Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Heavy Rainin käytettyjen kaupasta "miljoonatappiot" kehittäjälle

Quantic Dreamin perustajiin kuuluva Guillaume de Fondaumiere laskelmoi PS3:n Heavy Rain -trillerin käytettyjen kaupan vieneen yhtiöltä ehkä jopa 5 – 10 miljoonan euron tulot.

– Tähän mennessä olemme myyneet peliä noin kaksi miljoonaa kappaletta. Trophy-järjestelmästä voimme kuitenkin laskea, että peliä on pelannut yli kolme miljoonaa ihmistä. Minun tasollani se merkitsee sitä, että miljoona ihmistä pelaa peliäni maksamatta siitä minulle senttiäkään ja omien laskujeni mukaan Quantic Dream menetti 5 – 10 miljoonaa euroa rojaltimaksuja käyettyjen pelien markkinoille, de Fondaumiere ynnäili.

– Olen kuitenkin aina sanonut, että pelit ovat ehkä liian kalliita. Pitäisi löytää oikea tasapaino ja meidän kaikkien pitäisi keskustella sovittaaksemme yhteen kuluttajien, kaupan, julkaisijoiden sekä kehittäjien odotukset tehdäksemme liiketoiminnasta kannattavaa, hän jatkoi.

De Fondaumiere uskoo maailmanlaajuisen laman kasvattaneen käytettyjen kauppaa, mutta nykytilanteesta hän uskoo olevan vahinkoa kaikille.

– Koska kehittäjät ja julkaisijat tulevat huomaamaan, etteivät he käytettyjen pelien kaupan vuoksi tule pärjäämään tuottamalla pelejä jotka myydään jälleenmyyjäkanavien kautta, he yksinkertaisesti lopettavat sellaisten pelien tekemisen. He siirtyvät verkkoon ja suorajakeluun, joten en usko sen pitkällä tähtäimellä olevan hyvä asia jälleenmyyjillekään, de Fondaumiere päätteli.

Galleria: 

Kommentit

Pitäisi tämäkin helmi jossainvälissä ostaa. Platinaa saisi halvalla, ensi vuoden puolella jostakin, ei tässä kiirettä ole :). Todennäköisestä uutena, onko se sitten platinaversio vai normikuorilla, aika sama mulle. Onneksi nykyään on niin helppoa ostaa peli myöhemmin kuin julkaisusssa ja ennenkaikkea halvemmalla.

Milloinhan mm. autokonsernien johtajat nousevat tälle samalle tietoisuuden ja ajatuksen tasolle?

Peleissä ja niiden hinnoissa on mielestäni sairainta se, että vaikka ostaisit pelisi uutena, niin hinnat heittelevät ihan pirusti.
Nyt julkaistava AAA-nimike on yleensä suomalaisissa kaupoissa sen 60-70e. Netistä ostettuna 40-50e.
Sama peli puolisen vuotta (ei läheskään aina niinkään kauaa) myöhemmin on puolet siitä. Onko tällä merkitystä Fondaumierelle? Jos rojaltit pysyvät hänelle samoina, niin miksi niitä pelejä sitten pitää aina ensin myydä kovaan hintaan?
Steamissa on muistaakseni tutkittu tuota hinnan ja myynnin suhteita ja siellä on monesta (ilmeisesti AAA-)pelistä todettu, että mitä parempi (halvempi) tarjous on ollut, niin sitä enemmän on ollut myyntiä ja myös pelin tuotto on kasvanut kohisten. Eihän tätä voi suoraan kääntää siten, että jokainen peli myisi/tuottaisi enemmän, jos ne olisivat halvempia. Merkittävä seikka kuitenkin.

Itsekin on pakko myöntää, että hukkaan meni minunkin osaltani HR:n rojaltit. Lainasin pelin keväällä kaverilta ja pelailin mitä pelailin. :)

Autokonsernit keräävät välillisesti tulot varaosien ym. kautta.

^ vrt DLC...

montakohan tosta miljoonastakin on ware versio

Nisupulla: entäs sitten talopakettifirmat? Tai joku kirvesmies jonka palkkasit rakentamaan sulle mökin. Eikö oo sikamaista, että joku voi myydä sen vieläpä VOITOLLA. Jos ei halua että tavaraa jälleenmyydään on parempi myydä tavaraa uutena siihen hintaan ettei kukaa vaivaudu jälleenmyymään sitä. Voin sanoa että valtaosa peleistä minkä olen ostanut olis yksinkertaisesti vain jäänyt ostamatta, jos ostoon olis pitänyt asennoitua siten että siihen heilahtaa nyt se 60-70 euroa. Killemon logiikassa on nyt se väärin, että ilman käytettyjen pelien kauppaa Heavy Rainia ei suinkaan olis ostanu 3 000 000 ihmistä, vaan kenties esim 1 000 000 - 1 500 000 ihmistä.

