Gigamenin tarina potkaistiin käyntiin loppuvuodesta 2016, mutta ideaa oltiin kypsytelty sahtitynnyreissä jo noin viiden vuoden ajan. Projektinimi Gigamen jäi elämään ja unelmasta tuli hiljalleen totta. Yhteinen historia bänditouhuista on tuonut valtavasti kokemusta sekä itsevarmuutta soittamiseen. Eikä touhu keskity pelkkään musiikkiin. Eero kertoo vaahdonneensa Kallelle puhelimessa poikamaisella dialogilla etenevistä gameplay-videoista, jotka pyörisivät musiikin taustalla. Loppu onkin sitten historiaa.
Miehet eivät esiinny projektissa omilla nimillään, vaan heidät on ristitty Mega Man -pelien tapaan. Kallen alterego Legato Man nojaa vahvasti raakaan suorittamiseen ja naiset karkoittavaan nopeuteen. Legato Man tunnetaan virheettömästä musiikillisesta poljennastaan ja täydellisen upeasta elämästään.
Eeron kutsumanimi Hammer Man luottaa puhtaaseen voimaan ja hän takoo kuusikielistään kuin Sampoa konsanaan. Soolot naulataan narulle kuin neljän tuuman naulat: kaksi ekaa peukaloon ja kolmannella maaliin. Lempinimi ”Hammer” periytyi biljardipiireistä musiikkijuttuihin.
Miesten valinta tehdä NES-pelien kappaleista uudelleensovituksia oli selkeä. Uusia konsoleita tulee ja menee, mutta vanhat legendat säilyvät. Kalle kokee, että nykypelejä vaivaa tietynlainen kertakäyttöisyys ja etusijalle nostetaan asiat, jotka eivät liity mitenkään pelaamiseen. Vanhoissa videopeleissä viihdyttää eritoten niiden haastellisuus, joka aiheuttaa helposti kovia tuskanparahduksia. Monesti myös vaimo saattaa keskeyttää sessiot, koska tunteet kuumenevat liikaa.
Eero on selkeästi samoilla linjoilla kuin Kalle. NES:n aitous pitää huolen siitä, ettei pelaajaa viedä kädestä minnekään. Asioiden itse oivaltaminen tekee yrittämisestä samanaikaisesti hauskaa ja haastavaa. Kyseisen aikakauden hitit laittavat mutkat suoriksi - kuten myös Gigamen.
Pyykkipäivä ja housutun meininki
Ennen pitkien Nintendo-huuruisten seikkailuiden alkua parivaljakko eliminoi pahimmat esteet, mikä tarkoittaa yleensä housujen riisumista, sillä parhaimmat tulokset saavutetaan ilman pöksyjä. Nintendon rankaiseminen sopii siis loistavasti pyykkipäivään, jolloin farkut ovat jo valmiiksi pyykkikoneessa. Eero muistuttaa myös, ettei saunomista sovi unohtaa, sillä NES:n Tennis nostaa esihien mukavasti pintaan.
Kysyttäessä Gigamen-kaiffareiden mielipidettä parhaasta NES-pelistä, saa Mega Man 2 eniten kannatusta. Kallen mieltä lämmittävät erityisesti naurettavan hyvä pelattavuus, onnistunut suunnittelu sekä timantinkova ääniraita. Kyseessä on videopelien Pulp Fiction, josta löytää joka kerta jotain uutta ja hyvää sanottavaa. Mega Man 2:n Dr. Wily’s Castle Stage 2 (Jaakkimolla puhelimessa myös soittoäänenä, toim. huom.) on yksi pelimusiikkien kulmakivistä, joka oli yksinkertaisesti pakko versioida.
Eero perustaa väittämänsä kasetin kylkeä koristavalle Capcom-merkille, joka oli yleensä laadun tae. Videopelit tuntuvat lisäksi kulkevan käsi kädessä musiikkilevyjen kanssa, sillä usein juuri se toinen levy on paras. Ykkösosan virheet on optimoitu ja sävellyksistä kuuluu läpi into sekä nuoruuden luovuus.
Ei pelkkää retrostelua
Vaikka Gigamen harrastaakin vanhoja pelejä, ei voida silti puhua täysin retroilusta - ainakaan Kallen kohdalla. NES on ollut läsnä siitä lähtien, kun laite ilmestyi kuusen alle kuusivuotiaana. Sen avulla on helppo elää kaihoisasti menneessä ja sadatella miten ennen kaikki oli paremmin. Samaan kuoroon yhtyy myös Eero. NES ei ole vain retroilua, se on elämäntapa. Jo 90-luvulla dyykattiin lehtiroskiksista Iltalehtiä, joissa oli Nintendo-vinkkipalsta. Nämä leikattiin ja koottiin tarkasti kansioon paperiarkkeihin liimattuna.
Erilaisten aikuisten tekosyiden vuoksi aikaa uusille konsoleille ei ole uhrata yhtä paljon kuin NES:lle, mutta Kallen oma poika pitää huolen uusien trendien haltuun ottamisesta. Rajallinen aika tarkoittaa myös sitä, että konsolissa pyörivät vain hyvät pelit ja huushollissa soi pelkästään hyvä musiikki.
Eero taas ei ole oikein lämmennyt tehokonsoleille. Elokuvamaisen hieno kolmiulotteinen maailma on kiva kokemus, mutta pelattavuus ja musiikit ovat jääneet monesti etäisemmiksi kuin vanhoissa analogiajan peleissä. Eero toteaa musiikin ja sen luoman tunnelman olleen hänelle aina yksi edellytyksistä hyvälle pelille.
Tällä hetkellä molemmat miehet tykittävät Castlevania-sarjan kahta ensimmäistä osaa, joista jatko-osa näyttää kaapin paikan musiikeillaan. Vaikka ensimmäinen julkaisu ei sävellyksillään pääsekään yhtä korkealle, on sen pelattavuus täyttä rautaa.
Tiedossa lisää tiukkoja NES-sovituksia
Gigamen-projektin tulevaisuus näyttää valoisalta. Uutta materiaalia on kokoajan nauhoituksessa ja sovitettavia biisejä on jonoksi asti. Miehet kertovat ottavansa fanien kommentit huomioon, sekä toteuttavat heidän ehdotuksiaan mahdollisuuksien mukaan. Onpa heidän musiikkinsa saanut näkyvyyttä aina Amerikassa asti, joten projekti saattaa lähteä uusiin sfääreihin nopeasti. Aika kuitenkin näyttää. Keikkapyyntöjä on sadellut muun muassa alle viikon varoitusajalla, mutta niiden suunnittelu ja toteutus vievät aikaa. He eivät halua tarjota pelkistettyä pakettia, jossa kaksi miestä ruiskii lavalla taustanauhan päälle. Mukana tulisi olla aidon keikan tunnelma yhdistettynä visuaalisuuteen.
NES-pelien hittien lisäksi näköpiirissä ei vielä ole muiden konsolien suurnimiä, kuten Sonic the Hedgehogia. 8-bittinen chiptune on valloittanut paikan miesten sydämissä, eikä sitä korvata aivan helpolla. Sen aikakauden musisoinnissa on sitä kuuluisaa magiaa.
Lopuksi Gigamen-kaksikko vastasi tiukkaan kysymykseen Sonicin ja Marion kilvoittelusta, mutta sekä haastattelija että haastateltavat olivat yhtä mieltä sinisen siilin ylivertaisuudesta. Siilithän ovat Suomessa rauhoitettuja, joten kunnollisena duunarina Mario ei ikimaailmassa tuhoaisi avutonta piikikästä eläintä. Sonic on lisäksi nopeampi, lipevämpi, piikikkäämpi ja empii vähemmän. Mario taas on empaattinen italialainen putkimies, joka syö sieniä. Vaikka tämä kesä on ollut kuiva ja siileille vaikea, on Sonicin voitto taattu.
Tsekkaa alta Gigamenin taidonnäyte Mega Man 2:n Dr. Wily's Castle Stage 2 -kentästä.
