Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

: Ensitestissä Dune: Awakening ja haastattelussa pelin tuottaja Scott Junior

Dyyni on kaikkien huulilla, mitä ei olisi uskonut koskaan tapahtuvan vielä kymmenen vuotta sitten. Frank Herbertin upea sci-fi-saaga on kääntynyt toki aiemmin peleiksi ja elokuviksi, mutta harvoin onnistuneesti. Denis Villeneuven elokuvat valloittivat yleisön teattereissa, joten odotukset Funcomin uuden massiivimoninpeli-hybridin suhteen ovat korkealla. Pääsin testaamaan pelin ensimmäistä tuntia, josta ikävä kyllä koko Gamescomin kattava tekninen vika söi melkein puolet. Tästä huolimatta olen vakuuttunut siitä, mitä pääsin kokemaan.

Uusi alku

Dune: Awakening lähtee heti kättelyssä eri teille, kuin Frank Herbertin suurteos.

Paul Atreides ei koskaan synny, eikä näin ollen niitä pieniä puroja, joista suuret virrat syntyvät, koskaan pääse muodostumaan. Arrakis-planeetan kohtalo päätyy muiden käsiin. Yksi näistä potentiaalisista messiaista tai tuhoajista on pelaaja, joka tekee pakkolaskun planeetalle tarinan alussa. Armoton maailma karsii heikot nopeasti, eikä aikaakaan, kun pelaajaa koetellaan hiekkamatojen ja luonnonmullistusten voimin.

Pelin tuottaja, Scott Junior, kertoo, että päätös tehtiin heti alkutaipaleella kehitystä, mutta siihen ei päädytty kevyesti.

"Kun saimme Dyynin ensimmäistä kertaa työstettäväksi, Denis Villeneuven elokuva ei ollut vielä tehty. Meille oli tärkeää olla uskollisia kirjalle, mutta elokuvan lailla tiettyjä muutoksia oli pakko tehdä. Moni on toki varmasti sitä mieltä, että Paulin olemassaolon poistaminen on iso muutos!", hän naurahtaa.

"Se oli kuitenkin tärkeä päätös meille. Meidän piti miettiä mihin ajankohtaan tarinassa haluamme asettua. Mitä pidemmälle saaga etenee, sen kosmisemmaksi se muuttuu. Dyynin planeetta muuttuu täysin ja jumalakeisarista tulee iso osa tarinaa. Joten halusimme keskittyä aikaan ennen näitä suuria muutoksia. Juuri silloin kun Dyynin ikonisin rooli tarinassa on näkyvillä. Se antoi meille vapauden tuoda pelaajat mukaan tarinaan. Joten teimme paljon töitä Herbertin kuolinpesän kanssa, jotta tarinasta saataisiin osa maailmaa ilman, että rikomme kaanonia pahasti."

Kirjoissa myös käydään läpi tätä ideaa, että tämä tarina on nähty jo monta kertaa.

"Se on osa maailman Kultaista tietä. Tällä kertaa Jessica päättää poiketa siltä tieltä ja me näemme, miten se vaikuttaa tulevaisuuteen."

Pelimekaniikat ovat tuttuja – mutta uudistettuja

Kokonaisuus on paljon velkaa Conan Exilesin moninpelille, mutta silti tuntuu omalta jutultaan. Valikot ja kontrollit seuraavat samoja latuja, muualla taas mennään ihan eri suuntiin. Ensimmäisenä osuu silmään, miten paljon paremmin peli toimii edeltäjäänsä nähden. Varsinkin näin aikaisessa vaiheessa. Conanilta kesti vuosia kunnes se saavutti saman tilan. On hienoa nähdä, että Funcom on ottanut opikseen aiemmista töistään.

Itse pelikokemus seuraa alkutaipaleella tuttuja kuvioita. Pelaajan on kerättävä raaka-aineita suojaa ja asuja varten, jos aikoo selvitä Arrakiksen säästä. Suurin ero Conan Exilesin kanssa näkyy heti alussa, sillä ravintoa ei löydy yhtä helposti aavikolta. Ensimmäinen tunti kuluukin nopeasti sen parissa, kun yrittää vain selviytyä ankaran kuumuuden armoilla. Vettä löytyy juureksista, joita kasvaa vain tietyissä paikoissa, ja niistäkin sitä saa vain tipoittain. Kuolleiden verestä saa hieman nesteytystä, mutta sekään ei ole pysyvä tai toimiva ratkaisu.

Aluksi veden perässä juokseminen tuntuu turhauttavalta, kunnes alkaa tajuta, että pelin rytmitys pakottaa omaksumaan Arrakiksen elämäntavat. Kuten kirjassa ja elokuvassa, aavikko ei pyydä tai anna anteeksi. Se pakottaa pelaajan elämään armoillaan.

Jahka tarinassa pääsee etenemään, sen parempia työkaluja saa kyhättyä ja sitä korkea-arvoisempia aineksia planeetalta löytää. Lopulta aavikkoja pääsee ylittämään entistä monipuolisempien ajoneuvojen parissa.

"Yksinpelissä on paljon löydettävää", Junior jatkaa.

"Kartat ovat myös suurempia, kuin mitä olemme aiemmin luoneet. Ensimmäinen kartta on kooltaan 8x8km. Jokainen biomi, jonka pelistä löytää, on erilainen. Ei kuitenkaan Conan Exilesin kaltainen, koska Arrakis rajoittaa sitä hieman, mutta ne kuitenkin vaihtelevat. Jokainen paikka kertoo jotain uutta planeetasta. Tarinaa on useita kymmeniä tunteja, vaikka kyseessä ei ole tarinavetoinen yksinpeli, kuten vaikka The Last of Us. Jopa loppupelin mekaniikat tukevat yksinpelaamista, sillä halusimme jokaisen kokevan pelin omalla tavallaan".

Maailman tutkiminen on monipuolista

Aavikot ovat massiivisia, eikä selviytymispelissä tahdo yleensä jäädä yhteen paikkaan pitkäksi aikaa. Tämän vuoksi Dune: Awakening esittelee heti alusta pitäen uudet matkustustavat, joilla taittaa Arrakiksen julmaa ympäristöä.

Pelaajat rakentavat ensin itselleen hiekkapyörän, jolla yksi hahmo voi matkustaa puolipitkiä matkoja. Tämän jälkeen edessä on rekat, sitten raskaampi koneisto, ja lopulta sarjan ikoninen ornitopter-liituri, jolla matkataan ilmojen halki.

"Ornitopterit ovat iso osa liikkumista", Junior summaa.

"Tiettyyn pisteeseen asti niitä voi muokata, mutta varsinaista alusten rakentamista ei nähdä. Niillä on omat moduulinsa, joihin voi lisätä omia pieniä juttujaan, kuten lisäistuimia, roottoreita tai varastotilaa. Toinen vaihtoehto on mahdollisuus rakentaa ornitopteriin kantolava rekkoja varten, joissa kuljettaa kavereita".

Valitettavasti pelissä ei voi -- ainakaan vielä -- ratsastaa hiekkamadolla.

"Pelin julkaisun yhteydessä emme kuitenkaan tarjoa tätä mahdollisuutta. Mutta se on kuitenkin tulossa!"

Mikä on osittainen MMO?

Pelisession aikana törmään useaan muuhun seikkailijaan, jotka ovat paikalla Gamescomissa testaamassa Funcomin uutukaista. Suljetulla serverillä meitä pyörii reilut parikymmentä, mutta tekijöiden mukaan tämä luku voi nousta satoihin. Kyseessä ei kuitenkaan ole tyylipuhdas MMO, Scott kertoo.

"Dune: Awakening on vaikea peli selittää käyttämällä vain MMO-nimitystä. Emme ole kuin World of Warcraft. Dune: Awakening on kuitenkin pohjimmiltaan selviytymispeli, jossa on paljon enemmän pelaajia kuin tavallista. Maailmassa on useita karttoja, tarinoita ja tapahtumia, jotka kaikki vaikuttavat pelikokemukseen. Tulemme lisäämään Arrakiksen maailmaan sitä mukaan, kun peli kasvaa. Tarkoitus on antaa pelaajille mahdollisuus kokea seikkailuja ja selviytymistä valtavissa määrin jokaisella kartalla, mihin he matkaavat".

Yksi osa tätä kokemusta pyörii rakentamisen ympärillä. Kesällä nähdyissä trailereissa pelaajille annetaan vapaat kädet toteuttaa näyttäviä laitoksia, jotka muistuttavat Atreides-klaanin suuria valtakuntia. Näpertelyyn ei kuitenkaan ole täysin pakko ottaa osaa, vaikka sitä ei voi myöskään totaalisesti ohittaa.

"Sinun täytyy rakentaa tukikohta, jos haluat ottaa osaa tiettyihin aspekteihin pelissä", Junior kertoo.

"Jotkut pelaajat tekevät vain sen minimin, mitä on pakko, kun taas toiset rakentavat kokonaisia pieniä kaupunkeja. Rakentaminen seuraa tuttua kaavaa, eli aloitat pienestä ja mitä pidemmälle pääset syvälle Arrakiksen autiomaahan, sen monipuolisemmaksi rakentamisen täytyy muuttua".

Tekijät haluavat painottaa myös pelin sosiaalista sisältöä. Ystävien kanssa pelaaminen on täysin mahdollista alusta loppuun. Suurempiakin kiltoja voi luoda, ja niiden vaikutus tuntuu läpi Arrakis-planeetan.

"Kaverien kanssa pelaaminen on jaettu siten, että pienet ryhmät, eli noin neljä ihmistä, voi käydä läpi tarinaa yhdessä", Junior avaa. "Mutta suuret killat joutuvat käymään läpi ne pienemmissä porukoissa. Mitä pidemmälle tarina etenee, klaaneista tulee iso osa peliä".

Arrakis ei kuitenkaan pysy staattisena, minkä tarkoituksena on kannustaa pelaajia tutkimaan ja löytämään uusia asioita. Junior kertoo tämän pelimekaniikan olevan testauksessa, mutta tällä hetkellä sen vastaanotto on ollut positiivinen.

"Maailma muuttuu luonnonmullistusten myötä. Tällä hetkellä se tapahtuu beetassa noin seitsemän päivän välein. Suuret tuulet puhaltavat ja hiekat muuttavat maailmaa niin, että se paljastaa uusia paikkoja löytää ja tutkia. Odotan innolla nähdä, miten se otetaan vastaan."

Dune: Awakening julkaistaan helmikuussa, 2025.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Juttusarja: GC 2024

<< Edellinen: Syvälle muistoihin – ensitestissä MIO: Memories in Orbit
>> Seuraava: Lashana Lynch tähdittää kosmista kauhupeliä, jossa ystävien kasvoihin ei ole luottamista – ennakossa Directive 8020
 
Alustat: 
Studiot: 
Julkaisijat: 
Henkilö: