Tervetuloa helvettin
Outlastin perusolemukseen kuuluu avuttomuus vaaran edessä. Hyökkäys ei ole paras puolustus, vaan turvallisina on pötkiä pakoon ja piiloutua. Ensimmäinen osa ymmärsi mikä teki esimerkiksi The Blair Witch Projectista kuumottavan ja hyödynsi useita samoja rakennuspalikoita: pimeyttä, rakeista videokameran kuvaa ja päähenkilön avuttomuutta. Mielisairaalan käytäville sijoittuvassa debyytissä tutustuttiin Murkoff Corporationin salaisiin, sadistisiin testeihin jatko-osan viedessä pelaajan keskelle uskonnollisen lahkon traumaattisia koettelemuksia. The Outlast Trials palauttaa Murkoffin keskiöön, sillä pelaaja ja maksimissaan kolme kaveria pakotetaan suorittamaan useita hengenvaarallisia kokeita ja tehtäviä korporaation valvovan silmän alla. Itse päädyin haasteisiin yksin – ei paras vaihtoehto, mutta usein parempi kuin tuntemattomien kanssa sekoilu.
Kaikki alkaa keskeltä vankilamaista laitosta, johon pelaaja on kirjautunut – köh köh – täysin omasta vapaasta tahdostaan. Vapaus kutsuu, kun suorittaa tarpeeksi annettuja tavoitteita, kertoo propagandaa suoltava radioääni. Kulissimaisiin, rajattuihin kenttiin lähdetään pienessä porukassa, ja apuna on vain päähän ruuveilla poratut pimeänäkölasit, joiden akku kuluu hiljalleen tyhjäksi. Onneksi vara-akkuja ja muita apuvälineitä on ripoteltu pitkin rakennuksen pimeitä käytäviä, mutta aseista on turha haaveilla. Apuvälineet ovat enemmänkin nokkeluuden jatkeita, joilla pelataan itselle aikaa tai tehdään harhautuksia. Eikä tarvikkeita voi kantaa kuin kolme kerrallaan. Valitse siinä nyt vastamyrkyn, vara-akun, tiirikan, tiilen, avaimen ja lääkelaukun väliltä.
Paikat ovat myös täynnä ansoja, väkivaltaisia hulluja ja muita vaaroja, joten Outlastin hengen mukaisesti tilannetta kannattaa lähteä ratkaisemaan hiiviskellen ja kohtaamisia vältellen. Piiloutumista unohtamatta. Ensimmäisen persoonan näkökulmasta koettava The Outlast Trials on varsinkin alkumetreillä piinaavan jännittävä ja kuumottava tuttavuus. Likaiset, pimeät ympäristöt luovat pelottavan sekoituksen yhdessä puistattavien vastusten kanssa. Ei ole mukava tunne hiipiä narskuvien lasinsirujen läpi, kun puukkohippa on käynnissä.
Vaihtelu virkistää
Jokainen kenttä etenee tavoite toisensa jälkeen kohti maalia. Monesti tilanteet vaativat tutkimista tai pienien pulmien ratkaisua ilman, että ympäristössä vaanivat raakalaiset huomaavat pelaajan toimintaa. Tavoitteet vaihtelevat aina oven avaamisesta ”vasikan” teloittamiseen. Miljöitä yhdistää niiden likaisuuden lisäksi kulissimaisuus ja pimeys. Paikat ovat täynnä pahvisia hahmoja ja muita lavasteita, koska kyseessä on loppujen lopuksi tarkkailun alainen suoritus, jota laitoksen vartijat ja hoitohenkilökunta arvioivat.
Lopussa saakin aina palautetta ja kirjallisen arvosanan siitä, miten on vaarat väistellyt. Kuolemakaan ei tehtävää lopeta, vaan pelaajalla on rajallinen määrä yrityksiä. Kerätyt esineet putoavat kohtaan, jos kuolo korjasi, ja ne voi kerätä uudestaan talteen. Suorituksista saa myös valuuttaa, jolla voi hankkia uusia apuvälineitä sekä taitoja laitoksen kaupoista. Voipa omaa huonettaankin sisustaa. Kykypuu ja muutama erilainen hahmomalli takaavat monipuolisen tiimirakenteen. Tehtäviä voi pelata uudestaan ja uudestaan paremmista pisteistä haaveillen, mutta usein ensimmäinen visiitti on selkeästi pelottavin. Toisto tappaa kauhun.
Toinen mikä The Outlast Trialsissa tökkii hieman, on erilaisten tasojen ja päävihollisten määrä. Tehtäviä on kiitettävästi, mutta muuten variaatiota olisi voinut olla vielä enemmän. Sekavat, mielisairaat päävastukset ovat muistettavia, mutta niitä on vain pari kolme. Joskin heidän huhuilunsa pimeässä kellarissa saa joka kerta adrenaliinin virtaamaan. Pakokauhu ja harkitsemattomat ratkaisut ovat yleensä suurin virhe, jonka voi tehdä, sillä silloin ajaa itsensä helposti umpikujaan. Audiovisuaalinen toteutus on ensiluokkaista, samaan aikaan pelottavaa, omaperäistä ja ajoittain jopa pähkähullua. Pieni tiimi on taikonut yksityiskohtaisia kenttiä, joissa hiiviskely todella vaatii hermoja. Pimeys on samaan aikaan paras turva ja suurin pelote.
Nauti oikeassa seurassa
The Outlast Trials kannattaa ehdottomasti kokea tutussa porukassa. Yksin se viihdyttää, mutta monista suunnitteluratkaisuista huomaa, että nimike on tarkoitettu koettavaksi yhdessä. Yhteistyö vaatii tarkkaa suunnittelua ja kommunikointia. Peli vaatii jatkuvan internet-yhteyden toimiakseen – vaikka pelaisi soolona – mutta onneksi verkkopuolen kanssa ei ole ilmennyt viive- tai pätkimisongelmia.
Aiemmin Steamin Early Accessissa julkaistu Trials tarjoaa juuri sitä mitä Outlastilta voi olettaa. Sairasta, piinaavaa kauhua. Tarina on tällä kertaa jätetty taka-alalle, mutta pelattavuus ja tunnelma paikkaavat käsikirjoituksen puutetta. The Outlast Trials on kaveriporukassa takuuvarmaa viihdettä muutamaksi viikoksi – ja yksinkin se toimii, kunhan asennoituu vain oikein. Mielenkiintoinen, brutaali ja sairas tuttavuus, joka toivottavasti saa tulevaisuudessa lisää kenttiä sekä variaatioita.
Arvioon voi lisätä yhden tähden lisää, jos lähipiiristä löytyy pelikavereita.
