin koettelemuksiin, joiden viimeiset kilometrit tekee mieli ajaa kieli tiukasti keskellä suuta.
Vaihtelua luodaan myös yleisöerikoiskokeiden avulla. Stadioneilla tai kaupunkien ydinkeskustoissa käytävät promotapahtumat ovat viihdyttäviä, mutta paljastavat viimeistään pelisarjaa jo aiemmin varjostaneen ongelman: Vastustajien kellottamilla ajoilla ei tunnu vieläkään olevan mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Lyhyimmillä osuuksilla on puolihuolimattomalla suorituksella mahdollista lyödä koko muu porukka sekuntikaupalla, kun vastaavasti pisimmillä reiteillä kisakumppanit iskevät tauluun lähes yliluonnollisia lukemia. Vaikka ilmiö ei hyppää yhtä räikeästi silmille kuin pari vuotta sitten, kepulikonstin tajuamisen jälkeen immersio kärsii takuuvarmasti.
Koskettavan kivoja kurveja
Kriittisintä kehityskohdetta – teknistä osastoa – saadaan hilattua rimaa hipoen riittävästi eteenpäin. 30 ruudun sekuntivauhdilla etenevät maisemat eivät vieläkään varsinaisesti ihastuta sulavuudellaan, mutta ajorytmin tappavat yskähtelyt onnistutaan eliminoimaan. Samalla yleisilme saa kevyen kasvojenkohotuksen, joten kipeästi kaivattuja edistysaskeleita otetaan molemmilla rintamilla. Vielä ollaan kaukana isompien studioiden kädenjäljestä, mutta Kylotonn ansaitsee uurastuksestaan joka tapauksessa ujohkon hatunnoston.
Puhtaammin käyvän moottorin turvin kurvailu tuntuu aiempaa dynaamisemmalta ja nautinnollisemmalta, kun autot reagoivat rivakammin käskytykseen. Liioitellun armotonta vauriomallinnusta on niin ikään järkeistetty, minkä ansiosta ihan kaikkiin risuihin karahtaminen ei koidu enää kohtaloksi. Peliä uskaltaa suositella myös ohjaimella käskyttäville, sillä tateilla pääsee yllättävän hyvin fiilikseen käsiksi. Erilaiset pinnat asfaltista hiekkaan ja lumeen poikkeavat riittävän selkeästi toisistaan. Samoin hyppäys hitaampien autojen puikoista kuninkuusluokkaan vaikuttaa autenttisen isolta ohjaustavasta riippumatta. Audiopuolella kuullaan asiallisten pörinöiden ohella siedettävän selkeitä kartanlukijan ohjeita, vaikka vierustoveri toisinaan sydämentykytyksiä oudoilla rääkäisyillään aiheuttaakin.
Varsinaisen sisällön suhteen tuorein paketti maistuu jo hieman turhan tutulta. Kolme luokkaa sisältävä uramoodi pyrkii koukuttamaan pauloihinsa erilaisten tyytyväisyysmittarien ja pienten täkyjen avulla. Silti moodi vaikuttaa virkamiestyöryhmän kasaamalta kokonaisuudelta, jossa kilpailijoiden temppuja on opiskeltu yhteistuumin. Muiltakin osin tarjonta pysyy pitkälti entisellään: yksittäisten kisojen ohella viihdettä ammennetaan tasaisin väliajoin vaihtuvista nettihaasteista sekä varsinaisen verkkopelin puolelta. Ralli soveltuu edelleen mainiosti tuntemattomankin porukan mittelöihin, sillä muiden haamuautoja vastaan taistellessa ei tarvitse sikailijoista murehtia. Jaetun ruudun kaksinpeli täydentää kivasti kimppamahdollisuuksia.
Positiivisista kehitysaskeleistaan huolimatta WRC 7 jää yhä ”ihan kiva” -asteelle. Pelin suurin valttikortti on luonnollisesti lisenssin suoma tunnelma Latvaloineen ja Hännisineen. Muutoin Codemastersin uuteen nousuun ampaissut Dirt-sarja vie ranskalaisia kilpakumppaneitaan käytännössä joka sektorilla. Mikäli tuorein osa tarttuu kuitenkin kaupasta mukaan tutun ja turvallisen WRC-logon innoittamana, on luvassa karmean pettymyksen sijaan tuntikaupalla peruspätevää kaahausta.
