NHL-sarja on aina ollut tunnettu nopeatempoisesta ja sopivasti arcadea ja simulaatiota
sekoittelevasta pelattavuudestaan. Aivan viimevuosina EA Sports on kuitenkin
alkanut lisätä pelin arcademaiseuutta useilla enemmän tai vähemmän
onnistuneilla uudistuksilla, eikä tämäkään versio tuo
tähän kaavaan poikkeusta.
Hei, eikö vieläkään mitään uutta?
Pelikokemus on kaikille NHL 2002:ta pelanneille tutun oloinen. Suurimmat pelilliset
uudistukset ovat manuaaliset harhautukset, Game Breaker ja parannettu kiekon
fysiikka. Manuaaliset harhautukset suoritetaan oikeaa tattia veivaamalla ja
se toimiikin yllättävän hyvin, kunhan sen ensin sisäistää.
Toisaalta, harhautukset ovat aivan liian tehokkaita, sillä välillä
tuntuu ettei manuaalista kikkaa tekevää pelaajaa pysäytä
mikään. Game Breaker on kovasta hypestä huolimatta yllättävän
ponneton esitys. Ruudulla näkyy mittari, joka täyttyy harhautuksia
tekemällä. Kun mittari on täynnä, voi pelaaja siirtyä
mustaa nappia painamalla Max Payne -tyyliseen hidastettuun ajankulkuun saaden
samalla lisää luisteluvoimaa ratkaisun tekemiseen. Parempi kiekon
fysiikka on ehdottomasti näistä uudistuksista tärkein ja onnistunein.
Nyt kiekko ei enää maagisesti tartu pelaajiin tai maalivahteihin,
vaan pomppii ja kimpoilee lähestulkoon kuin oikeassa pelissä. Parannuksen
ansiosta maali voi syntyä esim. lirumalla tuskastuttavan hitaasti maalivahdin
suojuksista maaliviivan yli tai kimpoamalla torjunnasta maaliin. Aivan puhtain
paperein tämäkään ominaisuus ei kuitenkaan selviä.
Kiekko ei luista ränneissä kuten sen pitäisi, vaikeuttaen purkukiekkojen
laukomista melkoisesti. Toinen ärsyttävä piirre tulee esiin,
jos laukaus osuu vastustajan pakkiin, jolloin pakki saa kiekon haltuunsa ilman
minkäänlaisia vaikeuksia. Toisaalta irtokiekon haltuunsa saaminen
voi joskus olla hankalahkoa, koska enää ei riitä, että luistelee
vain kiekon vierestä ohi, vaan sen on todella osuttava pelaajan lapaan.
Tämä taas aiheuttaa silloin tällöin huvittavan näköistä
ympyrää luistelemista kiekon ympärillä.
Hieman vanhemmista ominaisuuksista NHL-kortit ja Gamestory ovat edelleen mukana.
Jos joku nyt ei satu näiden ideaa vielä tietämään,
niin kerrataampa lyhyesti. NHL-kortteilla peliin voi avata monentyyppisiä
huijauksia sekä tuuletuksia ja niitä saa ostettua erilaisista tehtävistä,
kuten esim. hattutempusta keräämillään pisteillä. Gamestory
kerää yksinkertaisesti tietoa pelaajista ja joukkueista pelaajan luettavaksi
kauden aikana. NHL 2003:een se nimettiin Gamestory 2:ksi, mutta todelliset uudistukset
ominaisuuteen ovat vähissä. Lähinnä selostajat saattavat
huomioida sellaisia asioita kuin yksittäisen pelaajan merkittävät
saavutukset urallaan tai edellisessä ottelussa tehdyn hattutemppun mahdollinen
toistaminen meneillään olevassa ottelussa. Muita edellisosista tuttuja
ominaisuuksia, jotka esiintyvät uusimmassa versiosakin, ovat mm. aika turhat
kamerakikkailut esim. läpiajojen yhteydessä.
