Nykyään ohjauspyörän takana häärii ainoastaan yksi studio, Ghost Games. Tämän seurauksena aiemmin jokasyksyisen tapauksen julkaisutahti on harventunut. Välivuoden jälkeen kauppoihin saapuva Need For Speed Payback tuntuu kuitenkin kovin tutulta eritoten edellistä iteraatiota tahkonneille. Uutukaisessa yhdistellään ronskisti viime kierroksilla opittuja niksejä Forza Horizonin maailmasta lainattuihin temppuihin.
Hämärähommista vihdoin päivänvaloon
Hurjastelun kulissina toimii jälleen kehittäjän omatekoinen leikkikenttä, jota ei ole järin vaikea yhdistää tosielämän esikuvaansa. Vahvasti Las Vegasin tunnelmaa huokuva Fortune Valley tarjoilee pilvenpiirtäjien täyttämien keskusta-alueiden sekä näitä ympäröivien moottoribaanojen ohella muun muassa vuoristoisempia syheröteitä sekä offroad-rellestykseen kannustavia aavikkomaisemia. Maailmasta huokuu vahva best of -sikermän tunnelma sarjan historiasta. Esimerkiksi pääosin luisutteluhaasteisiin keskittyvissä kanjoneissa on käytännössä identtisiä elementtejä edellisessä osassa nähdyn Ventura Bayn laitamien kanssa. Vanhojen aatosten hyödyntämisessä ei ole sinänsä mitään pahaa: Kokonaisuutena laajahko, näyttävä ja riittävän monipuolinen kartta nousee jopa pelin parhaaksi anniksi. Ajaminen tapahtuu nyt pääosin päiväsaikaan, minkä vuoksi komeista puitteista saadaan kaikki irti.
Kierrättämistä harrastetaan vahvasti myös tarinan varrella koettavissa pelimuodoissa. Normimittelöiden ohella driftaus, kiihdytyskisat sekä poliisien härnääminen käyvät todella tutuiksi. Ainoana tuoreehkona elementtinä nähdään offroad-vääntöjä, joissa kuitenkin edetään suhteellisen kapeassa rännissä tiukasti aseteltujen tarkistuspisteiden vuoksi. Virkavallan vastustaminen on tällä kertaa poikkeuksellisen ohjattua puuhaa. Karkumatkat suoritetaan tiukasti ennalta määrättyä reittiä kaahaamalla. Yksinkertaistettu ratkaisu on harmillinen, sillä sinipunaisten valojen tuikkeissa koetut väännöt ovat muutoin kiitettävän hektisiä Burnout-henkisine törmäyksineen. Viimeinen jännitys jää silti uupumaan, kun maaliviivan kohdalla koko perässä seurannut pataljoona katoaa kuin tuhkana tuuleen.
Juonitehtävien tahkoamisen kylkeen Ghost Games on kyhännyt melkoisen määrän askareita innokkaille suhareille. Kaikki ideat on apinoidaan miltei sellaisenaan Forza Horizonin laarista: maanteillä mitataan keskinopeutta tai driftaustuloksia, ja arvosteluasteikko muodostuu kovin tutun oloisesti kolmen tähden skaalalla. Maastossa puolestaan etsitään romuautoja, tuhotaan kylttejä sekä loikitaan mahdollisimman pitkälle hyppyreistä. Vapaaehtoinen puuhastelu isossa maailmassa ei ole sinänsä pahitteeksi, mutta toteutuksen suhteen voisi käyttää myös omaa mielikuvitustaan.
