Kesäkuun 23. päivä vuonna 1996 oli Tokiossa yhden säätietoja taltioivan sivuston mukaan tuulinen ja saattoipa sitä salamoidakin. Lämpötila oli 19 astetta plussan puolella. Mutta säätietoja mielenkiintoisempi asia oli Nintendon uusimman viihdelaitoksen julkaisu. Super Nintendon seuraaja oli tunnettu aiemmin koodinimellä Project Reality sekä alustavalla Ultra 64 -nimellä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta tuona kesäkuisena päivänä markkinoille saapui Nintendo 64 -niminen konsoli sekä kolme peliä. Oli lentelyyn keskittynyt PilotWings 64, japanilaisyleisölle suunnattu Saikyō Habu Shōgi ja maailmoja mullistanut 3D-tasoloikka nimeltään Super Mario 64. Euroopassa konsolia jouduttiin odottelemaan maaliskuuhun 1997.
Noista päivistä on aikaa, mutta se ei estä muistelemasta kyseistä laitetta sen juhlavuoden kunniaksi, sekä nimeämästä laitteen parhaita pelejä. Tai jos ei suoranaisen parhaita, niin ainakin niitä tuotoksia, jotka ovat istuttaneet suurimmat muistijäljet toimituksemme jäseniin.
Senja Littman
Nintendo 64 oli ihkaeka ikioma konsolini. En omista laitteelle kuin kourallisen pelejä, ja suosikin viitan harteilleen pukee vähän tylsästi The Legend of Zelda: Ocarina of Time. Sain pelin joululahjaksi vuonna 1998, ja minulla on jossain arkistojen kätkössä vieläkin valokuva siitä hetkestä, kun avaan tekeleen sisältäneen paketin. Siinä on tytöllä kyllä niin muikea hymy kasvoillaan, että voi jukranpujut sentään! Olin kuitenkin nuorempana vielä nykyistäkin huonompi pelaaja, joten en harmillisesti päässyt tarinassa kovinkaan pitkälle.
Jaakko Herranen
The Legend of Zelda: Ocarina of Time taitaa olla ainut peli, jonka olen pelannut kyseisellä masiinalla läpi asti. Se painajaismainen kolmisakarainen ohjain oli vain niin kammottava vempele, että enempään en jaksanut koskaan vaivautua, vaikka konsolin jossain vaiheessa myöhempinä aikoina itselle hommasinkin. Ei näin, Nintendo, ei.
Risto Karinkanta
Vuosi oli 2000. Perhematka ruotsinlaivalla oli hirmuisen jännittävä, sillä tarjolla oli jälkiruokabuffetti, ruotsalaisia makeisia ja merenkäyntiä. Mikään ei ollut kuitenkaan niin jännittävää kuin lastenalueella sijaitseva nipakuusnepa. Ohjaimesta ei oikein tiennyt miten sitä olisi pitänyt pitää kädessä (en tiedä vieläkään), mutta se ei haitannut lainkaan menoa.
Satunnaisia muksuja oli mahtavaa nöyryyttää Mario Kart 64:n äärellä ja erityisesti uunituore Pokémon Snap teki vaikutuksen. Vanhempani eivät olleet yhtä vaikuttuneita niiden vetoavuudesta ja ajantajuni katoamisesta, sillä minua oli etsitty ilmeisesti melko pitkään pitkin laivaa. Minusta se oli outoa, sillä peliluolan kuvittelisi olevan ensimmäisenä usual suspectina muksujen hukkuessa.
Niko Lähteenmäki
Ah, Nintendo 64. Sain koneen muistaakseni synttärilahjaksi vuonna -98. En pienempänä omistanut laitteelle montaakaan peliä, mutta ne mitä omistin, tuli pelattua huomattavia määriä. Ensihetket Super Mario 64:n parissa muistan aina. Se tekemisen ja tutkimisen ilo tuntui olevan rajatonta. Vaikka linna on nykypäivän mittapuulla melko pieni, tuntui silloin, ettei tutkittava lopu koskaan. Kun sain lopulta kerättyä ensi kertaa pelissä 120 tähteä... Se oli muksulle jotain ainutlaatuista. Muistan myös, että tähtien keräilyssä vierähti aikaa monta kuukautta. Mutta lopulta onnistuin siinä!
Muut hankkimani pelit olivat Rayman 2: The Great Escape, Star Wars Episode I: Racer ja Pokémon Stadium. Erikoinen kavalkadi, mutta jokaisen parissa tuli vietettyä aikaa kymmeniä tunteja. Erityisen lämpimät muistot minulla on Rayman 2:sta, johon en ole uskaltanut palata jälkikäteen. Pelkään nimittäin, että muistot tahriintuvat. Peli on toki julkaistu lukuisille alustoille ja viimeisimpänä jopa 3DS:lle, joten ei se kaiketi huono ole tänäkään päivänä.
