Xbox-pomo Matt Booty on avannut Tango Gameworksin sulkemisen taustoja Varietyn podcastissa.
Booty raotti reilu viikko sitten sanaista arkkuaan maineikkaan viihdesivuston Strictly Business -podcastissa. Miehen mukaan Tangon johtajiston muuttuminen oli yksi osatekijä Microsoftin tekemän sulkupäätöksen taustalla.
Juontaja Jennifer Maas tiedusteli mieheltä muun muassa, yrittikö Microsoft löytää ostajaa kehuja keränneelle studiolle. Booty aloitti:
– En mene likaisimpiin yksityiskohtiin päätöksen taustalla, koska kunnioitan Tangon väkeä. Hi-Fi Rush myös menestyi hyvin ja oli erinomainen peli, minkä lisäksi sen tekoon upposi paljon työtunteja.
Seuraavaksi mies pohti mennyttä ja tulevaa sekä studion sisäistä vaihtuvuutta:
– Mielestäni miettimisen arvoinen asia meidän (Microsoftin) kannalta on yhtä lailla tulevaisuuden "ennustaminen" ja tietyn pelin hyvyyden muisteleminen, sillä menestyvän pelin teossa on otettava huomioon monia asioita. Minkälainen studion johtajisto on niin päällystössä kuin luovalla puolella? Onko kyseinen tiimi edelleen se, joka onnistui viimeksi tuotteensa kanssa, Booty pohdiskeli ja jatkoi:
– Meidän on tutkittava studion kohdalla tapahtuneita asioita tarkkaan ja kysyttävä itseltämme, menemmekö kohti menestystä heidän kanssaan myös tulevaisuudessa? Ja vaikka aiemmin tietyt tekijät ja tilanteet ovat johdattaneet meidät menestykseen, ne samat tilanteet ja tekijät eivät välttämättä ole enää läsnä.
Booty vaikutti viittaavan – ainakin osittain – Tango Gameworksin perustajan Shinji Mikamin viimevuotiseen lähtöön. Mikami perusti studion vuonna 2010, ja se on tuttu The Evil Within -sarjasta sekä Ghostwire: Tokyosta. Aiemmin mies työskenteli Capcomilla muun muassa legendaarisen Resident Evil -sarjan parissa.
Booty vihjaili myös, ettei Tango Gameworksin sulkeminen ollut suinkaan ainoa Microsoftin harkitsema vaihtoehto. Mies antoi esimerkkejä entisistä Xboxin omistamista studioista, jotka ovat sittemmin siirtyneet itsenäisiksi. Yhtenä näistä hän mainitsi muun muassa Spyrosta ja uusimmasta Crash Bandicootista tutun Toys for Bobin, joka teki taannoin julkaisusopimuksen Microsoftin kanssa.
– Muistelen joskus texasilaista Twisted Pixel -studiota (tuttu muun muassa 'Splosion Manista), jonka hankimme aikoinaan riveihimme. Lopulta yhteisten tavoitteiden muuttuminen johti siihen, ettei intressimme ollut enää aivan samoja, mutta kyseinen studio on kuitenkin edelleen voimissaan, Booty jutteli ja jatkoi:
– Halusimme saattaa heidät menestyksen tielle tulevaisuutta varten. Silloinkin – aivan kuten nyt Tangon kanssa – katsoimme todella tarkkaan, mitkä meidän mahdollisuudet olivat: suljemmeko studion vai yritämmekö löytää heille "uuden kodin". Joskus asiat menevät yksiin, joskus eivät, Booty lopetti.
Tango Gameworksin ohella Microsoft tiedotti toukokuussa myös Dishonored- ja Redfall-kehittäjä Arkane Austiniin kohdistuvasta täyssulusta sekä Alpha Dog Gamesiin kohdistuvista muutoksista.
Lisää aiheesta:
- Pelialan massairtisanomiset osuvat nyt Bethesdaan – Microsoft sulkee muun muassa Redfall-studio Arkane Austinin sekä Tango Gameworksin
- Viimeisen päälle tyylitietoinen mäiskefestari on Pleikkarillakin yksi viime vuosien parhaimmista toimintapeleistä – arvostelussa Hi-Fi Rush (PS5)
- Tämä peli on kuiviin imetty raakile – annetaan sen kuolla rauhassa – arvostelussa Redfall (PC)
- Koskettava fantasiaseikkailu kuoleman tuolle puolen on lajityyppinsä mestariteos – arvostelussa Ghostwire: Tokyo (PS5)
- Hullun hommaa – arvostelussa The Evil Within (PS4)
- Pahuus sisälläni – arvostelussa The Evil Within 2 (PS4)