Siellä kyllä puhuu myös uusien pelien hinnoista, eli ei näkökulma nyt ihan noin mustavalkoinen kuitenkaan ole. Myynti siirtyy ajan kanssa virtuaaliseksi, jolloin käytännössä päästään hakemaan sitä uutta suuntaa myös hinnoitteluun jälleenmyyntimarkkinoiden kadottua kuvioista.

Varmaan käytettyjen määrä johtuu epäilyksestä, että onkohan peli hyvä(oikeasti kiinnostava). Kun kerta ostaa käytettynä, niin ei todellakaan halua vielä maksaa uutena siittä.
Itse ostin joskus Steam alennuksesta Mirror's Edgen 3,50€:lla ja oli hilkulla, että en ostaisi. Totesin kuitenkin, että paras peli pitkään aikaan ja nyt voisin maksaa täydenkin hinnan toisesta osasta.

Idiootti. Olisivat julkasseet kaikille alustoille (PS3, XO ja PC), ni ois tullu sitä myyntiä tarpeeksi. Ei, piti tehdä soppari SONYn kanssa...

Miettikää lapset, seuraavan kerran kun lainaatte pelin kavereillenne, aiheutatte miljoonatappioita peliyhtiölle!

Tehkää siis seuraavasti, kun olette pelanneet pelin läpi tai kun kaverinne haluaa lainata sen, katsotte kaverianne silmiin ja puristatte levyn palasiksi ja ripottelette levyn palaset ympäri maata yhtä palaa lukuun ottamatta. Sen viette hautaan, jottei kukaan voi pelata peliänne.... Ikinä!

En ole kyseistä peliä pelannut, mutta tietääkseni se on tietynlaista kertakäyttöviihdettä, vaikkakin loppuratkaisuja on monta. Näiden jälkeen peli tuskin enää houkuttelee pelaamaan uudelleen. Pelintekijät voisivat tehdä sellaisia pelejä, jotka pelaajat haluavat pitää hyllyssään ja ovat siten pois käytettyjen markkinoilta. Tai vaihtoehtoisesti laskea pelien hintaa, jolloin vaihtomarkkina-arvo laskee (kuten dvd-leffat) eikä peliä niin usein viitsi kierrättää.

Jos kaveri puhuu gamestopin kaltaisista firmoista joilla suurin osa liikevaihdosta tulee välistävedosta käytetyissä peleissä (oma arvio :-) niin ymmärrän yskän.

"Quantic Dream menetti 5 – 10 miljoonaa euroa rojaltimaksuja käyettyjen pelien markkinoille"

Tämä on yhtä hauska lausunto kuin ääniteteollisuuden hokema "jokainen piraattina ladattu levy on menetetty myynti".

Se nyt vain on hassu tosiasia että tietyt tuotteet arvostetaan eri ihmisten toimesta eri tavalla. Käytetyn pelin ostaja tuskin olisi siitä pelistä maksanut täyttä hintaa, vaan jos täysi hinta olisi ollut ainoa vaihtoehto, olisi tämän kuluttajan raha suuntautunut toiselle talouden sektorille. Nykypäivänä ihmisillä on vapaa-aikansa täyttämiseksi melkoisen paljon vaihtoehtoja ja pelivalmistajat ampuvat itseään jalkaan jos kuvittelevat että 60 euroa on validi hinta pelistä.

Vrt, elokuvien budjetit on 5-10 kertaisia pelibudjetteihin, mutta kuitenkin elokuvia myydään 1/5 hintaan ja kun ootat niin näet telkkarista ilmaiseksi muutamalla mainoksella ryyditettynä. Peliteollisuuden on pakko miettiä juttujaan uudestaan.

Alentaisivat uusien pelien hinnat 40e niin jo kansa ostaisi uutena.

"Alentaisivat uusien pelien hinnat 40e niin jo kansa ostaisi uutena."

No eihän nuo uutuudet maksa kuin sen n.43e kun ostaa ahvenanmaalta. Jos malttaa 2-3kk odottaa niin alkaa saamaan jo alta 30e briteistä tilattuna. Pari kuukautta lisää niin hinta alkaa olemaan 20e tai alle briteissä.
Itse ostan vain ne ns. pakko hankinnat suomi hinnoilla. Nytkin on varauksessa netanttilassa gearsin limited edition suolaiseen 85e hintaan. Jotain skyrimiä onkin sitten aikaa odotella se 3-4kk niin saa varmaan jo alle 30e.

Ja jos lainaan pelin kaverilta niin "vien peliyhtiöltä tuloja"... vähän järkeä käteen, pelinkehittäjät.

@iplo: Muuten olen ihan samoilla linjoilla kanssasi, mutta se että elokuvia voidaan myydä niin paljon halvemmalla, johtuu siitä, että ne voidaan myydä useaan kertaan. Ensin ne myydään elokuvateatterissa, sitten vaikkapa jonnekin Canal-elokuva-kanavalle. Hotelliketjut pitää myös muistaa. Videovuokraamot ovat hyviä asiakkaita. Lopuksi vielä tulee DVD-levitys. Pelien tekijöillä on vain DLC. Siksi ne koittavat narista käytettyjen pelien kaupasta ja saada siitä siivun itselleen. Sinänsä mietityttää, jos kerran pelin lataaminen kovalevylle on ratkaisu ongelmaan, miksi enää valittaa asian laidasta vaan lähteä siihen saman tien. Pelottaako heitä, että asiakkaat eivät mielellään lataisikaan peliä, vaan arvostavat fyysistä peliä?

Olen syyllinen! Ostin tämän huuto.netistä käytettynä, koska sai halvemmalla kun ulkomailta. Ottaakohan tämä Guillaume de Fondaumiere sälli huomioon, että kun joku myy kaksi peliä käytettynä hän voi ostaa yhden pelin uutena? Mikä voi olla esim Heavy Rain 2.

Mielenkiintoista nähä, tuleeko Heavy Rain 2 kylkiäiseksi aktivointikoodit, jotka toimivat vain kerran. (Windows tyyliin)

Ostin eilen omenan kaupasta ja haluan viedä sen kauppaan käytettynä tänään tai huomenna - riippuu suolen toiminnasta. Minä maksoin siitä omenasta joten MINUN täytyyy saada siitä vähintään 50% takaisin rahana.

"Jos kaveri puhuu gamestopin kaltaisista firmoista joilla suurin osa liikevaihdosta tulee välistävedosta käytetyissä peleissä (oma arvio :-) niin ymmärrän yskän."

Hyvä pointti. Osa isommista ketjuista tekee käytetyillä peleillä bisnestä ja myy lopulta uudempia käytettyjä pelejä aika kalliilla. Osa ei jostain syystä suostu/pysty tilaamaan ulkomaisista nettikaupoista - tai ei halua odottaa jotain aleja, joten ostetaan joku uudempi "käytetty" peli isosta ketjusta hintaan 45 euroa tms. Tätä kehitystä auttavat pelaajat, jotka nopeasti pelaavat "läpi" tietyt uutuuspelit ja juoksevat vaihtamaan ne isoihin ketjumyymälöihin jotka sitten vetävät näistä kunnolla välistä seuraavalta asiakkaalta.

Mutta bisnestähän se tietysti on ja jos se pyörii niin..

"No eihän nuo uutuudet maksa kuin sen n.43e kun ostaa ahvenanmaalta."

Mutta toisaalta jos pelien ovh-hinnat olisivat halvemmat (kuin n. 60-70e pahimmillaan), niin ehkä Ahvenanmaan hinta olisi vieläkin alempi.

"No eihän nuo uutuudet maksa kuin sen n.43e kun ostaa ahvenanmaalta."

Kaikki ei osta affenanmaalta :3

Loomis: "Jos kaveri puhuu gamestopin kaltaisista firmoista joilla suurin osa liikevaihdosta tulee välistävedosta käytetyissä peleissä (oma arvio :-) niin ymmärrän yskän."

http://www.konsolifin.net/playstation/uutiset/4271/
"Kolmannesta taulukosta käy ilmi, että jokaisesta uusien pelien kaupassa käytetystä dollarista GameStopille jää noin 21 senttiä, mutta käytetyistä peleistä lähes 50 senttiä dollarista. Matthews käyttää esimerkkinä Halo 3:a, joka uutena maksaa 60 dollaria ja käytettynä 55 dollaria. GameStopille jää uudesta pelistä voittoa 13 dollaria, mutta käytetystä peräti 27 dollaria. Myös oheistarvikkeiden myynti on hyvä bisnes, josta jää voittoa 34 senttiä dollarista."