Vanhemmiten innostuin hiukan keräilemään pelejä konsolille. Aikuisena haaviin ovat tarttuneet lukuisat klassikot, kuten The Legend of Zelda: Ocarina of Time, Banjo-Kazooie, GoldenEye 007, Star Wars: Shadows of the Empire, Mystical Ninja Starring Goemon ja monet muut. Niitä on myös tullut pelattua! Oikeastaan jokainen nimike edellä mainituista on tänäkin päivänä pelaamisen arvoinen, joskin silmiä joutuu hiukan ummistamaan sumeahkon grafiikan vuoksi. Brittiläisen Raren N64-nimikkeet kannattaa kokea Rare Replay -kokoelman kautta ja Ocarina of Time vaikkapa Wii U:n Virtual Consolen tai 3DS:n ruudulta pelattuna. Oma ykkössuosikkini tulee aina olemaan Super Mario 64, mutta tykästyin kovasti myös Banjo-Kazooieen ja Goemoniin, vaikka pelailin niitä ensimmäistä kertaa vasta muutama vuosi sitten. Kertoo jotain siitä, että tietyissä peleissä sitä tenhoa riittää edelleen.
Vaikka konsolia kaihoisasti muistelenkin, sen pariin on mielestäni tänä päivänä vähän nihkeä palata, koska laitteessa ei ole minkäänlaisia valmiuksia nykytelevisioihin. Parhaan kuvan saat joko vanhalla putkitelkkarilla tai sitten tekemällä koneeseen sisäisiä muutoksia, kuten ultraHDMI:n. Toivottavasti Nintendo toisi N64-pelit Switchille jossain vaiheessa, jotta klassikot saavat modernille raudalle hiukan päivitetymmän ulkoasun.
Petri Kataja
Nintendo 64:lle julkaistiin niin monta upeaa peliä, että yhden valikoiminen niistä on vaikeaa. On kaksi Zeldaa (Ocarina of Time ja Majora's Mask, näistä jälkimmäinen on oma suosikkini kaksikosta), Super Mario 64, PilotWings 64, ensimmäinen Paper Mario, Lylat Wars (eli Star Fox 64) ja GoldenEye 007. Noin muun muassa. Omissa kirjoissani nämä kaikki ansaitsisivat viisi tähteä viidestä.
Mutta silti olisin antamassa kärkipaikan joko Raren hulppealle Perfect Dark -räiskinnälle tai Konamin The Mystical Ninja Starring Goemon -tasoloikkaseikkailulle.
Kyseessä on kaksi täysin erilaista tuotosta. Perfect Darkin moninpeli on yksi parhaista, mitä olen kohdannut, sillä se tarjosi hulppean määrä asetuksia aina monenmoisista erilaisista boteista älykkääseen hidastukseen. Ja voittoon tarvittavan pistemäärän pystyi säätämään prikulleen halutuksi ilman lähimpään kymmeneen pyöristämistä. Aseistukset olivat mukavan erilaisia ja munakkaita, minkä lisäksi niitä oli laidasta laitaan. Oli eksoottisia scifi-tussareita, jotka ampuivat seinien läpi, ja oli sinkoja, joiden ammukset seurasivat vihollista. Oli myrkyllä valeltuja heittoveitsiä ja oli konetuliase, joka toimi myös miinana.
Yksinpeli ei ehkä ole se paras ikinä, sillä matkan varrella meno muuttui hieman liian scifiksi omaan makuuni. Ei paras ikinä, vaikka mukaan mahtui monta suoranaista helmeä kentäksi, mutta silti mainio. Lisäksi tarinan pystyi pelaamaan kaksin tai jopa toisiaan vastaan kaksinpelinä. Pelin soundtrack on myös mitä upein. Voisin tarvittaessa pitää pienimuotoisen luennon kaikista korvakäytäviä hellivistä sävelmistä.
Eihän tästä kaikesta voi olla pitämättä. Perfect Dark moninpeleineen on luultavasti se peli, mitä olen pelailuelämäni aikana pelannut eniten. Ja meno jatkuisi varmaan nykyäänkin, jos Nintendo 64:n saisi jotenkin kytkettyä nykytelevisioihin.
Mutta ehkä silti hieman pidemmän korren Mystical Ninja Starring Goemon. Kyseinen tasoloikkaseikkailu vie pelaajansa fiktiiviseen versioon Japanista, jossa on avaruusolentoja, on lohikäärmeitä, on elokuvia tekevä robottikolossi. Mutta etenkin hölmöä huumoria.
Pelissä seikkaillaan piipulla varustautuneen Goemonin ja tämän kolmen matkakumppanin kanssa ympäri nousevan auringon maata, joka halutaan ilkeiden avaruusolentojen toimesta muuttaa musikaalin näyttämöksi. Koska totta kai.
Hupaisa ja värikäs matka on maustettu levottomuuksia latelevilla sivuhahmoilla, muutamilla kolossimaisten robottien yhteenottoja kuvaavilla toimintaosuuksilla, erilaisilla vihollisia kuhisevilla tyrmillä sekä – mikä parasta – tolkun hyvällä soundtrackilla. Voisin tarvittaessa kirjoittaa novellikokoelman, joka kehuu nimikkeen musiikkivalikoimaa.
Mystical Ninja Starring Goemon vie tätä kirjoittaessa ykkössijan yhden sinisen viiksikarvan etumatkalla. Vastaus voi muuttua hetki minä hyvänsä. Tästä tuotoksesta voisi tarinoida vaikka sun kuinka paljon. Ja kas, niin olen tehnytkin aikoinaan Retromuistelot-tekstin muodossa. Vanhan tekstin lukeminen melkeinpä hävettää tätä nykyä, mutta on siinä asiaakin mukana. Goemonin edesottamukset ovat nääs nykypäivänäkin upeat. Harmi vain, että pelisarja on Konamin käsialaa. Studio kun ei ole viime vuosina tehnyt mitään oikein.
