DOOM yllättää tavallaan tänäkin vuonna, vaikka hieman pienimuotoisemmin. Raakuudellaan sekä ilmeisen vaativalla audiovisuaalisella tykityksellään ratsastavaa teosta ei ensimmäisenä mieltänyt Switchin valikoimiin saapuvaksi, mutta toisin kävi. Vähemmän perheystävällisiä arvoja edustavan räiskeen käännöstyöstä vastaa suhteellisen tuntematon Panic Button -studio, joka työstää myös Rocket League -hittiä Nintendon kannettavalle alustalle.
Kertaus on opintojen äiti
DOOM päätyi arvosteluun jo PlayStation 4 -muodossaan, mutta pieni kertaus ei liene pahitteeksi. Neljäs osa pudottaa järjestysnumeron perästään ja käynnistää samalla tutun tarinan uudelleen. Juonikuviot eivät ole ikinä kuuluneet sarjan varsinaisiin vahvuuksiin, eikä tälläkään kertaa tehdä poikkeusta. Kun marsilaisen tutkimuskeskuksen epäonnisten kokeiluiden seurauksena helvetin portit räjähtävät auki, jää vähäeleinen sankari ainoaksi toivoksi katastrofin tukahduttamisessa. Tarinaa ei edes yritetä tunkea kampanjan keskiöön, vaan tapahtumia valotetaan pääosin radiokeskusteluiden sekä ympäristöstä poimittavien audionäytteiden kautta. Hektinen toiminta on suurin kantava voima alusta loppuun – ja sitähän riittää.
Pelin henki käy selväksi jo alkumetreillä, kun kahleistaan vapautuva avaruusmariini vetää ensitöikseen ympärillä ihmettelevää demonilaumaa pataan ja viimeistelee brutaalin urakan käteen eksyvällä pistoolilla. Seuraavan kulman takana häämöttää jo lisäturvaa suova haarniska, joten verikekkereiden makuun päästään välittömästi ilman turhia jaaritteluita. Vastaan asettuvien mörköjen kokoa ja vaikeustasoa nostetaan tasaisesti pitkin kampanjaa. Loppupuolella monenkirjavaa örkkiä sisältävät kohtaamiset muodostuvat jo varsin eeppisiksi taistoiksi, joissa selviytyäkseen täytyy myös taktikoida eri vihollistyyppien nujertamistapojen välillä.
Hommassa auttaa mehukas asearsenaali, josta ammennetaan tarvittavat täsmälääkkeet kuhunkin eteen tallustelevaan vaivaan. Tussareitaan kannattaakin ulkoiluttaa aktiviisesti: Nurkan takana piileskely ei auta mitään, kuten aitoon vanhan koulukunnan henkeen kuuluu. Loistavan kampanjan kylkiäisenä tarjoillaan myös verkkoräimettä. Sinkkohippailu kumartaa perusteiltaan menneeseen, mutta modernisoi kokemusta kustomoitavien hahmoluokkien sekä taistelukentille kutsuttavien lisäbonusten avulla. Toimivista perusteistaan huolimatta moninpeli jäi ainakin PlayStationilla kovempien kilpailijoidensa varjoon. Nimenomaan kampanja on kokonaisuuden kannalta oleellisempi.
Miltä se nyt sitten taskussa tuntuu?
Sisällöltään Switchin DOOM on hyvin pitkälti samankaltainen kuin isoveljillä koetut versiot. Omien kenttien luomisen sekä jakamisen mahdollistava Snapmap-moodi jätetään rannalle ruikuttamaan, mutta tilannetta kompensoidaan tarjoamalla muille alustoille maksullisen kausikortin sisältö nyt kaupanpäällisenä. Kyseisen passin tärkeimpänä antina saadaan kolmen paketin verran uusia ja ennen kaikkea alkuperäisiä onnistuneempia verkkoareenoita muun pienemmän krääsän ohella.
Käännöstyön tekninen puoli herätti etukäteen eniten kysymyksiä, sillä Nintendon mukana kulkevaksi tarkoitettu laite ei pullistele yhtä isoilla muskeleilla kuin television yhteyteen pultattavat kilpailijansa. Lopputulos on kokonaisuutena varsin onnistunut. Toki ruudunpäivitys joudutaan puolittamaan ja resoluutiota hilaamaan alaspäin. Vaikutukset pelattavuuteen tai fiilikseen pysyvät silti pelättyä vähäisempinä. Toiminta rulllaa pääosin tasaisesti, eikä yleisilmeessäkään ole moitittavaa sumuisemmasta vaikutelmasta huolimatta. Kannettavassa muodossa isoimmaksi ärsytyksen kohteeksi muodostuvat lähinnä aivan liian pieninä toistuvat tekstit, joita ei skaalata mitenkään miniruudulle paremmin istuviksi.
Verkkopuolella ilmeni satunnaisia liittymisongelmia, ja toisinaan kahakoissa mennään selkeästi suorituskyvyn rajoilla ruudunpäivityksen ottaessa osumaa. Silti viihdyttäville nettiväännöille uskaltanee luvata ruusuista tulevaisuutta jo sen vuoksi, että väkeä ei erotella maksumuurien taakse. Genressä ei ole lisäksi yhtä kiivasta kilpailua verenhimoisen nettikansan ajasta kuin muilla laitteilla.
Pelattavuuden osalta kehittäjän kädet sidotaan Switchin ergonomian suomiin puitteisiin. Joy-Conien kovin pienillä tateilla tähtääminen vaatiikin jonkin verran totuttelua ja sormien uudelleen asettelua, etenkin kapuloiden ollessa konsoliin pultattuina. Tähän on yksinkertainen mutta hintava lääke, sillä erikseen myytävä Pro-ohjain näyttää jälleen kyntensä huomattavasti miellyttävämpänä ohjaustapana.
DOOM on edelleen erinomainen teos, jota kelpaa suositella myös Switchin käyttäjille. Useamman konsolin tai riittävän ruudikkaan PC:n talouteen tuoreimmalla versiolla lienee tuskin paljoakaan annettavaa, ellei helvetillisistä kauhuista halua välttämättä nauttia loma- tai vessareissujensa yhteydessä. Mikäli peliharrastuksessaan luottaa kuitenkin pelkän Nintendon voimaan, uskaltaa Panic Buttonin käännöstyöhön ehdottomasti satsata. Lopputulos on nimittäin ihan pirun hauskaa viihdettä.
