Petri Leskinen
Elokuvavuosi on ollut sanalla sanoen erinomainen. Teatterin pimeydessä olen saanut nauttia muun muassa Godzilla Minus Onesta, Putoamisen anatomiasta, Dyynin jatko-osasta ja monesta monesta muusta. Robot Dreams herkisti ja Civil War kauhisti.
Pelipuolella samaa runsautta ei ole ollut tarjolla, vaikka pari pienempää indietuotosta onkin yllättänyt positiivisesti. Kryptinen Animal Well tarjoaa omalaatuisen otteen metroidvania-genrestä, Lorelai and the Laser Eyes tykittelee pulmaa pulman perään, ja A Highland Song sekä 1000xRESIST palauttivat minut Switchin pariin.
Joonatan Itkonen
Alkuvuosi nosti riman korkealle roolipelirintamalla, eikä kovinkaan moni julkaisu ole sen jälkeen pystynyt kilpailemaan laadussa. Final Fantasy VII Rebirth ja Like a Dragon: Infinite Wealth tarjosivat molemmat sadoiksi tunneiksi laadukasta tekemistä ja tarinankerrontaa, jopa pienehköön ähkyyn asti. Onneksi erinomainen Prince of Persia: The Lost Crown tasapainotti tarinavetoista sumaa perinteisin metroidvanian keinoin. Nerokkaasti suunniteltu ja tasapainotettu seikkailu onkin parasta, mitä sarjalta on nähty yli 20 vuoteen.
Myöskin erinomainen Hi-Fi Rush oli hienoa nähdä myös PlayStationilla. Pirstakka ja nokkela toimintaseikkailu hurmasi jo kertaalleen vuosi sitten, mutta tästä huolimatta sen pariin palasi innolla. Se on hyvän pelin merkki.
PC-rintamalla on ollut ilo nähdä Sonyn jatkavan laadukkaiden porttausten sarjaa. Horizon: Forbidden West ja Ghost of Tsushima olivat jo konsoleilla mainioita pelejä, ja niiden saapuminen Steam-palveluun ansaitsee suitsutusta. Käännökset ovat kauttaaltaan erinomaisia vailla suurempia teknisiä kömmähdyksiä, jotka ovat vaivanneet tiettyjä aiempia julkaisuja. Ainoa asia, mistä vielä saattaa mukista, on se, että näitä käännöksiä joudutaan yhä odottamaan useampi vuosi.
Niko Lähteenmäki
2024 on ollut tähän mennessä mainio pelivuosi, joten kohokohtia on paljon. Ja olen katsonut jopa sarjojakin!
Jälkimmäisten osalta on helppo nimetä kohokohdat, koska katsottuja sarjoja on tasan kaksi: Sand Land -anime sekä ysärihenkeä huokuva X-Men '97. Jälkimmäisen toista kautta odottelen jo vesi kielellä.
Pelien osalta vuoden aloitti Prince of Persia: The Lost Crown, joka yllätti erittäin positiivisesti laadullaan. Ubisoft Montpellierin työstämää prinssivaniaa voi suositella aivan kaikille, jotka ovat vähänkään genrestä kiinnostuneita. Rise of the Ronin puolestaan toi "soulsihtavat" pelit paremmin ensikertalaisten saataville, kun taas Nightdive Studios näytti, miten System Shock tuodaan esimerkillisesti nykypäivään.
Pitkäaikaisena Tekken-fanina oli ilo nähdä sarjan uusi nousu eliittiin Tekken 8:n myötä. Sitten on tietysti kosolti kehuja kerännyt, upeaa toimintaa sisältävä ja 2000-lukua huokuva Hi-Fi Rush, jonka PlayStation 5 -versio ilmestyi vasta tänä vuonna.
Backlogista kaivoin kohokohdaksi vielä Chrono Triggerin perintöä kutittelevan Sea of Stars -roolipelin, jonka fyysinen versio ilmaantui viimein toukokuussa postiluukusta. Ja onhan se aivan kerrassaan hurmaava ja upea tapaus!
Risto Karinkanta
Alkuvuosi on sisältänyt muutamia kohokohtia, jotka vähemmän tai enemmän yllättäen ovat kaikki liittyneet Sonyn julkaisuihin. Vannoutuneena PC-miehenä olen ollut todella tyytyväinen, että sekä Ghost of Tsushima että Horizon Forbidden West saivat jälleen kerran erinomaisen porttauksen koneelleni.