Ei aivan oikeaa jääkiekkoa
Pelaajien ohjaaminen on yksinkertaista ja toimivaa, mutta jotenkin laiskan
tuntuista. Lieneekö syynä sitten bittikiekkoilijoiden animointiin
käytetty monition capture -tekniikka, mutta pienellä viilauksella
hommaan olisi varmasti saatu lisää terävyyttä. Edellisosista
tutut idioottivarmat syötöt ovat tässäkin mukana, vaikka
syöttöjen katkaiseminen mailalla tai heittäytymällä
onkin hieman helpompaa. Pelaajat kuitenkin saavat syötöt kiinni lähes
mistä asennosta ja nopeudesta tahansa, joka osaltaan muistuttaa meitä
pelin arcademaisesta pelattavuudesta varsin hyvin. Toki on myönnettävä,
että jos syöttöjen kovuuden ja vastaanottamisen kanssa saisi
tosissaan vaivata päätään, voisi pelin hauskuus kärsiä
pahasti. Taklauksien tekeminen ei ole enää yhtä helppoa kuin
ennen, mikä lisää poikittaisen mailan käyttöä
reilusti. Taklaukset myös näyttävät todella huonoilta ja
erilaisia kaatumisanimaatioita ei ole kovinkaan montaa. Tuomaripeli ei ole muuttunut
paljoakaan. Välillä pelaaja lentää suihkuun mitättömän
näköisistäkin tilanteista ja välillä poikittaista saa
pistää selkään ihan huoletta. Lisäksi minua ainakin
kiusaa todella paljon se, että jäällä on vain päätuomari.
Tuskin linjamiesten lisääminen olisi liikaa vaadittu.
Ns. "jää" muistuttaa, jos ei nyt aivan tervaa, niin ainakin
viimeiset kymmenen peliä jäädyttämättömänä
ollutta ulkojäätä. Pelaajat kun eivät liu'u jäällä
pystyssä ollessakaan muutamaa metriä enempää, saatikka rähmällään,
oli vauhtia kuinka paljon tahansa. Lisäksi jopa NHL-kaukalo on aivan ylisuuri
ja kunnon kulmakahinatkin loistavat edelleen poissaoloaan, enkä oikein
jaksa ymmärtää miksei EA Sports voi muokata tällaisia jääkiekossa
itsestään selviä asioita pelisarjaansa. Mutta nämä
puutteet nyt vielä kestää kun pelin ehdottoman pohjanoteerauksen
esittää herra Tappelusysteemi. Tappelut ovat edelleen vain kahden
pelaajan välisiä "pikakelauksella turpaan ja penkille"-fiaskoja,
jotka vieläpä kaikenlisäksi voittaa joka kerta tekoälyä
vastaan, jos vain jaksaa namiskoita painella. Pelaajia ei voi myöskään
liikuttaa tappeluissa, vaan ne kököttävät paikallaan mättäen
toisiaan aivan kuin ratkaistaisiin, kumpi vapautettaan ensin tahmaisen jään
otteesta. Koomista ja samalla niin masentavaa.
Pelin tekoälyä voisi kuvailla todella kaksipiippuiseksi tapaukseksi.
Maalivahtipeli on parantunut merkittävästi ja maaleja ei synny enää
niin helposti tietyistä paikoista laukomalla. Toimivin taktiikka on yrittää
saada maalivahti sivuttaisliikkeeseen poikittaissyötöllä ja laukoa
suoraan syötöstä, aivan kuten oikeastikkin. Maalivahdit osallistuvat
peliin aiempaa enemmän ja tekevät välillä uskomattomalta
tuntuvia pelastuksia. Ne eivät myöskään enää odota
läpiajoissa pelaajan ratkaisua viimetippaan, vaan ennakoivat tilanteita
heittäytymällä esim. kyljelleen. Joskus veskareilta jää
kuitenkin huomiotta aivan maalivahdinalueen edessä seilaava irtokiekko,
joka aiheuttaa silloin tällöin harmaita hiuksia pelaajalle. Ongelmaa
korostaa aivan onneton puolustuspelaaminen, sillä pakit eivät siivoa
maalinedustaa irtokiekoista sen pahemmin kuin ottaisivat vastustajan hyökkääjiäkään
kiinni. Niinikään heikosta puolustuksesta johtuen yhdessä pelissä
voi tulla jopa kymmeniä läpiajotilanteita. Hyökkäyspeli
toimii hieman puolustusta paremmin, mutta joukkuetovereiden toivoisi hakevan
aktiivisemmin vapaita paikkoja ja blokkaavan vastustajan puolustajia.
