Tylsää alusta alkaen
Maailmassa on pahuus valloillaan. Pelaajan tehtäväksi lankeaa tasapainon palauttaminen. Matkalla kohdataan tukku kreikkalaisesta mytologiasta tuttuja hahmoja. Juoni on siis aika perinteinen ja suoraan sanottuna tylsä. Jopa niin tylsä, etten muistanut siitä mitään ja jouduin googlettamaan.
Puuduttavan kaavamainen pelaaminen koostuu runsaslukuisten vihollislaumojen kurittamisesta, maastossa haahuilusta sekä toinen toistaan tylsempien jorinoiden kuuntelusta. Toki välillä myös parempien varusteiden haaliminen sekä myyminen kuuluvat asiaan. Viholliset pudottavat jos jonkinmoista miekkaa ja kypärää, joten rahasta ei tule puutetta, mikäli rojut jaksaa vain raahata kauppiaalle. Erilaisia hyödykkeitä voi haalia myös etsimällä aarrearkkuja, jotka sijaitsevat yleensä viholliskeskittymissä tai luolissa.
Jos juoni on tylsä, niin ei kömpelö taistelukaan juuri vakuuta. Tämä on hyvin ikävä piirre pelissä, jossa 90% ajasta kuluu mättäessä vihollisia. Näyttävyys, taktisuus, monipuolisuus ja mielekkyys puuttuvat täysin. Hahmo oppii kaikenlaisia taikoja ja muita hienoja juttuja, mutta ne eivät tunnu tai näytä miltään. Paras tapa myllyttää on vain kävellä vihollislauman keskelle ja pitää lyöntinappia pohjassa. Välillä voi heittää terveysjuoman naamaan mikäli näyttää, että henki meinaa mennä.
Turkasen turha julkaisu
Konsoliversio kärsii jonkin verran teknisistä ongelmista, kuten ruudunpäivityksen tökkimisestä sekä tekstuurien katoamisesta. Äänimaailmakin on niin tylsä, että ei ole väliä, vaikka pelaisi äänet mykistettyinä. Tähän kun lisätään suoraan tietokoneversiosta tuodut valikot, niin tuskallinen kokemus on valmis. Karmeuden voi jakaa kavereiden kanssa moninpelissä, mutta kovin pitkäikäistä hupia siitäkään ei saa.
Titan Quest on varmaan ollut melko hyvä peli vuonna 2006, jolloin ei ollut tietoa paremmasta. Vuonna 2018 tilanne on kuitenkin sellainen, että teos olisi saanut pysyä poissa konsoleiden valikoimista.
