Tutkimusmatkasta painajaiseksi
Jack Higgins ja hänen Mia-vaimonsa saapuvat sivistyksestä kaukana sijaitsevalle saarelle. Heidän tarkoituksenaan on tutkia viidakossa elelevää heimoa, jonka he ovat tavanneet keskusteluista päätellen myös aikaisemmin. Pariskunnalle on varattu mukavat oltavat, sillä suojaisa teltta on pystytetty jo valmiiksi, eikä ruokatarvikkeistakaan ole pulaa. Ensimmäiset päivät menevät tutorial-osuudessa, jossa opetetaan muun muassa kontrolleja ja selviytymisen perustaitoja.
Olin jo tässä kohtaa kuin puulla päähän lyöty. Pelaanko mahdollisesti PlayStation 2:n peliä? Ruudun soljuminen on kertakaikkisen järkyttävällä tasolla, ja esimerkiksi säilykepurkkilaatikko näyttää kuin aloittelevan graafikon harjoitusluonnokselta. Teltan vuoteella loikoileva Jackin vaimokulta sentään näyttää ihmiseltä, eikä kaksikon ääninäyttelyssäkään ole moittimista. Muutamaa päivää myöhemmin siirrytään ajassa lähes kuukauden verran eteenpäin, jolloin Mian hätääntynyt ääni herättää Jackin radiopuhelimen kautta. Lyhyt, mutta toimintapainotteinen video päättää tutoriaalin ja on aika astua karuun viidakkoon.
Lähes tyhjästä liikkeelle
Taas tulee halosta kalloon. Mitä tapahtui sille karmealle 10–15 framen diaesitykselle? Viidakko näyttää hyvältä, aurinko paistaa heleästi taivaalla ja kirkas vesi soljuu iloisesti uomaansa myöten. Ei voida puhua graafisesti A-tason esityksestä, mutta pienen kehittäjätiimin aikaansaannoksena ulkoasu edustaa oikein hyvää keskitasoa. Fiilis on vastaavanlainen kuin painajaisen vaihtuminen yön jälkeiseen hyvään aamiaiseen ja maistuvaan aamukahviin. Myös äänimaailma miellyttää, ja viidakko tuntuu elävältä. Puitteet ovat kunnossa, aika aloittaa tuntemattoman tutkiminen.
Jack sai Mialta lahjaksi älykellon, joka on protagonistin tärkein apuväline. Kyseinen monitoimilaite toimii ajan näytön ohella myös kompassina, ja se osaa määrittää sekä leveys- että pituuspiirin lukemat. Lisäksi kello tarkkailee Jackin ruumiintoimintojen tilaa. Näihin kuuluvat proteiinin ja janon määrä sekä rasvojen ja hiilihydraattien taso. Ajan kulku on pelin rytmiin nähden sopivan oloinen, vaikka toisinaan saattaa pieni paniikki iskeä ruoan ja veden vähyyden vuoksi etenkin seikkailun alkupuolella.
Julma viidakko
Liikkeelle lähdetään tyhjästä, sillä Jackilla ei ole muuta apuvälinettä kuin ranteessaan komeileva monitoimikello. Vaikeustaso määrittelee esimerkiksi veden ja ruoan tarpeen tiheyden, mutta myös viidakosta löydettävien resurssien ja erilaisten vaarojen laadun. Skaala on mukavan laaja: pelaaja voi valita "puistokävelyn" ja "vihreän helvetin" välillä oman taitotasonsa mukaan. Rehellisesti sanoen jo toiseksi helpoimmalla asteella meno on julmaa. Ennen kuin opin edes perustason selviytymisen alkeet, niin pysyin hengissä nipin napin ensimmäisen yön yli. Toistin saman kolmesti, kunnes oli pakko vaihtaa "puistokävelytasolle".
Helpommalla tasolla ero on huomattava. Pensaikoista ja puista löytää helposti hedelmiä pahempaan nälkään, eikä syömistä ja juomista tarvitse ajatella joka hetki. Se antoi riittävästi aikaa opetella muun muassa työkalujen ja metsästysvälineiden valmistusta. Seikkailu alkoi heti maistumaan paremmalta ja pystyin keskittymään pääasiaan – viidakossa samoiluun, johtolankojen tutkimiseen ja juoneen.
Vaikka pidänkin haastavista peleistä, niin arvostin suuresti, ettei vatsassani ollut jatkuvasti loisia, suonissa käärmeen myrkkyä, raajoissa mehiläisten pistoja, iilimatoja tahi muurahaisten puremia. Tai sitten kärsin kuumeesta, väsymyksestä, nälästä, oksennustaudista, janosta ja paiseista. Tuohon päälle vielä viidakon pedot ja vihamieliset heimot, niin soppa on valmis. Jälkimmäiset kaksi toki vain vaikeammilla tasoilla, mutta yleisesti ottaen vaaroja piisaa. Kroppaa kalvavissa haitoissa on toki kiehtovakin puolensa, kun joutuu selvittelemään mahdollisia parannuskeinoja eri tauteihin.
Hieman pliisu mutta koukuttava
Yleisellä tasolla Green Hell ei kovin paljoa eroa niin sanotuista perinteisistä selviytymispeleistä. Pelkistettynä kasvillisuuden seasta kerätään kaikkea mahdollista aina repun halkeamispisteeseen asti ja sitten mietitään, mitä kaikkea niillä voi tehdä. Kynnys on alkuun korkea, jos päättää valita haastavamman tason, verratessa esimerkiksi The Forestiin ja Ark: Survival Evolvediin, joissa pahimmat vaarat ovat näkyvissä ja elintarvikkeita suorastaan tyrkytetään. Parhaiten pärjää, kun muistaa jo miljoonia vuosia sitten aivokuoreen ympätyt taidot, ja sen puolesta Green Hell esiintyy edukseen erottuen muista.
Se on todettava, että helpoimmalla tasolla vaaroja on niin vähän, että meno vaikuttaa toisinaan tylsähköltä. Toki joskus kalkkarokäärmeen sihinä saattaa säikäyttää tai mehiläisparvi käydä kimppuun, mutta muuten pääpaino on tutkimusmatkailussa. Vaikka omia merkintöjä ei harmi kyllä pysty tekemään karttaan, piirtyy jokainen seikkailua edistävä sijainti tai muu tärkeä lokaatio siihen. Tosin oman hahmon sijaintia ei kartassa näytetä, joten kellon koordinaattien avulla paikallistaminen hidastaa menoa turhan usein, mikäli tuttuja maamerkkejä ei ole näkyvissä.
Se tärkein koukku vaaroista selviytymisen ohella on juoni, sillä mitä pitemmälle pelissä etenee, sitä kiinnostavammaksi tarina muuttuu. Pienet tiedonjyväset alkavat nivoutua yhteen, ja draaman kaarikin nostaa päätään. Eivätkä valikkojen kontrollitkaan tunnu enää niin pahoilta, kun niihin tottuu. Silti olisin toivonut hieman käyttäjäystävällisempää inventaarion käyttöä.
Kokonaisuutena tämä oli hieno kokemus yksinpeliseikkailunakin, vielä enemmän siitä saa irti pelikavereiden kanssa "cooppaamalla" verkon yli. Eikä hintakaan päätä palele. Bonuksena Green Hell sisältää kaksi erilaista loppua, joten se lisää uudelleenpeluuarvoa.