Kunnollisesta ja määrätietoisesta erikoistilannepelaamisesta
ei ole tietoakaan. Pelaaja saattaa joskus jopa saada pyöritystä aikaan,
mutta tietokoneen ohjastamilta kiekkoilijoilta se on useimmiten liikaa vaadittu.
Liian usein jopa kahden miehen alivoimaa pelaava pelaaja pääsee ylivoimahyökkäykseen
ja tästäkin voi huoletta syyttää tekoälyn turhan passiivisia
ja yksinkertaisia hyökkäysrutiineja. Tekoälyn pahin ongelma löytyy
kuitenkin sen kuminauhamaisuudesta. Hieman vaikeammilla tasoilla ei ole mikään
harvinaisuus, että pelaaja häviää ottelun viiden viimeisen
minuutin aikana parin maalin johtoasemasta, kun vastustajan pelaajat yht'äkkiä
saavatkin totaalisen otteen pelistä ja runnovat tarvittavat maalit keinolla
millä hyvänsä. Tuntuu kuin tekoälyllä olisi käytössään
täysin väsymättömät pelaajat, jotka kokoajan luistelisivat
boosti päällä.
Pitkä hikinen kausi bittikiekkoilijoiden seurassa
Erilaisia pelimuotoja pelistä löytyy yhteensä neljä erilaista,
jotka kaikki ovat tuttuja sarjan edellisosista. Yksittäisottelun ja useita
kausia käsittävän kausipelin lisäksi mukana ovat tietysti
NHL:n pudotuspelit, eli Playoffit ja maajoukkueille pyhitetty kansainvälinen
turnaus. Harmittavasti harjoitusmoodia ei löydä, vaikka koirien kanssa
etsisi.
NHL 2003:n yksi suurimmista ongelmista on sen yksinpelin tylsyys. Useiden kausien
mittainen joukkueen luotsaaminen parempaa päin pelaamisen ohella on aika
heppoinen vetonaula enää nykyisellään, ja minulle, vaikka
jääkiekon ystävä olenkin, jo yhden kauden läpi kahlaaminen
oli silkkaa kidutusta. Satunnaisesti pelatut yksittäiset ottelut ovatkin
yllättäen pelin parasta antia. Pelin jonkinlaisena pelastavana enkelinä
toimii kuitenkin moninpeli. Kavereiden kanssa pelattaessa peli näyttää
parhaat puolensa, kun ottelut ovat parhaimmillaan hirmuisia trillereitä
ja tylsistymisestä ei ole tietoakaan. Moninpeliä pääsee
harrastamaan yksittäisotteluiden lisäksi tietysti myös kausi-
ja turnausmoodeissa, jolloin niidenkin kiinnostavuus lisääntyy merkittävästi.
Pelin ulkoasu on kokenut pienen kasvojenkohotuksen edellisversioon nähden.
Polygoneja on käytetty entistä enemmän varsinkin itse pelaajiin,
jotka näyttävätkin melkolailla esikuviltaan lukuunottamatta joidenkin
pelaajien totaalisesti munattuja kasvoja. Animointi on toteutettu jo aiemmin
mainitulla monition capture -tekniikkalla ja tulos on varsin kivan näköistä,
sillä pelaajat liikkuvat pääosin lähes saumattoman tasaisesti
ilman mitään huomattavia animaatioiden vaihtumisia. Kypärien
kiiltoefektit ovat totutusti hieman liijoiteltuja, mutta jää sen sijaan
näyttää melko realistiselta siinä näkyvine heijastuksineen
ja luistimen jälkineen. Katsomot ja areenat kaipaisivat vielä vähän
hienomista, vaikkei niitä rumiksikaan voi haukkua. Peliä vaivaa yleisesti
tekstuureiden pehmeys, joka Xboxin tarjoamalla muistimäärällä
ei saisi olla ongelmana. Onneksi sahalaitaisuus on saatu kadotettua
lähes kokonaan. Ruudunpäivitys pysyy lähes koko ajan sulavana
pientä hidastelua lukuunottamatta, jota esiintyy silloin kun pelaajia on
paljon ruudulla taistelemassa kiekosta.
