Maailmassa on virhe. Erinomaisia satatuntisia roolipelejä on tarjolla useita, mutta elomme tunnit ovat rajattuja. Kaikeksi onneksi koronan myötä bileet ja salitreenit on peruttu, joten aikaa pelaamiselle on määrättömästi. Kun vielä lukuisat kevään AAA-pelit lykättiin syksyyn, on aika palata klassikoiden äärelle.
En liene ainoa joka on kolunnut Baldur's Gate III:n ennakkojulkaisun läpikotaisin. Odotan kieli pitkällä valmista julkaisua, mutta odotellessa korvikekahvikin kelpaisi. Sitähän löytyy, sillä alennusmyynnistä ostetut Larian Studiosin Divinity: Original Sinit ovat kuumotelleet pitkään käyttämättömänä Steamin listoillani. Kakkososa olisi kuulemma parempi, mutta eihän pelisarjoja voi pelata kuin kronologisessa järjestyksessä?
Ensimmäisen Original Sinin bisneshistoria on hurja. Larian vetäisi todellisen pokeritempun käymällä kassakriisin partaalla laittaen kaikki panoksensa yhden kortin varaan. Studion oli lykättävä jopa verojensa maksua, mutta puristus oli vaivan arvoinen: tulos oli paitsi arvostelumenestys myös kassamagneetti. En muuten ole täysin varma miksi tällaiseen äärimmäiseen bisnesmuuviin lähdettiin, sillä sen aiemmat julkaisut myivät aivan riittävästi. Kenties studion nälkä ja ego olivat kasvaneet vuosien varrella isoiksi – ja tällä kertaa puheelle oli myös katetta.
Olen tällä hetkellä aivan pihalla siitä kuka omistaa Baldur's Gaten oikeudet. Ilmeisesti leluvalmistaja Hasbro ja heidän omistamansa Wizard of the Coast, sillä he omistavat Dungeons & Dragonsin – ja jotenkin sen myötä myös Forgotten Realmsin oikeudet. Larianilla on edelleen pokerinaama kohdillaan ostaessaan lisenssin sarjan kolmososaan, sillä edellisestä hyvästä Baldurista on jo kaksikymmentä vuotta.
Original Sin on lähempänä varsinaista roolipelikokemusta kuin useimmat tietokonepelit. Tämä näkyy valitettavasti myös hyvin pitkässä oppimiskäyrässä, sillä erilaista vipstaakkelia ja muuta opeteltavaa löytyy kymmeniksi tunneiksi. Mutta mitä olisikaan roolipeli, jossa hahmon luontiin tarvitsee käyttää alle kaksi tuntia aikaa?
Käytännössä kokemus ilmeni siten, että avoin maailma tuntui käsittämättömän laajalta. Aloituskaupunki Cyseal ei pelkästään tunnu laajalta, vaan siellä ja sen lähiympäristössä vietetään itse asiassa lähes kolmasosa peliajasta. Opin lähes vahingossa, että lapiolla voi kaivaa maata. Tongin kiusallani kaupungin hautausmaata, josta paljastuikin useaan olennaiseen paikkaan johtava tunneli. Minua onnistuttiin oivallisesti huijaamaan tuntemaan itseni fiksuksi.
Erilaisia kykyjä ja taitoja on runsaasti. Jo pelkästään esineiden valmistaminen on monipuolista, mutta erityisesti ympäristön fysiikkamoottori toimii erinomaisesti. Esimerkiksi ansat voi purkaa omalla taidollaan, mutta usein myös räjäyttämällä ne kaukaa, tukkimalla kaasuaukon tynnyrillä tai vaikkapa teleporttaamalla niiden ohi. Vastaavien vapausasteiden myötä voin kuvitella laadunvarmistajien joutuneen hikoilemaan melkoisesti.
Kaiken kruunaa erinomaisen monipuolinen, vuoropohjainen taistelu. Vaikeusaste on mahdollista nostaa todella korkealle, mutta hikeä voi puskea jo alemmilla tasoilla. Kaasu räjähtää, sähkö johtuu verilammikoita pitkin ja jäätyneen kaverin voi herättää lempeästi nakkaamalla tulipallolla. Tällaisten elementtien hallinta ratkaisee voiton tai kuoleman. Onneksi loppupeliä kohti meno helpottuu oman osaamisen kehityksen myötä.
Erikoisimpana ominaisuutena on moninpeli. Pääsankareita on kaksi, joten kaksinpelissä kukin voi ohjata omaa hahmoaan. Täytyy myöntää, etten ole kuullut kenestäkään joka olisi pelannut Divinityä kahdestaan, varsinkaan koko sataa tuntia. Voin kuvitella tämän onnistuvan ainoastaan puolison, kämppiksen tai muun samassa asunnossa majailevan kanssa.
Tunsin oloni höhläksi, sillä Baldur's Gate III muistutti kertyneistä vuosista huolimatta todella paljon Original Siniä. Olisinpa tajunnut tämän, sillä se olisi asettanut pelikokemukseni hieman erilaiseen valoon. Moni asia pelimoottorista taistelurutiineihin ovat varsin tuttuja. Oikeastaan ainoa suuri muutos on Dungeons & Dragonsin sääntöjen käyttö, sillä se pakottaa hahmonkehitystä osittain omiin raameihinsa.
Toisaalta vahvan ja valmiin pelimoottorin olemassaolo mahdollistaa keskittymisen hyvään tarinaan ja pelattavuuden optimointiin. Ainakin tällaisen kuvan sain esijulkaisusta, vaikka epäilenkin loppupelin hyytyvän hieman johtuen alkupelin monimutkaisista ja kehitysaikaa vievistä kuvioista. En olisi kuitenkaan voinut kuvitella Lariania parempaa kehittäjää Baldur-sarjalle, kenties Obsidian Entertainmentia lukuun ottamatta. Kun juuret yltävät syvälle, voi niistä tehdä vahvan katajaisen jousipyssyn.
Metacriticissä Divinity: Original Sin on 87 pisteen peli, Original Sin II on 93 pisteen, joten odotukseni Baldur's Gate III:a kohtaan ovat lineaarisella ekstrapolaatiolla noin 99 pisteen tasoa. Juksaan tässä hieman, sillä bugeista fiksatut ja tuunatut Enhanced & Definitive Editionit ovat 94 ja 95 pisteen arvoisia, mutta ainakaan alle 96 pisteen arvoista tuotosta en voi hyväksyä. Mutta mitähän tässä odotellessa pitäisi tehdä, ettei vain asentaa Original Sin II..?
