Nicole palaa takaisin lapsuudenkotiinsa, Montanassa sijaitsevaan vanhaan hotelliin tarkoituksenaan myydä autioitunut rakennus. Vierailu hulppeassa majatalossa muuttuu kuitenkin aiottua pidemmäksi, sillä yllättäen sää yltyy myrskyisäksi. Nicole ei kuitenkaan ole täysin yksin, vaan hänelle pitää seuraa matkapuhelimen toisessa päässä niitä näitä jutusteleva Irving. Hotellissa harhaileminen nostaa pintaan kipeitä muistoja, ja nainen joutuu kohtaamaan menneisyytensä haamut silmästä silmään.
Kyseenalaisia parisuhteita
Kolmisen tuntia kestävän trillerin keskiössä ovat Nicolen yli 40-vuotias isä Leonard ja 16-vuotias teinityttö Rachel, jonka kanssa Leonardilla oli avioliiton ulkopuolinen suhde. Peli käsittelee vakavia aiheita, kuten lapsen hyväksikäyttöä omituisen kevyellä tavalla. Leonardin ja Rachelin välistä suhdetta kuvataan kauniiksi, mutta traagiseksi romanssiksi kahden toisiinsa rakastuneen ihmisen välillä, eikä tätä erittäin kieroutunutta asetelmaa kyseenalaisteta missään vaiheessa.
Muutenkin juoni jää todella mitäänsanomattomaksi, ja luomus hukkuu nopeasti oman genrensä kerronnallisesti laadukkaampien pelien jalkoihin. Kaiken lisäksi napinaa aiheuttaa pelin hämmentävä ja epäreilu loppu, joka herättää varmasti useimmissa pelaajissa suurta ihmetystä.
Varsin lineaarisesti etenevä teos ei tarjoa kävelemisen lisäksi juurikaan muuta aktiviteettia. Pitkin pöytiä ja hyllyjä on ripoteltu erilaisia esineitä, joiden tutkiminen tuntuu hyvin turhalta. Purkkeja ja purnukoita pystyy hiplailemaan ja pyörittelemään käsissään, mutta sen kummempia vihjeitä menneisyydestä ne eivät anna, yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta.
Jotain hyvääkin
Pientä vaihtelua vaeltelemiseen tuovat puhelinkeskustelut Irvingin kanssa. Valitettavasti hahmojen välinen sananvaihto on turhaa ja tyhjänpäiväistä, ja varsinkin hieman asennevammaisen Nicolen tiuskimisen kuunteleminen aiheuttaa jonkinasteista myötähäpeää. Hyvin toteutettu ääninäyttely kuitenkin pelastaa tilanteen täydelliseltä turhautumiselta, eikä tietokonetta tule heitettyä seinään ainakaan ihan heti.
Kaiken valituksen vastapainoksi pelistä löytyy myös muutamia positiivisia puoliakin. Iloa silmille tuo näyttävä hotellirakennus, ja mielen pitää virkeänä tunnelmaa nostava äänimaailma tuulen tuiverruksineen ja lattialautojen narinoineen.
Tunteisiin, muttei ehkä toivotulla tavalla
Kävelysimulaattoreiden ehdottomasti tärkein vaatimus on tunteisiin vetoava, mukaansatempaava tarina. Juuri sen luomisessa The Suicide of Rachel Foster harhautuu polulta. Niukan pelillisen sisällön takia juoni näyttelee teoksessa pääroolia, mutta ennalta-arvattava kertomus ei tee lähtemätöntä vaikutusta. Synkkiä teemoja lähestytään kyseenalaisella tavalla, eikä Nicolen isän tekemiä vääryyksiä tuomita, vaan ne esitetään normaaleina ja hyväksyttävinä tekoina. Pelin suurin ongelma ei siis ole vaikeiden aiheiden käsitteleminen, vaan se miten niitä käsitellään.
Kolmituntinen kävelyretki kauhujen hotellissa jättää pelaajan pettymyksen valtaan, eikä tylsyyden tyyssijaan halua palata mistään hinnasta.
