DC Comicsin sarjakuvista tutulla Suicide Squad -porukalla oli pitkään tuulista viihteen saralla, sillä heistä ei oltu käytännössä tehty valtavirrassa uivia elokuvia tai videopelejä. Kaikki muuttui vuonna 2016, kun muun muassa Will Smithin, Jared Leton ja Margot Robbien tähdittämä Suicide Squad -elokuva ilmaantui kaiken kansan nähtäville. Raina nimittäin menestyi lippuluukulla heikosta arviomenestyksestä huolimatta kohtalaisesti ja teki rymyjengistä kertaheitolla tunnetumman.
Viisi vuotta myöhemmin leffateattereissa julkaistu toinen yritys THE Suicide Squad onnistui jo huomattavasti paremmin, Peacemaker-telkkarisarjasta puhumattakaan. Edeltävänä vuonna nähtiin puolestaan Harley Quinnin edesottamuksista kertovan Birds of Prey -elokuvan ohella kulmakarvoja nostattava julkistus, kun Batman: Arkham -klassikoista tuttu Rocksteady julkisti elokuussa 2020 Suicide Squad: Kill the Justice Leaguen olevan tekeillä.
Tässä vaiheessa ihmiset olivat vielä varovaisen toiveikkaita, kiitos tunnetun kehittäjästudion. Parin vuoden päästä projektin tiimoilta alkoi kuitenkin kuulua kummia, kun julkaisu siirrettiin vuoden 2023 alkuun. Lisäksi Rocksteadyn perustajiin kuuluvat Sefton Hill ja Jamie Walker kertoivat useissa lähteissä jättävänsä studion vuoden 2022 loppuun mennessä. Aivan kuin he olisivat tienneet, mitä tuleman pitää.
Helmikuussa 2023 Rocksteady esitteli viimein Kill the Justice Leaguen Sonyn State of Play -lähetyksessä. Pitkässä presentaatiossa studio muun muassa kertoi teoksen olevan aiemmista peleistään poiketen moninpelipainotteinen ja täten tarvitsevan nettiyhteyden toimiakseen, maksullista lisäsisältöä ja battle passia unohtamatta.
Kommenttiosioissa palaute oli ihmettelevää ja nälvivää, suorastaan raakaa, joten kakka napsahti tuulettimeen oikein kunnolla. Enkä varsinaisesti ollut tästä lainkaan yllättynyt, sillä presentaatiossa Kill the Justice League näytti turboahdetulta ja sekavalta Fortnite-skiniltä, jossa räiskitään ja pompitaan niin maan pirusti, joka paikka räjähtelee jatkuvasti ja niin pelaajalla kuin hahmoilla tuntuu muutenkin pärisevän ”vähän liikaa”. Pelaava kansa myös selkeästi odotti Rocksteadylta vankkaa yksinpelikokemusta aiempien Batman-tuotosten tapaan.
Pari kuukautta myöhemmin julkaisija Warner Bros. ja Rocksteady päättivät siirtää pelin julkaisua lähes vuodella eteenpäin aina helmikuuhun 2024 saakka. Pidennetystä työstöajasta huolimatta Kill the Justice Leaguen (raporttien mukaan) seitsemän vuoden kehityshistoria on huomattavasti kiintoisampi kuin mitä tuutista lopulta putkahtikaan, meritoituneesta kehittäjätiimistä huolimatta.
Kaikilla pärisee
Suicide Squad: Kill the Justice League on pienelle ja avoimehkolle Metropoliksen alueelle sijoittuva kolmannesta persoonasta kuvattu toimintaräime, jossa ohjataan yhtä Squadin jäsentä kerrallaan. Useimpien tehtävien aikana hahmojen välillä voi vaihdella vapaasti, mikä on mukava ominaisuus. Omiksi suosikeikseni muovautuivat melko nopeasti Harley Quinn ja erityisesti Deadshot, joka on rakettireppunsa ja kykyjensä kanssa selkeästi tasapainoisin yksilö. Jokaiselta löytyvät odotetusti rynkyt, pistoolit ja lähitaisteluaseet, osalta lisäksi haulikot ja kiikarikiväärit. Suurimmat erot piilevät hahmojen varusteissa, liikkumisessa ja ketteryydessä.
Pelattavuuden osalta ensifiilikset eivät olleet järin mairittelevat. Kaikki neljä rämäpäätä tuntuvat ohjautuvan kuin kuussa ja kontrolleissa vaikuttaa olevan viivettä. Ohjaimessa on myös käytännössä jokainen nappi käytössä, joten kontrollit tuntuvat alkuun aika sekavilta. Alkujärkytyksen jälkeen homma alkaa sujumaan paremmin, mutta valitettavasti Kill the Justice Leaguen pelaaminen ei tunnu missään vaiheessa erityisen kivalta, vaikka tekoälytoverit suorittavat ihan mallikkaasti.
Pelillisesti se ei nimittäin ole merkittävästi muuttunut State of Play -presentaation jälkeen, sillä se tuntuu pelatessakin turboahdetulta Fortnitelta, jossa hypitään, loikitaan, räiskitään ja välillä mätkäistään lähietäisyydeltä. Hommaa väritetään ajoitetuilla kaukolaukauksilla sekä lähitaisteluiskuilla, mutta enimmäkseen taistelut koostuvat puhtaasta selviytymistaistelusta sekä sekavasta ja päättömästä sinkoilusta ympäri kenttää. ”Äksöniä” on välillä siinä määrin ruudulla, että tapahtumista on jopa vaikea saada selvää.
