Epic Games on vahvistanut, että Fortnite suuntaa PlayStation 5:lle ja Xbox Series X:lle heti niiden julkaisussa. Moninpelisuosikki pyörii aluksi Unreal Engine 4 -moottorin avulla nykyisen konsolisukupolven tapaan. Vuoden 2021 aikana on kuitenkin luvassa isompi tekninen remontti, kun ilmaisräiskintä siirretään rullaamaan upouuden Unreal Engine 5:n voimin.
Uudelle konsolisukupolvelle hyppäämisen luvataan parantavan sekä yleistä suorituskykyä että visuaalista puolta. Kaikki tienattu eteneminen ja esineet siirtyvät sujuvasti seuraavalle laitekannalle. Myös saumaton alustojen välinen pelaaminen on Epicin lupauslistalla tulevaisuudessakin. Nykyiselle konsolisukupolvelle uumoillaan niin ikään tukea vielä pitkäksi aikaa.