Ilmoittaudun vanhojen haikailevien joukkoon, sillä tarinantyngän ahmiminen ennen verkkoaaltoihin sukeltamista ehti muodostua vuosien varrella jo jonkin sortin perinteeksi. Vaikka lukemattomia läheltä piti -tilanteita ja patriotismia huokuvaa putkijuoksupuolta tulee ikävä, täytyy silti myöntää neljännen Black Opsin nousevan muilla meriiteillään erinomaiseksi.
Hyppy tuntemattomaan
Tarjonta koostuu edelleen kolmesta osasesta, sillä perinteisen moninpelin ja zombi-jahdin oheen esitellään Blackout-moodi. Maksimissaan sadan hengen karkelo tarttuu häpeilemättä Fortniten ja PlayerUnknown’s Battlegroundsin viitoittamaan Battle Royale -huumaan. Mikäli viimeiset pari vuotta on tullut vietettyä tynnyrissä, lienee pieni kertaus rahaa printtailevasta hitti-ideasta paikallaan.
Kunkin erän aluksi soturit hyppäävät laskuvarjoillaan laajalle alueelle ainoana tarkoituksenaan selviytyä viimeisenä hengissä. Mukaan ei anneta nyrkkejä kummempaa aseistusta. Kaikki kättä pidempi haalitaan maastosta aina pyssyistä haarniskoihin sekä muuhun taistoissa auttavaan krääsään, kuten kranaatteihin, lisätähtäimiin tai jopa kulkupeleihin. Ettei hengissä selviytyminen menisi pelkästään nurkissa piileskelyksi, supistetaan karttaa tasaisin väliajoin. Lopulta postimerkin kokoiseksi kutistuva kehä paljastaa viimeistään voittajan. Blackout-onneaan pääsee koittamaan pareittain, neljän hengen tiimeissä tai puhtaasti sooloillen.
Moodin hyvin omintakeinen tunnelma tuo korikaupalla tuoreutta sarjaan. Takki auki ryntäilyn sijaan pari ensimmäistä – todennäköisesti noloa – äkkikuolemaa opettavat taktisemman ajattelun merkityksen laajassa maastossa selviytymiseen. Varusteiden haaliminen on luonnollisesti ensisijaisen tärkeää, mikäli loppurähinöissä mielii pärjätä. Toisaalta taas turhan innokas materian perässä säntäily johtaa helposti ennenaikaiseen hautaan. Houkuttelevilta vaikuttavien asekätköjen läheisyyteen kun pyrkii yleensä iso joukko muitakin henkensä eteen taistelevia.
Blackoutissa soditaan toistaiseksi ainoastaan yhdellä ja ainoalla kartalla. Tämä ei nouse ongelmaksi ympäristön valtaisan laajuuden ansiosta: valistuneet arviot kokoluokasta huitelevat noin reilun viiden neliökilometrin tienoilla. Vaikka kyseessä ei liene genren suurin ehdokas, monipuolisuudella kompensoidaan loput. Poikkeuksellisen kekseliäänä ideana Treyarch on sisällyttänyt vanhojen Call of Dutyjen areenoita samaan suureen sulatusuuniin, mikä selittää deja vu -tunteet mielisairaalaan tai rakennustyömaalle törmättäessä.
Hienosti rakennetun ympäristön ohella Blackout loistaa pelattavuudellaan. Paisuneista mittasuhteistaan huolimatta meno on totutun sulavaa niin ruudunpäivityksen kuin täydellisesti näppeihin sopivan tuntuman osalta. Visuaalisesta ilmeestä joudutaan karsimaan jonkin verran, mutta PlayStation 4 Pro:lla lopputulos näyttää joka tapauksessa perin pätevältä. Tekniikka toimii pääosin mainiosti, ja matsien haku sujuu lähes yhtä ripeästi kuin perinteisemmissä moodeissa. Ainoastaan pariin otteeseen koetut konsolin jäätymiset matsin lopuksi luovat pieniä säröjä fiilikseen. Ei ole vaikea ennustaa Battle Royalen voittokulkua myös Call of Dutyn kuorissa jatkossa, sillä jo ensimmäinen yritys onnistuu koukuttamaan äärimmäisen tehokkaasti. Siitäkin huolimatta, että pelaajien palkitseminen on huomattavasti vähäisempää kuin perinteisellä puolella, jossa ruutu täyttyy jokaisen matsin jälkeen avatusta lisäkrääsästä.
Tiivimmän tuiskeen ystäville
Ylenpalttisesta kuorrutuksestaan huolimatta myös pienemmän mittakaavan moninpeli ottaa askeleita aavistuksen taktisempaan suuntaan. Vaikka viime vuoden historiallinen teema siirtyy takaisin lähitulevaisuuteen, pidetään rakettireput seinäjuoksenteluineen visusti kaapissa. Ratkaisu vaikuttaa positiivisesti tempoon, joka on huomattavasti rauhallisempi kuin mihin monissa tämän sukupolven Call of Dutyissa on totuttu. Samalla sotilaat kestävät enemmän osumaa, mikä niin ikään muokkaa kokemusta kauemmas pelkästä reaktiohipasta. Jopa sarjalle ominaiset automaattisesti parantuvat sankarit jäävät ainakin hetkellisesti unholaan. Tällä kertaa pelkän nurkan takana huokailun sijaan pelaajien täytyy aktiivisesti käyttää lääkeruiskuja osumista toipuakseen. Kartalla ei näytetä enää koko kenttää, vaan ainoastaan oman tiimin silmiin osuvat alueet valaistaan.
Kolmannessa Black Opsissa esitellyt spesialistiluokat nostetaan isompaan rooliin: Erilaisten hahmojen kyvyt eroavat entistä selkeämmin toisistaan, ja niitä käytetään aktiivisemmin taistelukentällä. Esimerkiksi reippaan vuosikymmenen ajan kaikilla oletuksena mukana kulkeneet kranaatit pyhitetään enää tiettyjen sankareiden erityisominaisuuksiin. Toiset hahmot keskittyvät vastaavasti puolustusten rakenteluun tai informaation haalimiseen, mikä luo etenkin taktisempiin muotoihin oman selkeän lisämausteensa korostaen entisestään yhteistyön merkitystä.
Treyarch onnistuu hienosäätämään huippusuosittua kaavaa rikkomatta silti miljoonien nettiräiskijöiden vuosien varrella sisäistämää perustaa. Peli tuntuu yhä aidolta sarjansa edustajalta, kun pienehköissä kartoissa elinikä lasketaan edelleen minuuttien sijaan usein sekunneissa. Vaikka taistot tuntuvat parhaimmillaan herkullisen hyviltä, ei pientä karvastelun makua voi aina välttää. Nettikoodi toimii näennäisesti hienosti, mutta jopa vanhat ja väsyneet arvostelijan refleksit huomaavat toisinaan vastapuolelle suodun edun taustalla yskähtelevien yhteyksien vuoksi. Koodi hioutunee kuitenkin vielä matkan varrella, ja startti on joka tapauksessa sujunut kivuttomammin kuin useissa aiemmissa iteraatioissa.
Rahastusta ja riemua
Sen sijaan sisällön määrästä aiheutuvat nurinat tuskin laantuvat ajan myötä. Julkaisussa nähtävä 14 kartan kattaus kuulostaa periaatteessa hyvältä, mutta neljä areenoista paljastuu jo kertaalleen nähdyiksi temmellyskentiksi aiemmista Black Opseista. Kohtapuoliin ilmaisena saapuva Nuketown alkaa olla niin ikään melkoisen puhki kulutettu, ja sen jälkeinen lisäsisältö lukitaankin mansikoita maksavan kausipassin taakse. Jopa rahastamisen ruhtinaana pidetty EA on jo taipunut tarjoamaan räiskeidensä kartat ilmaiseksi, joten Activisionin malli alkaa hiljalleen närästää etenkin pelkästään verkkoon keskittyvässä pelissä. Kun tähän päälle summataan vielä mikromaksut, ei julkaisijan tarvitse ihmetellä internetin raivoamisen syitä.
Kirstunvartijoiden ahneus ei onneksi vaikuta siihen, miten viihdyttäviä Black Ops 4:n matsit parhaimmillaan ovat. Ainoastaan sinänsä mainosti toimiva ja entisestään paisunut zombien lahtaaminen jää hieman Blackoutin mahtavuuden varjoon. Pienellä kaveriporukalla kun on mukavampi yrittää selviytyä muita ihmispelaajia vastaan kuin teurastaa tekoälyn hallinnoimia epäkuolleita.
Monipuolisen moninpelin ystäville Treyarchin uutukaista voi siis suositella lämpimästi. Tämähän saattaa itse asiassa olla koukuttavinta Call of Duty -verkkosotaa sitten ensimmäisen Black Opsin. Siltikin kampanjan poisjäänti pikkuisen harmittaa, vaan minkäs teet. Tunteja tulee joka tapauksessa katoamaan vielä vino pino niin Blackoutin kuin pienemmän mittakaavan räiskeen syövereihin ennen seuraavan osan saapumista.
