Pultit kireälle
Aluksi käyttöön annetaan vain pieni nyrkkipaja, jossa on perustarpeet autojen korjaukseen. Työtilaukset vaihtelevat pienistä jarrurempoista aina todella mittaviin huoltoihin. Fiksattavien osien kirjo ulottuu aina vanteista ABS-moduuliin, joten skaala on laaja. Työteliäimmät tilaukset tuovat tietysti isoimmat massit rassaamon kassaan. Vaikeimmat keissit on nimetty ”tarinatehtäviksi” ja ne vievätkin peliä yleensä mukavasti eteenpäin. Niistä kun tuppaa saamaan rahan lisäksi myös suuremmat kokemuspisteet, joilla tallia sekä työkaluvalikoimaa laajennetaan. Toki vikakuvauksetkin ovat huomattavasti epämääräisempiä kuin normikeisseissä.
Kun tilillä on tarpeeksi täytettä, voi suunnata vaikkapa huutokauppaan tai kaatopaikalle ostamaan autonrämän kunnostettavaksi. Kertainvestointi on yleensä suuri, mutta niin myös voitot, mikäli biilin jaksaa laittaa kunnolliseksi myyntiä varten. Autovalikoima on suureksi osaksi keksittyä, mutta julkaisuversiossa mukana on oikeitakin merkkejä, kuten Mazda ja Jeep, ja valikoima kasvaa päivitysten myötä.
Mikäli oman korjaamon työläs kehittäminen ja laajentaminen ei kiinnosta, tarjolla on hiekkalaatikkomoodi, jossa saa touhuta vapaasti ilman kokemuspisteiden tai rahan tuomia rajoitteita.
Kiesejä pääsee ajamaan radalla tai vanhalla lentokentällä, mutta ajotuntuma on niin hirveä, ettei alla olevaa menopeliä edes tunnista autoksi. Tämä on ymmärrettävää, sillä onhan kyseessä mekaanikkosimulaattori, mutta ominaisuuden olisi voinut jättää kokonaan pois kerran siihen ei olla panostettu.
Ruostetta kainalossa
Vaikka kyseessä on simulaattori, voi ummikkokin helposti nauttia virtuaalisesta autonkorjauksesta. Normaalimoodissa ruudulla näkyy katsottaessa osien nimet sekä ympärysviivat. Joissain toimeksiannoissa vialliset komponentit näkyvät tutkimusnäkymässä suoraan punaisena. Huonot osat kyllä tunnistaa ilman avusteitakin, mutta kaikkiin ei pääse käsiksi muuten kuin purkamalla muuta roinaa edestä. Muutaman helpomman toimeksiannon jälkeen perushommat sujuvat ilman sen kummempia miettimisiä. Konsoleille on tehty pieniä helpotuksia sinne tänne, ja esimerkiksi renkaan irrottaminen käy vain nappia pohjassa pitämällä, kun taas PC-versiossa hiiren osoitin täytyy viedä erikseen jokaisen pultin päälle.
Haasteellisempaa pelikokemusta etsivät löytävät itsensä Expert-moodin parista. Siinä enimmät avusteet poistuvat, ja pelaajan täytyy jo hieman tietää, mitä on tekemässä.
Työsimulaattori?
Suurimmiksi ongelmiksi muodostuvat yksitoikkoisuus, kömpelö käyttöliittymä sekä siellä täällä vilistävät pikkubugit. Esimerkiksi osien etsiminen valikoista tuntuu turhan työläältä, ja asennushommat kaipaisivat pikanäppäimiä tiettyihin toimiin. Piirakkavalikon pyörittäminen joka välissä syö peli-iloa huomattavasti. Kunnolliseen flow-tilaan on vaikea päästä, kun jokainen toiminto vaatii valikoiden käyttämistä sekä useita napinpainalluksia. Kamerakin heittää yleensä häränpyllyä, ja varsinkin ahtaassa moottoritilassa sitä joutuu säätämään jatkuvasti: sopivaa etäisyyttä ja kuvakulmaa ei tahdo löytyä.
Audiovisuaalinen puoli on toteutettu keskinkertaisesti, paikoitellen vähän sinne päin. Yksitoikkoiset musiikit alkavat käydä korviin jo ensimmäisen tunnin aikana, ja äänimaailma koostuu tylsistä työn äänistä. Kiroilu täytyy hoitaa itse, vaikka paja muuten kuulostaakin melko aidolta. Autot sentään näyttävät osittain hienoilta, mutta kauas jäädään esimerkiksi Forzan loistosta.
Kilpailevia nimikkeitä ei konsoleilla ole, joten Car Mechanic Simulator ansaitsee ehdottomasti paikkansa, varsinkin kun hintaakin on vain 30 euroa. Autojen kanssa värkkääminen koukuttaa mukavasti, vaikka alkaakin pian tuntua työltä. Viilattavaa riittää rutkasti, mutta kehittäjätiimi on osoittanut kiitettävää työmoraalia PC-puolella, joten eiköhän päivitykset sekä mahdolliset tulevat versiot korjaa tilannetta.
