Nykyinen Xbox Game Studiosin johtaja Alan Hartman eläköityy.
Hartman ehti toimia johtajan roolissa vain alle vuoden, mutta työvuosia Microsoftin leivissä ehti kertymään jo yli 30, sillä Hartman aloitti Microsoftilla jo vuonna 1988. Mies on uransa aikana ollut tekemässä sellaisia pelejä kuten Age of Empires ja Brute Force, toiminut Digital Anvil -yhtiön päällikkönä, ja ollut mukana perustamassa Forza Motorsportista tunnettua Turn 10 Studiosia. Xbox Game Studiosin johtajaksi hän päätyi viime vuoden lopulla, kun edellinen pomo Matt Booty ylennettiin pelisisällön ja studioiden päälliköksi.
Tuleva Xbox Game Studiosin johtaja Craig Duncan löytyi myös Microsoftin sisältä, sillä hän toimi aiemmin Microsoftin omistaman, brittiläisen Raren päällikkönä. Hänen paikkansa Rarella taas ottavat Joe Neate ja Jim Horth, ja peliyhtiö jatkaa Sea of Thievesin ja tulevan Everwildin kehittämistä suunnitelmien mukaan.
"Uudessa tehtävässään Craig keskittyy auttamaan yhtiöitämme tekemään laadukkaita ja erityyppisiä pelikokemuksia, mitkä voivat kasvaa menestyksekkäiksi sarjoiksi, sekä tavoittamaan uusia pelaajia investoimalla uusiin pelinimikkeisiin", sanoo Booty.