Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näillä rahkeilla kuuhun ja ehkä jopa pidemmälle

Tutustuin Kerbal Space Programiin jo vuonna 2013, kun se ilmestyi raakileena Steamin Early Accessiin. Vuonna 2015 oli valmiin julkaisun vuoro, muutamaa vuotta myöhemmin seurasi konsoliversio, ja nyt ihastuttava avaruusnörtteily on päivitetty myös uusimmille konsoleille.

Kaikki langat hyppysissä

Pelaaja hallitsee kerbalien kunnianhimoista avaruusohjelmaa. Laaja tehtävänkuva ulottuu aina henkilökunnan palkkauksesta ja tutkimuksesta alusten suunnitteluun sekä lentämiseen. Homma starttaa perusjutuista, ja alkuun voi olla tyytyväinen, kun saa ensimmäisen aluksensa suunniteltua ja laukaistua ehjänä. Pian sitä huomaakin pyyhkivänsä hikikarpaloita otsalta yrittäessään pelastaa jonnekin kuun taakse ajelehtimaan päätynyttä tähtipilottiaan.

Täysin sokkona avaruusohjelmaa ei tarvitse luotsata, sillä tarjolla on valmiita tehtäviä, jotka vievät hommaa eteenpäin. Suoritetuista tehtävistä saa pisteitä ja rahaa, joilla kehitetään uutta teknologiaa ja päivitetään avaruuskeskusta. Paremmat välineet tietävät kunnianhimoisempia tehtäviä ja niin edelleen. Toki tarjolla on myös hiekkalaatikkomoodi, jossa saa vapaasti leikkiä annetuilla työkaluilla. Näiden lisäksi taitojaan voi haastaa erilaisissa valmiiksi räätälöidyissä skenaarioissa.

Enhanced edition sisältää myös kaksi julkaistua lisäosaa, jotka tuovat mukavasti lisää pelattavaa. Making History tuo esimerkiksi tosielämän Apollo-ohjelmasta tuttuja tehtäviä, jotka vievät kuuhun, kun taas Breaking Ground monipuolistaa rakennusmahdollisuuksia muun muassa robottiosilla. Kokonaisuudessa riittää tekemistä helposti sadoiksi tunneiksi, mikäli intoa riittää.

Sama peli uusissa kuorissa

Silmäkarkkia etsivien kannattaa kääntää katseensa muualle, sillä edes Series X -optimointi ei muuta ulkoasua juurikaan. Valaistusefektit ja yleinen sulavuus on toki parantunut, mutta pääosin peli näyttää edelleen samalta kuin vuonna 2015. Sama koskee erittäin pelkistettyä äänimaailmaa.

Teoksen suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kankeat kontrollit. Konsolin ohjaimella pelaamista voi suositella vain, mikäli muita vaihtoehtoja ei ole. Jo pelkästään aluksen rakentelu tuottaa tuskaa, mutta todelliset ongelmat alkavat avaruudessa, kun oikeita päätöksiä pitäisi tehdä nopeasti. Siinä ei ole aikaa alkaa miettimään tarvittavaa näppäinyhdistelmää. Onneksi mukaan on ympätty tuki hiirelle ja näppäimistölle, joiden käyttö jouhevoittaa kokemusta huomattavasti. Niillä pelattuna arvosanaan voi lisätä helposti ainakin yhden tähden. Pieniä bugeja, kuten katoavia valikkotekstejä, ilmenee hetkittäin, mutta pääosin kokonaisuus toimii ilman sen suurempia ongelmia.

Erittäin jyrkästä oppimiskäyrästä huolimatta Kerbal Space Program on hauska ja palkitseva peli. Jo pelkästään tutoriaalien onnistunut suorittaminen tuntuu voitolta, joten kerbaalien maailma ei sovi kaikille. Menestyminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja aitoa intoa avaruusjuttuja kohtaan.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi