Kuin satukirjasta
Visions of Mana on ilahduttava tuttavuus heti alusta pitäen. Sen satukirjamainen kerronta on niin tuttua ja turvallista, että sitä on vaikea vihata. Tarina sijoittuu Qi'Delin maailmaan, jonka erinäisiä kansoja ja rotuja yhdistää valtaisa Mana-puu, merkki siitä, että Manan jumalatar suojelee koko luomakuntaa. Joka neljäs vuosi, Manan suojelijoista valitaan yksi Alm, pyhiinvaeltaja, jonka uhraus pitkän matkan päätteeksi sitoo Manan voiman tähän maailmaan. Kun lapsuudenystävät Hinna ja Val valitaan pyhiinvaeltajaksi ja tämän ritariksi, alkaa uusi seikkailu, joka tulee muuttamaan koko maailman.
Hienovaraisesta kerronnasta ei ole kyse. Visions of Mana ei yritäkään olla monisyinen tai syvällinen tutkielma, kuten esimerkiksi sen sisarteokset Final Fantasy -sarjassa. Sen esittämät tunteet ovat suuria ja melodramaattisia. Juonenkäänteet ovat kuin saippuaoopperasta. Hahmot alkavat ja pysyvät valtaosin arkkityyppeinä, joiden tehtävänä on kuvailla laajasti, miltä tunteiden kirjo voisi laajimmillaan näyttää. Satukirjaan vertaaminen ei tarkoita vain visuaalista puolta. Visions of Mana on tyyliltään lapsellinen, mikä ei kuitenkaan ole pahasta. Se on monella tapaa virkistävä kokemus, koska siinä ei ole itseironiaa. Se on vilpitön ja välitön kokemus, jolle antaa paljon anteeksi tämän vuoksi.
Yksi vuoden kauneimpia pelejä
Satumainen kerronta on näkyvimmillään visuaalisessa ilmeessä, joka häikäisee monta kertaa. Värikäs ja rikkaan yksityiskohtainen maailma on mielikuvituksellinen kollaasi pastelleja, öljymaalauksia ja animea. Mihin tahansa katsookin, sieltä löytää jotain huikeaa katsottavaa. Koska eteneminen on valtaosin lineaarista, paikkoihin on pystytty panostamaan pieniä vivahteita myöten. Koska hahmot ovat ensimmäistä kertaa matkalla maailman ääriin, heidän reaktionsa ovat myös sen mukaiset. Paikkoja ihastellaan pelaajan tavoin, mikä saa reissun tuntumaan yhteiseltä.
Itse päähenkilöt ovat kauniisti animoituja ja hurmaavia, joskin samalla tyylillisesti vanhentuneita. Heistä huokuu ysärimäisyys, mikä ei välttämättä ole pahasta. Se on kuitenkin makuasia, miten paljon nostalgiaa sitä jaksaa kerralla. Varsinkin loppua kohden, kun hahmojen määrä nousee eksponentiaalisesti ja kaikilla on jotain kerrottavaa pitkissä pätkissä.
Visions on Mana on kuitenkin virkistävää katseltaa, koska se on niin häpeilemättömän värikäs ja pirteä tuote. Se ei edes yritä jahdata realismia, vaan sen sijaan panostaa kaiken maksimalismiin. Jos jotain voidaan tehdä, niin se tehdään sitten överisti.
Pelimekaniikat kaipaisivat päivitystä
Taistelut ovat sekoitus vanhaa ja uutta, joskin turhan varman päälle pelaavia. Sama pätee maailman tutkimiseen, joka yhtä aikaa kannustaa riskien ottoon, mutta samalla rankaisee siitä. Aataminaikainen tallennussysteemi on suoraan ensimmäisen PlayStationin ajoilta, eikä minkäänlaista automaattista tallentamista löydy. On todella rasittavaa keräillä tavaroita, kasvattaa kokemusta ja nähdä paikkoja vain törmätäkseen korkean tason viholliseen sattumalta, joka pistää jengin lihoiksi yhdellä iskulla. Mikäli tätä ennen ei ole tajunnut etsiä tallennuspistettä, joutuu koko ruljanssin aloittamaan sieltä, missä viimeksi näin teki. Joskus se voi tarkoittaa tuntien takapakkia. Ei näin, Square, ei näin.
Onneksi itse taistelut ovat yllättävän hauskoja, vaikka ihan samanlaista menoa kuin uusissa Final Fantasy -peleissä ei voi odottaa. Viholliset näkyvät suoraan maailmankartalla, ja taistelut käynnistyvät ilman latausruutuja tai siirtymiä. Dynaaminen toiminta on loistava lisä, sillä se saa seikkailun tuntumaan yhtenäiseltä. Maailma on elävä ja hengittävä osa kokonaisuutta. Kun pitkän matkan päätteeksi katsoo taakseen, voi nähdä, mitä kaikkea on kokenut reissulla.
Lajityypille ominaiset luolastot eivät ole parhaimmasta päästä, mitä tällä saralla on nähty, mutta niissä viihtyy juuri sen verran, mitä tarvitseekin. Koska tallennussysteemi on armoton, on suorastaan helpotus, että näitä on pelkistetty ja suoraviivaistettu. Jossain välissä grindaus alkaa maistua puulta, ja on mukava nähdä, että lajityyppi osaa pysyä ajan hermolla.
Tervetullut paluu menneeseen
Visions of Mana on faneille suunnattu jatko-osa, joka ottaa haparoivia askeleita kohti valtavirtaa. Se ei välttämättä ole ensimmäinen peli, jota suosittelisin lajityypistä kiinnostuneille, mutta se on korkeammalla listauksessa kuin sarja olisi ollut vielä pari vuotta sitten. Uudistukset ovat maltillisia, mutta tervetulleita. Tarina ei tavoita samanlaisia huippuhetkiä kuin kilpailijat, mutta siinä on silti jotain, mikä saa sydämen sykkimään. Joskus perinteet ovat kauniita, vaikka ne jatkuvasti muistuttaisivat siitä, miksi ne ovat jääneet menneisyyteen. Näin myös Visions of Manan kanssa. Se ei kerro meille mitään siitä, mihin sarja voisi tulevaisuudessa mennä, mutta se on raikas muistutus kaikesta, mitä rakastimme siitä alun perin.
