Niitä on työstetty onnistuneesti muun muassa Pac-Man-peleistä, Advance Wars -nimikkeistä, Uncharted-seikkailuista, BioShock-räiskinnöistä, Disney-klassikoista ja Tony Hawk's Pro Skater -skeittituotoksista. Ja mikäpä siinä! Hyvin tehty ja hyvistä teoksista koottu paketti on enemmän kuin tervetullut.
Ja sitten on Jurassic Park Classic Games Collection.
Kauhistuksen dinohäkki
Limited Run Gamesin kasaama kokoelma pitää sisällään seitsemän nimikettä, joista muutamat tarjoavat enemmän tai vähemmän samaa sisältöä. Elokuvasarjaan perustuvia tuotoksia olisi ollut kyllä enemmänkin mukaan kääräistäväksi, mutta näillä mennään.
Tarjolla olevien pelien taso vaihtelee jonkin verran, mutta yhteistä niillä on se, että nykypäivän laseilla katsottuna oikeastaan mikään niistä ei ole kovinkaan mielekäs kokemus. Kyseiset seikkailut tuskin ovat niitä tuotoksia, joita muistellaan menneiden vuosikymmenten parhaimpina eepoksina, vaikka osalla pelaajista voikin olla niihin liittyviä nostalgisia tuntemuksia. Katsotaan kattausta tarkemmin.
Tuplasti samaa menoa
Ensimmäiset kaksi kokoelman tuotosta ovat käytännössä yksi ja sama peli. Sekä 8-bittiselle Nintendolle että Game Boy -käsikonsolille julkaistut Jurassic Park -seikkailut antavat pelaajien ohjattavaksi tohtori Alan Grantin, joka koettaa paeta dinosauruspuistosta. Yläviistosta kuvatuissa seikkailuissa on homman nimenä kerätä tai tuhota dinosaurusten munia, pyssytellä tielle tulevia hirmuliskoja, avata portteja ja noin ylipäätään selvitä vaikkapa vauhkoontuneen dinolauman vyöryessä päälle.
Nykypelaajille kankealta vaikuttava ohjattavuus ja hitusen halju yleisilme eivät ole kovinkaan suuria myyntivaltteja, mutta taustalla soiva musiikki on kyllä paikoitellen mukavan svengaavaa. Ei sillä, että musiikkia kovin paljoa olisi. Noin muuten eteneminen on paikasta toiseen haahuilua, kunnes oikea tapa edetä seuraavaan kenttään selviää. Tässä seikkailussa ei näet suuremmin pohjusteta sitä, mitä pelaajan halutaan tekevän.
Kotikonsolin ja käsikonsolin näkyvimmät erot ovat ulkoasussa, mutta kyseessä on pitkälti yksi ja sama peli, mitä nyt Game Boy -ruudulle mahtuu vähemmän sisältöä. Vaikka seikkailut olivat aikoinaan ns. kuumaa hottia kuvakulmansa ja aihealueensa takia, on aika karistanut niistä suurimmat viehätykset.
Superisti parempaa ulkoasua
Super Nintendolta tuttu Jurassic Park -seikkailu on haastava koitos. Tai etenkin oli, sillä aiemmin käytössä ei ollut lainkaan tallennusmahdollisuutta. Kokoelman joka nimikkeeseen on tuotu mahdollisuus tallentaa pelitilanne hetkenä minä hyvänsä, mikä helpottaa etenkin tätä koitosta huomattavasti.
16-bittinen seikkailu noudattelee samaa perusperiaatetta kuin edellisetkin pelit: Alan Grant on dinosauruspuistossa, josta pitäisi päästä pois pyssy laulaen. Tällä kertaa koettavana oli astetta koreampi ulkoasu, erilaisempia pyssyjä sekä ensimmäisen persoonan kuvakulmasta koettuja osuuksia rakennusten sisuksia tutkittaessa.
Nämä räiskintätuotoksia muistuttavat välisoitot eivät ole nykysilmillä katsottuna kovinkaan sulavia tai hyvällä ulkoasulla pilattuja, joten niistä ei kovin paljoa iloa saada. Ennen ne toki olivat jotain erikoista ja jännittävää osana yläviistosta kuvattua seikkailua.
