Rakastunut sosiopaatti
John Wick -elokuvasarja palautti veriset kostoelokuvat Hollywoodin tuotantoihin. Keanu Reevesin tähdittämät toimintafilmit nojaavat täysin Reevesin karismaan, fyysisyyteen ja äärimmäisyyksiin vietyihin toimintakohtauksiin. Parhaimmillaan genre tarjoaakin akrobaattisia taistelukohtauksia, uskomattomia stuntteja ja tyylikästä kuvausta, jolloin käsikirjoituksen pieniin typeryksiin ei jaksa kiinnittää huomiota, koska muu sisältö viihdyttää. Jolt harmittavasti kompuroi jokaisessa kategoriassa: Beckinsalen karisma ei riitä, hänen hahmonsa on narsistinen ihmisvihaaja, toiminta ei kestä vertailua genren onnistujiin, ja ruudulla nähty väkivaltakin pidetään melko varovaisena korkeasta ikäsuosituksesta huolimatta.
Brittiläinen Beckinsale esittää harvinaisesta neurologisesta sairaudesta kärsivää Lindyä. Jo nuoresta tytöstä asti Lindy on kärsinyt pelottavista raivokohtauksista, jotka yleensä päätyvät sivullisten kärsimyksiin. Huonot kotiolotkaan eivät auta asiaan, joten nuoruusvuodet menivät enemmän tai vähemmän väkivallan merkeissä. Vasta vuosia myöhemmin terapeutin (Stanley Tucci) kehittämä sähköshokkilaite auttaa katkaisemaan murhanhimoiset impulssit ennen kuin joltain on naama veressä.
Mielenterveyshäiriön sivutuotteena sarkastisen (ja suoraan sanottuna epämiellyttävän) Lindyn elämä kärsii yksinäisyydestä, kunnes eräät sokkotreffit kääntävät tilanteen päälaelleen. Alatyylisten vitsien ja ronskin huumorin sävyttämä ilta päätyy rakkauteen ensisilmäykseltä. Kirjanpitäjänä työskentelevä Justin (Jai Courtney) murhataan kuitenkin jo seuraavana päivänä. Alkaa verinen kostoretki kohti rikollisten alamaailmaa Bobby Cannavalen ja Leverne Coxin näyttelemän, saamattoman etsiväparin juostessa perässä.
Huonojen ominaisuuksien summa
Joltissa on monta asiaa pielessä. Absurdin käsikirjoituksen pystyisi vielä hyväksymään, jos muut osa-alueet toimisivat, mutta ei. Ohjaaja Tanya Wexler leikittelee usein ajatuksella mitä Lindy tekisi ilman sähköhoitoansa näyttäen otteita kanssaihmisten suruttomista pahoinpitelyistä. Epämiellyttävän päähahmon kohtalosta on vaikea välittää, sillä Lindyn tekemät ratkaisut eivät kaikki johdu hänen sairaudestaan. On hänen päätöksensä hakata puolustuskyvytön tarjoilija tajuttomaksi, on hänen ratkaisunsa mukiloida ohikulkijoita vain, koska he ovat tiellä. Katsojan pitäisi tuntea empatiaa tunteetonta sosiopaattia kohtaan, joka hyppii mielentilasta toiseen yhden yön suhteen takia. Hei, John Wick menetti sentään vaimon ja koiranpennun…
Toinen suuri ongelma on toimintakohtauksien laatu – tai oikeastaan sen puute. The Old Guardiin tai John Wickiin verrattuna koreografit jättävät kylmäksi, eivätkä missään vaiheessa yllätä taikka vakuuta. Pikkuruinen Beckinsale mätkii gangstereita peruspotkuilla, joskin haaroväli tuntuu saavan ylimääräistä rakkautta sankarittaren maihareilta. Ohjaustyö laahaa nopeatempoisissa tappelukohtauksissa saaden Joltin tuntumaan b-luokan toimintapätkältä. Cannavalen ja Coxin tulkitsemat poliisitkin ovat pelkkiä idiootteja, jotka vetävät hyvä kyttä, paha kyttä -rutiinia tilanteessa, jossa Lindy pitäisi vaan pidättää.
Jatkoa tulossa?!
Prime Videon Jolt on unohdettava, typerä toimintaelokuva vielä unohdettavammasta päähenkilöstä. Mukahauskan dialogin ja kömpelön käsikirjoituksen lisäksi elokuva tarjoaa vaisua toimintaa sekä hölmöä maailmanrakennusta ilmeisen jatko-osan toivossa. Jos joku ansaitsee oman toimintarainansa, niin Halle Berryn hahmo John Wick 3:sta. Siinä olisi sentään luonnetta ja asennetta.
