The Coalition julkisti viimeöisessä Microsoftin E3-tilaisuudessa kolme uutta Gears of War -nimikettä.
Valikoiman kohokohta oli luonnollisesti Gears 5, jota esiteltiin noin neljäminuuttisen trailerin voimin. Tarina tulee keskittymään Sera-planeetalle, jossa sarjan kaikkien aikojen ensimmäinen naispäähenkilö Kait Diaz jäljittää kidnapattuja kotikylänsä asukkeja ja pyrkii selvittämään locust-rodun alkuperää.
Seikkailun voi läpäistä tuttuun tapaan kaverin kanssa joko verkon välityksellä tai samalta sohvalta käsin. Julkaisun on määrä tapahtua vuoden 2019 aikana.
Toinen ensi vuodelle kaavailtu nimike on sarjan mobiilidebyytti Gears Pop!, jossa Funkon Pop!-figuureita muistuttavat hahmot ottavat toisistaan mittaa. Tarkempia yksityiskohtia ei vielä paljastettu.
Kolmikon viimeisteli Windows 10 -yksinoikeus Gears Tactics. Vahvoja XCOM-vivahteita huokuva vuoropohjainen strategiapeli kertoo ajasta 12 vuotta ennen ensimmäisen Gears of Warin tapahtumia. Yksityiskohtien lisäksi myös julkaisuajankohta jätettiin hämärän peittoon.