Noin muuten tätäkään seikkailua ei voi suureksi huviksi kutsua. Kokemus on hitusen geneerinen, epäselkeä ja myös sen ikä näkyy selvästi. Ei sillä, se on kuitenkin hienomman näköinen kuin edeltäjänsä ja aikoinaan pelistä intoilleet nauttinevat siitä yhä. Ensikertalaisille se ei tarjoa sen suurempaa kokemusta.
Mega Driven suttuja
Olin etukäteen antanut itseni ymmärtää, että Mega Driven Jurassic Park olisi tämän kokoelman helmi. Kun seikkailun syövereihin tuli hypättyä, en oikeastaan ymmärrä, miksi kukaan näin kokisi – ainakaan nykyään. Sille pitää kuitenkin antaa pienimuotoista peukkua muutamista asioista.
Tässä 2D-toimintatasoloikassa on mukavan synkeä tunnelma, dinosaurusten eri sortin ääntelehtimistä sekä mahdollisuus pelata joko Alan Grantilla tai astetta ketterämmällä velociraptor-dinosauruksella. Jälkimmäisen hahmon käyttö on noin periaatteessa vekkulia. Alanin eteneminen on puolestaan astetta epäselvempää, sillä usein ei ole selvää mikä on oikea tapa edetä. Kestääkö tuo oksa vai tipahtaako siltä kohti kiikkerää alamäkeä?
Liukkaat kontrollit, vähemmän miellyttävä ulkoasu ja kivenkova vaikeustaso kruunaavat tämän kakun. Liian kovaa haastetta saa kuitenkin kampitettua aiemmin mainitun tallennussysteemin avulla sekä mahdollisuudella kelata pelitilannetta taaksepäin. Tämä retrokokoelmista tuttu kelaustoiminto ei tosin ole se toimivin ikinä, mistä lisää myöhemmin.
Kaaos jatkuu ja kohta mennään taas
Toinen Super Nintendolta tuttu seikkailu, Jurassic Park Part 2: The Chaos Continues, vaihtaa genren tyystin, sillä nyt lautasella on Contra-tyylinen "ammuskelujuoksentelu". Tällä kertaa tohtori Grant siis juoksee 2D-kentissä pyssyt laulaen ja korkealle pomppien. Ohjelmassa on perinteisten ammuskelukenttien lisäksi tasoloikkaa sekä sokkeloisempia koitoksia.
Tarjolla on muutamat erilaiset aseet, joista tainnuttavista pyssyköistä on hyötyä etenkin dinosaurusten kanssa. Homman pihvinä on näet, että liian montaa dinoa ei parane ampua seulaksi, sillä tällöin peli pistetään poikki. Menneiden maailman otusten lisäksi vastustajana on myös ihmisiä, jotka koettavat saada saaren omaan hallintaansa.
Huomattavimmat asiat nimikkeessä ovat kaksinpelimuoto sekä mahdollisuus pelata kentät missä järjestyksessä tahansa. Muuten kyseessä ei ole kovin muistettava epistola, jota haluaisi palata kokemaan useampia kertoja. Ulkoasultaan ja musiikiltaan teos ei tosin ole hassumpi, joskin tylsältä näyttävät kentät eivät jätä paljoa kerrottavaa jälkipolville. Parempiakin saman genren tuotoksia olisi kuitenkin tarjolla useampia.
Yksinkertaisen toimivahkoa
Kokoelman toinen Game Boy -tuotos, Jurassic Park Part 2: The Chaos Continues, saattaa olla kokonaisuuden parhaimmistoa, vaikka eipä tämäkään tuotos kovin muistettava ole. Kyseessä on perin yksinkertaisen selkeä 2D-seikkailu, jossa pyssyt laulavat ja loikitaan kuin viimeistä päivää.
Pelaajat pääsevät seikkailemaan muutamissa ympäristöissä, ottamaan yhteen useamman pomovastuksen kanssa ja pakenemaan Tyrannosaurus Rexiä. Ei kenties kovin jännittävää, mutta ei hassumpaa ajanvietettä.
Hiottua raivoilua
Jurassic Park: Rampage Edition on jonkin sortin jatko-osa ja muokatun esiosan sekoitus, sillä tarjolla on paljon sisältöä aiemmasta Mega Driven Jurassic Park -nimikkeestä uusilla mausteilla. Tähän tuotokseen on lisätty hieman lisää tekemistä, isompia kenttiä ja mahdollisuus suorittaa kenttiä vapaammassa järjestyksessä, minkä lisäksi tempoa on nostettu.