Tikusta asiaa
Tarina on jopa Need For Speedien mittapuulla kovin köykäinen ja unohdettava. Ghost Games on luopunut oikeiden näyttelijöiden käytöstä, joten kovin etäiseksi jäävän kostokertomuksen seuraamisella ei ole tällä kertaa edes huumoriarvoa. Kampanjan aikana pelaaja vuorottelee kolmen eri kuskin välillä, kun jengi yrittää pistää kapuloita kaupunkia hallinnoivan The House -kartellin rattaisiin. Käytännössä tämä tapahtuu vakuuttamalla alueiden paikalliset bensalenkkarijaostot ja voittamalla nämä huippusuorituksilla puolelleen. Yksinpeli kestää yllättävän pitkään, ehkä jopa liiankin. Samankaltaisten kisojen tahkoaminen alkaa maistua jo loppupuolella puulta, kun karttaan pölähtää edelleen lisää kukistettavia jengejä.
Osasyyllinen orastavaan kyllästymisen tunteeseen liittyy pelin nihkeään ansaintamalliin. Rahaa ei suoranaisesti jaeta ovista ja ikkunoista, joten kokonaan uuuteen kalustoon panostaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin vanhojen loputon päivittäminen. Kuhunkin kisatyyppiin määritellään vielä erikseen sallitut menopelit, mikä vähentää valinnanvapautta entisestään. Autojen virityspalikoiden suhteen turvaudutaan lähes absurdilta tuntuvaan loot box -ratkaisuun. Voitoista jaetaan aina uutta palikkaa kyseiseen luokkaan, mutta arvontakoneisto saattaa tyrkyttää lähes tarpeetonta tai jopa kehnompaa osaa alle ruuvattavaksi. Kaupoista saa toki lunastaa vapaammin virityskomponentteja, mutta hölmön kehityspuun vuoksi oma auto tuntuu numeroiden valossa aina hieman alitehoiselta etukäteen ilmoitettuihin vaatimuksiin nähden. Tapahtumissa pärjätäkseen mikromaksuihin tai grindaamiseen ei kuitenkaan tarvitse sortua, sillä mopommallakin kalustolla pystyy pistämään kampoihin. Pihistely ottaa silti päähän ja pakottaa suunnittelemaan turhan tarkoin budjettiaan.
Teknisesti uutukainen on erittäin kelvollista jälkeä. Testiin päätynyt Xbox One X -versio näyttää hienolta ja rullaa tasaisella 30 ruudun päivitystahdilla. Laajalle yltävät maisemat, lukuisat elävältä tuntuvan ympäristön yksityiskohdat ja yleisesti ottaen kiitettävän kliini yleisilme kompensoivat autojen aavistuksen köykäisempää mallinnusta. Reilun arcademaisen tuntuman vuoksi eri menopelien väliset erot eivät sen sijaan välity ruudun läpi. Etenkin driftaamiseeen jää kaipaamaan edes hitusen verran lisää realismia, sillä nykyisellään tavoitteisiin luisuttelu on jopa lapsellisen helppoa. Samoin kisoista puuttuu viimeinen puristus, minkä vuoksi niitä jaksaisi tahkota illasta toiseen.
Need For Speed Payback tekee monia asioita paremmin kuin edeltäjänsä. Se umpataan täyteen sisältöä, ulkokuoren suhteen ei ole moitittavaa ja kurvailu on etenkin lyhyemmissä sessioissa vallan viihdyttävää. Silti lopputulos tuntuu kovin intohimottomalta kollaasilta siitä, mistä kehittäjät olettavat pelaajien pitävän. Tämä ei kuitenkaan päde typerään ansaintapolitiikkaan: mikromaksujen suuntaan kainosti kosiskeleva malli täysihintaisessa tuotoksessa on tuskin kenenkään mieleen. Moninpelikin jää liian pitkään torsoksi, sillä pelkistetyn verkkopuolen pariin ei ole käytännössä asiaa ennen kuin autoaan jalostaa tarpeeksi kilpailukykyiseksi. Syksyn kiivaassa kaahauskattauksessa pääpaino on kuitenkin kallellaan selvästi realistisempaan suuntaan, joten kevyempää päristelyä hakeville Payback on ihan pätevä vaihtoehto. Ainakin bongattavaksi sieltä nurkan takaa lähestyvän alennuskauden laareista.
