Merirosvojen vanavedessä…
Nyt kun Johnny Deppin tähdittämien Pirates of the Caribbean -filmien rahahanat ovat ehtyneet, Disney muokkaa Disneylandissa jo 1950-luvulta lähtien viihdyttäneen The Jungle Cruise -risteilynsä leffamuotoon. Yhtymäkohtia merirosvojen toilailuihin on monia – jopa liikaa – mutta se ei estä Jungle Cruisea olemasta viihdyttävä kesäelokuva, jossa on ensimmäisen Pirates-osan tavoin yksi tärkeä ominaisuus. Siinä on sydäntä.
Samankaltaisuudet eivät rajoitu pelkästään inspiraatiolähteisiin. Molemmissa tarinoissa metsästetään myyttistä aarretta, jonka etsintä on päätynyt monen viimeiseksi kohtaloksi. Mukana on huumoria, toimintaa, kirouksia, karismaattisia päätähtiä ja kilpajuoksu pahuutta vastaan. Vaikutteita lainataan niin Indiana Joneseista kuin Muumio-elokuvasarjalta. Jungle Cruisea ei voikaan kutsua kovin omaperäiseksi, mutta sen näyttelijävalinnat sekä kepeä huumori voittavat katsojan nopeasti puolelleen. Harmi, että vahvan alun jälkeen jälkimmäinen puolisko käsikirjoituksesta tarjoaa perinteistä Hollywood-räimettä ilman yllätyksiä.
…samalla juoniarkilla tosin
Lontoosta juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa alkavan tarinan ensimmäinen kolmannes hurmaa kauniiden maisemien lisäksi nokkelilla toimintakohtauksillaan. Tohtori Lily Houghton (Emily Blunt) yhdessä McGregor-veljensä (Jack Whitehall) lähtevät Amazonin viidakkojoelle etsimään tarunhohtoista Elämän puuta, jonka kukinnon terälehdet voisivat mullistaa lääketieteen. Vanhojen karttojen lisäksi parivaljakolla on hallussaan brittiläiseltä (sovinisti)kerholta lainaamansa nuolenpää, joka toimii avaimena myyttisen aarteen löytämiseen.
Muutaman mutkan kautta sisarukset päätyvät kapteeni Frank Wolffin (Dwayne ”The Rock” Johnson) ajanpatinoimalle jokilaivalle kohti viidakon vaaroja. Perässään ryhmällä on niin vallan sokaisema saksalainen aristokraatti (Jesse Plemons) kuin myös satoja vuosia viidakon vankina ollut, katkeroitunut sotilas (Édgar Ramirez) joukkoineen. Kilpajuoksu läpi viidakon vaarojen voi alkaa. Seikkailuelokuvalle tyypilliset elementit ovat mainiosti kasassa, onhan tarjolla paikallisten alkuperäiskansojen lisäksi villieläimiä ja saksalainen sukellusvene.
Bluntin ja Johnsonin kemiat osuvat alusta asti yhteen, ja heidän keskinäiset sanailunsa pitävät tunnelman keveänä. Onpa kovin konservatiivinen Disney uskaltanut sisällyttää seksuaalivähemmistöä edustavan McGregorin tarinaan mukaan omana itsenään. Elokuvan pahikset eivät toisaalta tarjoa karikatyyrimäisen sisällön lisäksi mitään uutta genrelle. Plemonsin tulkitsema saksalaisupseeri lausuu muun muassa ”hassusti” englantia, enpä ole ennen nähnyt moisesta vedettävän vitsiä.
Hyvän mielen kesäleffa
Parituntinen Jungle Cruise onnistuu yllättämään positiivisesti, vaikka se vahvan alun jälkeen kompuroikin perinteisten, tylsien lopputaisteluiden ja liiallisten CGI-efektien takia. Pisteet myös James Newton Howardin toimintaa rytmittäville musiikeille, vaikka itse olisinkin jättänyt Metallican pois 1500-luvun takaumista. Iskävitsejä laukova Johnson ja valovoimainen Blunt ovat elokuvan selkeitä tähtiä, ja parivaljakon keskinäistä naljailua katsoo mielellään sarjakuvamaisen toiminnan viihdyttäessä. Lopputulos on rehellinen kesäleffa, joka varmasti tulee saamaan jatkoa.
Jungle Cruise saa ensi-iltansa elokuvateattereissa ja Disney+-palvelun Premier Accessin kautta 30. heinäkuuta.