2D-seikkailua kyllästetään aiemman sisällön ohella muun muassa osuuksilla, joissa ratsastetaan pikalaukkaavien dinosaurusten kyydissä. Kyseessä on normiversiota parempi kokonaisuus, kiitos muun muassa parempien kontrollien ja nopeamman tahdin.
Edellisen nimikkeen tapaan myös tässä versiossa pelattavana on Alan Grantin lisäksi raptori, mutta tällä kertaa vihollisdinojen päästämisestä päiviltä ei rokoteta. Välillä ihan kelvollista viihdettä tämä.
Vain hirrrrrrmuisen nostalgianälkäisille
Kuten edellä olevasta tekstistä voi päätellä, eivät jurapuiston nimikkeet ole niitä suurimpia klassikkonimikkeitä päällä maan. Ne eivät ole myöskään vanhentuneet kovinkaan arvokkaasti, joten jos itse pelit eivät ole sieltä parhaimmasta päästä, niin minkä sortin lisämaustetta tähän kokoelmaan on saatu?
Omasta mielestäni kokoelmajulkaisujen malliesimerkkinä voi pitää Teenage Mutant Ninja Turtles: The Cowabunga Collectionia – etenkin kun miettii minkä sortin puitteet kyseisen paketin 13 pelille oli rakennettu. Mukana oli turkasen paljon lisämateriaalia skannatuista suunnitteludokumenteista mainosmateriaaliin ja ohjekirjoihin. Pelit oli myös varustettu läpipeluuvideoilla, jotka pystyi pysäyttämään hetkenä minä hyvänsä ja alkaa sitten pelaamaan kyseisestä tilanteesta. Nerokasta.
Entä mitä dinopaketti sitten tarjoaa? Eipä oikeastaan mitään. On päävalikko, josta eri seikkailut voi käynnistää ja joka tuotoksen musiikkeja pystyy kuuntelemaan niin halutessaan. Ei vielä millään tapaan huomionarvoista. Aiemmin mainittu mahdollisuus tallentaa pelitilanne missä kohtaa tahansa on hyvä lisä, mutta tarjolla on vain yksi tallennuspaikka.
Lisäksi pelitilannetta voi kelata taaksepäin, kuten retropelien kokoelmissa myös sopii tehdä. Harmi vain, että tämä toiminto ei ole kovin luotettava, sillä kelattavissa oleva aika on toisinaan perin lyhyt. Kun meinaa jäädä tonnin painoisten otusten tallomaksi useammasta suunnasta, niin parin sekunnin paluu ajassa ei välttämättä estä pannukakuksi joutumista.
Pelien ulkoasua voi säätää vähänpuoleisesti. Muutama filtteri ja vain yksi (kyllä, yksi) ainoa ruudun laidoille laitettava taustakuva ei paljoa lämmitä. Onneksi sentään osaan peleistä on lisätty mahdollisuus katsella karttoja, jotta vaikkapa niiden viimeisten dinomunien etsiminen sujuu hitusen sulavammin.
Ja siinäpä ne erikoisominaisuudet. Ei mahdollisuutta vaihtaa näppäinten toimintoja, ei suunnitteludokumentteja, ei tietoa peleistä. Edes pieni ohjeistus eri nimikkeiden näppäinasettelusta tai perusominaisuuksista olisi ollut enemmän kuin paikallaan. Kamoon, hei.
Toisin kuin vaikkapa Disney Afternoon Collectionin nimikkeet DuckTalesista Chip ‘n Dale Rescue Rangers, ei Jurassic Park -nimikkeitä voi kutsua samaan tapaan klassikoiksi ilman astetta vahvempia retrolaseja.
Näin ollen Jurassic Park Classic Games Collectionia ei voi suositella oikeastaan muille kuin heille, keillä on nostalgisia fiiliksiä osasta peleistä. Joskin tässäkin kohtaa on syytä miettiä, haluaako pilata hyvät muistikuvat.
Aika voi olla kullannut muistot, ei välttämättä kannata kurata niitä kokemalla näitä keskivertoseikkailuja uudempaa kertaa.
Lisää aiheesta:
