Niin ylä- kuin alamäessä
Todellisuudessa ufolta näyttävä tunnistamaton objekti on pallomainen alus, joka pystyy muuttamaan olomuotoaan. Se kerää voimaa mäkisien maisemien notkelmista ja tarpeeksi voimakkaana kuula muuttuu läpi taivaiden kiitäväksi lautaseksi. Objekti ei kärsi liiallisesta vetovoimasta painovoiman ollessa huomattavasti pienempi kuin maassa. Jokaisen kentän tavoite on päästä seuraavalle tähtiporttimaiselle monoliitille, joka lähettää aluksen läpi kosmoksen uudelle planeetalle.
Ympäristöt vaihtelevat vesisistä lumisiin tai kokonaisiin kaasujättiläisiin. Kentissä pitää omaksua niiden ominaispiirteet, joiden avulla etenemisen virtaus pysyy yllä. Monesti vauhtia pitää kerätä maasta asti, ja välillä flow-fiilistä ei vain meinaa löytyä. Näissä hetkissä ja varsinkin ahtaissa ympäristöissä Exo One turhauttaa, sillä pallo kimpoilee esteestä toiseen kameran pyöriessä ympärillä. Pelin huiput ovat korkeat, mutta niin on myös kuopat syvät.
Sama pätee myös graafiseen yleisilmeeseen. Välillä ulkoavaruuden näkymät tarjoavat hengästyttävän kauniita maisemia. Tuuli puhaltaa, valo kurkkii pilvien takaa, ja alus kiitää läpi aavan planeetan. Ruudunpäivitysnopeus tarjoaa todellista vauhdintuntua, kun lautanen sukeltaa korkeuksista kohti pintaa. G-voimia korostavat väriefektit lisäävät vaikutelmaa. Vastapainoksi hitaat hetket paljastavat pelin kauneusvirheet niin visuaalisessa annissa kuin myös pelattavuudessa. Exo One on ehdottomasti parhaimmillaan vauhdissa, kun pelaaja vain pääsee nauttimaan vauhdista ja vapauden illuusiosta.
Kumppanin kanssa voittoon
Joskus toivoo kahden teoksen yhdistävänsä voimansa vahvistaen molempien puutteita ja vahvuuksia. Tovi sitten arvioimani Jett: The Far Shore kärsi epätarkoista ja ajoittain tuskastuttavista kontrolleista. Planeetan pinnalla kiitäminen tuntui harvoin palkitsevalta, kun taas tunnelma ja tarina kietoivat ympärilleen. Exo Onen tapauksessa tilanne on vastakkainen.
Lentäminen tavoittaa juuri oikean fiiliksen, vapauden syöksyä alas pilvistä kohti planeetan pintaa ja leijua nyppylän yli toiselle. Alus kerää voimaa ja vauhtia kohti seuraavaa sukellusta. Parhaimmillaan matkaaminen yhdistää eteerisen kauneuden ja brutaalin voiman – mutta vain jos saa pidettyä aluksen liikevoiman yllä. Tarinallisesti kokemus jättää toivomisen varaa.
Lyhyissä takaumissa ja radiokeskusteluissa palataan astronauttien kohtaamaan ulkoavaruuden esineeseen ja epäonnistuneeseen avaruusmatkaan. Tapahtumat jäävät epäselväksi, eivätkä tarjoa tarpeeksi tarttumapintaa, jotta juoni herättäisi tunteita. Jettin vahvuus oli sen sijaan tarinaosuuksissa ja mystisessä maailmassa. Eri kenttiin ei edes pääse palaamaan valikon kautta, vaan homma etenee lineaarisesti aina loppuun asti. Olisin mielelläni palannut muutamille planeetoille aistimaan tunnelmaa.
Ristiriitainen lopputulos
Exo One on ehdottomasti hatunnostoinen suoritus. Viisi vuotta kestäneen projektin taustalla on vain muutamia ihmisiä, joten audiovisuaalisesti lumoava teos ansaitsee suitsutusta ulkoavaruuden visioistaan. Harmittavasti pelillinen ja varsinkin tarinallinen puoli jättää hieman toivomisen varaa. Ajoittain planeetoilla matkaaminen on eteerinen kokemus ambient-musiikin reagoidessa vauhdin huumaan. Harmittavasti kaksituntisen pelin kenttien laatu heittelee liikaa, jotta sen pariin haluaisi palata uudelleen. Xbox Game Pass -tilaajien kannattaa kuitenkin antaa Jay Westonin luomukselle mahdollisuus.