Erilaiset cut scenet näyttävät paremmilta kuin koskaan ja niitä
on hieman aiempaa enemmän. Siitä huolimatta ne alkavat valitettavasti
toistamaan itseään hyvin nopeasti, jolloin ne mieluummin jättää
katsomatta ja siirtyy pikaisesti takaisin peliin. Kamerakulmia löytyy aina
perinteisestä ylhäältä kuvatusta kuvakulmasta TV-lähetykseen,
mutta jotenkin tuntuu, että ne kaipaisivat lievää säätöä
kun optimaalista vinkkeliä ei meinaa löytyä millään.
Äänipuolella peli jatkaa samaa vain hieman edellisversiota parempaa
tasapaksua linjaansa. Selostajaien dialogia on laajennettu entisestään,
tosin keskinkertaisin tuloksin. Höpötykset toistavat itseään
edelleen aivan liikaa ja tauoilla pursuava "huumori" on vain teennäisesti
hauskaa. Useimmat varmasti kääntävät selostajat pois viimeistään
muutaman ottelun jälkeen, jolloin saa myös käyttöönsä
uuden Sound On Ice -toiminnon. Kyseinen ominaisuus perustuu EA Sportsin mukaan
oikeissa liigapeleissä äänitettyihin ääniin, jotka
toimivat pelissäkin melko aidosti. Xbox-version tukemalla Dolby Digital
5.1 -äänijärjestelmällä voi joskus jopa oikeasti tuntea
olevansa mukana pelissä itse areenalla. Pelin soundtrack ansaitsee silti
tällä osa-alueella piikkipaikan. Mukana on tänä vuonna useita
tunnettuja bändejä, kuten Papa Roach, Jimmy Eat World, Queens of the
Stone Age, Default jne. takaamassa halpaa teknojumputusta paremman fiiliksen.
Valitettavasti omien soittolistojen käyttö ei kuitenkaan ole mahdollista.
Ehkä sitten ensi vuonna...
EA Sportsille pitää antaa pitkä miinus joidenkin edellisversioiden
hyvien ominaisuuksien karsimisesta. Esimerkiksi toimiva Monumentum-mittari on
saanut kyytiä yhdessä todella tarpeellisten käyttäjäprofiilien
ja joidenkin pelistrategioiden ohella. Lisäksi pelissä jää
todella kaipaamaan takaperinluistelunappia, koska nyt tekoälyn päätettäväksi
jäävä luistelusuunta ei kaikissa tilanteissa toimi miten pelaaja
haluaisi. Eli siis lyhyesti sanottuna ei näin. Toivotaan, että NHL 2004:ään karsitaan pelin huonoja puolia pois ja lisätään niitä hyviä, eikä toisinpäin.
NHL 2003 on kokonaisuutena varsin keskinkertainen tuotos. Se ei oikein millään
osa-alueella pääse loistamaan, mutta toisaalta se ei ole mikään
aivan huonokaan. Niin kauan kun Sega Sportsin NHL 2k3:a ei saa Euroopasta, on
EA Sportsin NHL-sarja käytännössä ainoa vaihtoehto niille,
ketkä NHL Hitzin kaltaisesta jääkiekkopelistä eivät
innostu. Suosittelisin kuitenkin harkitsemaan kahdesti ja mieluiten myös
testaamaan peliä ennen kuin käytät roposi NHL 2003:een - varsinkin,
jos peli hankitaan pääasiallisesti yksinpeliä varten.