Sitten on se ylivoimaisesti isoin ongelma: palvelupeliselkärangasta muistuttelevaan sävyyn muistuttava gameplay-sykli teoksen sisäisine roinakauppoineen. Käytännössä 90 prosenttia ajasta juonitehtävä koostuu seuraavista vaiheista: kuuntele ohjeet, mene määränpäähän, nirhaa matkalla nähtävät viholliset, nirhaa määränpäässä olevat viholliset, kuuntele radiosta kehut hyvästä työstä ja päätä tehtävä. Rinse and repeat, kuten englantilainen sanoisi. Välillä ”vihollisläjiä” on murhattavana useammassa paikassa tehtävän aikana, mutta siinäpä se. Vaihtelun puute ärsyttää siis toden teolla allekirjoittanutta.
Loput kymmenen prosenttia käytetään saattotehtävien parissa (aina ”hyvä” idea) sekä pomotaisteluissa, jotka ovat heittämällä tuotoksen parasta antia. Tämä ei kuitenkaan kokonaisuutta pelasta. Uskaltaisin väittää, että moninpelinä sekoilu voi olla ihan hauskaa porukalla pieninä annoksina, mutta en valitettavasti päässyt ominaisuutta testaamaan, sillä yksikään tuttu ei suostunut teosta uutena ostamaan.
Jaetun ruudun yhteistyötilaa ei ole, mutta onneksi Kill the Justice League tukee alustojenvälistä pelaamista, joka helpottaa rähinäseuran löytymistä. Warner Brosin isännöimät serverit ovat tosin toimineet raporttien mukaan vähän miten sattuu, josta lisää hiukan myöhemmin.
Tarjous, josta ei voi kieltäytyä
Vastoin ennakkopelkojani Kill the Justice Leaguessa on sentään ihan oikea juoni. Arkhamin mielisairaalaan päätyneet Deadshot, Captain Boomerang, Harley Quinn ja King Shark vapautetaan valtion järjestystä ylläpitävän A.R.G.U.S. -järjestön toimesta. Komentaja Amanda Waller pakottaa nelikon työskentelevän omaan pussiinsa asettamalla nelikon päihin minipommit, jotka posahtavat heidän yrittäessä liian kauas järjestön tiloista.
Waller lähettää rämäryhmän Teräsmies-universumista tuttuun Metropolikseen, jossa vanha tuttu Brainiac (Aivomies) on valloittanut pinta-alaa. Mikä pahinta, koko Justice League on aivopesty Ihmenaista lukuun ottamatta Aivomiehen toimesta, joten jengi on käytännössä aika kusisen tehtävän edessä, kun "aivo-Aimon" lisäksi pitäisi saada hengiltä niin Vihreä Lyhty, Salama, Lepakkomies kuin Teräsmieskin.
Paukkuja on pistetty paljon audiovisuaaliseen puoleen ja se näkyy. Metropolis on staattinen, mutta nätti paikka, ja taidetyyli osuu ansiokkaasti maaliinsa. Grafiikka on mainiota ja pyörii valtaosan ajasta 60 freimiä sekunnissa. Ääninäyttely ansaitsee myös kiitosta, sillä mikkien takaa löytyy muun muassa Tara Strong, Nolan North, Debra Wilson, Jason Isaacs (vanha kunnon Lucius Malfoy) sekä tietysti Kevin Conroy, viimeistä kertaa Lepakkomiehenä videopelissä.
Juoni puolestaan on melkoista huttua, sillä hahmojen taustoja ei juurikaan syvennetä. Vitsit osuvat välillä kuitenkin napakymppiin siinä määrin, että muutaman kerran nauroin jopa ihan ääneen. Nelikon sanailua on valtaosan ajasta ilo seurata, joten on harmi, ettei muu tuote vastaa odotuksia.
Kun kiusallinen ötökkä pelitoimittajan nujersi
Oma reissuni tuli päätökseen jo viidennen chapterin jälkeen, johtuen varsin ikävästä bugista. Erään tehtävän päätettyäni oli tarkoitus jatkaa reissua, mutta valitettavasti en päässyt valikosta eteenpäin ikuisen ”loading Metropolis” -tekstin vuoksi. Mikään ei auttanut, joten edessä oli uudelleenkäynnistys.
Sen jälkeen seikkailu jatkui suureksi yllätyksekseni käytännössä ikuisesta tyhjiöstä, josta ei ole mahdollista jatkaa eteenpäin, jollei sitten olisi startannut jotain aiempaa chapteria. Se olisi tarkoittanut käytännössä kymmenien minuuttien jollei tunnin takapakkia, joten ei kiitos. Ei muuta kuin tölläämään tarina loppuun YouTuben puolelta.
Edellä mainittu bugi tuli itse asiassa parikin kertaa vastaan, mutta ensimmäisellä kerralla pääsin pälkähästä käynnistämällä konsolin uudestaan. Toisella kertaa en sitten ollutkaan yhtä onnekas.
Nappaa suosiolla alelaarista
Suicide Squad: Kill the Justice League on tuotantoarvoiltaan muikea, pelillisesti parhaimmillaan kohtalainen ja enimmäkseen vain mieltä nakertava ja yksitoikkoinen räime, joka jättää paljon toivomisen varaa. On harmillista, että Rocksteadyn uutukaisesta tuli pannukakku, sillä kaikesta näkee, että studiosta löytyy intohimoa DC:n rähinäremmiä ja sankareita kohtaan.
Jos juoni kiinnostaa kokea, suosittelen katsastamaan teoksen vasta syksymmällä potentiaalisten alennusten sekä offline-kampanjan ilmestymisen myötä. Tällöin seikkailun loppuun pääseminen ei jää ainakaan servereistä kiinni.
Sekin on sääli, ettei yksi tunnetuimmista Lepakkomies-äänistä saanut arvoistaan joutsenlaulua videopelien parissa. Lepää rauhassa Kevin Conroy, sinut tullaan aina muistamaan lämmöllä.