Loputkin kolme nostoani ovat enemmän tai vähemmän ensisijaisesti konsolikulmalla lähestyviä julkaisuja. Helldivers 2 pääsi yllättämään kaikki suosiollaan – kerrankin Starship Troopers on saanut korkeatasoisen henkisen toteutuksensa! Myös Tekken 8 on suorasta PC-julkaisustaan huolimatta selvästi ensisijaisesti pleikkaripeli. En voisi kuvitella pelaavani sitä ilman ohjainta.
Tästä ryhmästä kenties matalimpaan kategoriaan asettuu Banishers: Ghosts of New Eden, joka on eräänlainen AA-tason narratiivinen seikkailu, jossa erinomaisen kerronnan ympärille ei ole onnistuttu luomaan aivan yhtä hyvää peliä. Yhtä kaikki, kertomus on kokemisen arvoinen.
Niklas Isberg
Sea of Stars on entiselle roolipelihenkilölle mahtava tuulahdus nostalgiaa. Liikaa puhetta ja liian vähän äksöniä, mutta kokonaisuus kruunaa kaiken.
Jaakko Herranen
Ehdottomasti Final Fantasy VII Rebirth, joka parantaa edeltäjästään ihan jokaisella osa-alueella ja on samalla paras FF-peli sitten sarjan yhdeksännen osan – se on aika paljon sanottu se. Trilogian päättävällä osalla on valtavat paineet yltää tähän samaan tai toivottavasti jopa ylitse. Oikein mitään muuta tähdellistä ei olekaan tänä vuonna vielä nähty – ehkäpä se Indiana Jones and the Great Circle sitten...
Toni Turunen
Tunnustan heti kärkeen, että en lukenut kollegoideni tekstejä ennen omani laatimista, sillä haluan kirjoittaa puhtaalta pohjalta omat kokemukseni. Toistaiseksi vuosi 2024 on tarjonnut paljon pelattavaa, mutta vain yksi kohoaa yli muiden.
Ykkössijalta löytyy souls-pelien fanin märkä päiväuni, Elden Ring: Shadow of the Erdtree -lisäosa. Vaikka kyseessä onkin "vain" DLC, eikä yksittäinen oma julkaisunsa, on kokonaisuus niin muhkea, että se voisi olla oma erillinen peli. Lähes 100 tunnin edestä kulutettu varjojen valtakunta tarjosi juuri sitä julmaa ja vähän jopa ylitsevuotavaa vaikeustasoa, mistä ilahdun aina. Oheisen linkin arvostelu kertoo enemmän.
Toiseksi nostan ehkä hieman yllättävän nimen: 7 Days to Die -pelin next-gen-painoksen. Kyseinen julkaisu tuli koettua jo PlayStation 4:n aikana vuosia sitten, mutta silloin se oli erittäin iso raakile, joka puskettiin ulos viimeisenä keinona pelistudion pelastamiseksi, eikä siinä onnistuttu.
Uudisversio tarjoaa valtavasti tutkimista, laadukasta yhteistyöpeliä ja puhdasta selviytymistä apokalyptisessä maailmassa, joka on vaeltavien zombien, lentävien otusten ja verenhimoisten petojen valtaama. Yleensä inhoan pelivalikoiden jatkuvaa koluamista, mutta tässä sitä tulee tehtyä oikein mielellään. Tutkimusmatkat, loottinälkä, kauhujen yöstä porukalla selviytyminen ja oman tukikohdan kehittäminen ovat isoja valtteja, jotka koukuttavat pelaamaan illasta toiseen.
Helldivers II voisi olla sijalla 2., mutta se pääsi jotenkin hiipumaan erittäin viihdyttävän alkuvuoden jakson jälkeen. Toki kyseessä on edelleen erittäin laadukas peli, mutta tuntuu hieman siltä, että vain harva houkuttelee pelaamaan sen pariin. Ensimmäisinä kuukausina pelikavereita oli jonoksi asti. Palkintopallisija on kuitenkin ansaittu. Arvostelu kertoo enemmän.
Muita enemmän huomiota tänä vuonna saaneita keskivertoa parempia julkaisuja lyhyesti alla.
- Retropeli 1990-luvun alusta, Bubble Bobble -pelisarjan kolmas osa, eli remake-versio Parasol Stars -julkaisusta. Olipas mahtavaa elää nämä muistot uudelleen tässä pirteähenkisessä ja valloittavassa sekä taktisessa tasohyppelytoimintapelissä.
- Morbid: The Lords of Ire, kotimaisin voimin tehty soulslike-peli, joka jaksoi innostaa aina platinatrophyyn asti.