Koko hinnan maksoin mutta kaveri pelasi lapi minun pelilla myos. Hyva pelihan tuo on mutta ei sita kerran lapipeluun jalkeen enaa kiinnosta.

"Kaikki ei osta affenanmaalta :3"

Kannattaisi ostaa jos siis pystyt.

"Hyva pelihan tuo on mutta ei sita kerran lapipeluun jalkeen enaa kiinnosta."

Moni haluaa nähdä pelin eri loppuja ja juonen erilaisia käänteitä valintojen mukaan. "Uudelleenpeluuarvo" tuntuu olevan usein vain moninpeli ja/tai co-op, mutta kyllä mielestäni sitä on mm. Heavy Rainissa (jos tyyli iskee).

Se on tosin vähän harmi, etteivät suunnitellut DLC:t ("Chronicles" episodit) ekaa lukuunottamatta lopulta toteutuneet (vaikka tiimi toi Move-tuen peliin), joten ehkä siinä mielessä peliä ei tuettu jälkeenpäin ihan maksimaalisesti. Tähän olisi ollut kohtuu sopivaa tuoda 2-3 vaikka prequel-tyylistä episodia sopivasti ripotellen. Mutta taisi budjetti tulla täyteen..

Kuumana käy keskustelu, mutta aiheesta...

Minä en kyllä jaksa sympatiseerata tätä käytettyjen pelien myynnin mustamaalausta. Se on laillinen kappale ja siitä on maksettu kaikki mahdolliset kulut ja maksut. Valittaisivat piraateista... Ja asiakkaillakin on oikeuksia - luulisin...

Ajatelkaapa, jos kasibittisen pelejä ei saisi ostettua netistä? Valittaako Nintendo niitä miljoonia/miljardeja, jotka se menettää, kun sama mario on myyty viimeisen 20:n vuoden aikana sata kertaa? Ei, he myyvät samat Mariot uudelleen pelaajille snesille, gba:lle, DS:lle ja Wiin virtuaalikonsoliin... Ja nauravat matkalla pankkiin.

Ymmärrän toki taloudellisen puolen asiasta ja kyllähän taitaa käydä niin, että omistaminen siirtyy tulevaisuudessa käyttöoikeudeksi, mutta on se silti niiiiiiin väärin!

IQ007:n kanssa samoilla linjoilla.

En ymmärrä miksi kerran maksetusta kuljetuksesta, levyn painatuksesta, kansien printtauksesta yms. muuta pitäisi alkaa maksamaan uudelleen pelin kehittäjälle. Tämä on siis sama, kuin kirpputorit yms. joutuisivat maksaa vanhojen vaatteiden tekijöille (HUOM! ei siis entiselle paidan omistajalle, @Merumeru) aina kun kyseinen paita tuotaisiin uudelleen myyntiin mihin tahansa kirpputorille.

Nettipelaamisessa vielä ymmärrystä riittää pelipasseihin, jos pelaamisen lisäksi passilla tarjoillaan "premium-ominaisuuksia", mutta yksinpelissä ymmärrystä ei heru tippaakaan.

Lebe80: Vaikken käytettyjen pelien kauppaa vastustakaan, haluan kommentoida tuota ontuvaa kirpputorivertaustasi. Nykytilannehan käytettyjen pelien osalta Gamestopeissa ja muissa olisi lähinnä verrattavissa siihen, että merkkivaatteita myyvät ketjut kuten Stockmann ja Sokos alkaisivat myydä myymiään vaatteita myös käytettynä. Tämän lisäksi vielä käytettyjä vaatteita markkinoitaisiin varsin suhteettomasti uusiin verrattuna sekä kehiteltäisiin kampanjoita tyyliin "Tuo 2 Espritin 2011 kevätmalliston mekkoa vaihdossa ja saat uuden 20 eurolla!".

Itse olen muutaman kuukauden ajan ostellut pelit briteistä. Omasta mielestäni sopiva hinta ollut uusillakin peleillä kun saanut sellaisella 30-35€ uutena. Pc pelit vielä vähän halvemmalla. Itse voin myöntää että waretan silloin tällöin jonkun pelin PClle, rikollinen kun olen. Mutta!! Syy siihen on juurikin suolainen hinta, rahaa kun ei meikäläisellä tahdo olla suomihintaa maksaa tuosta noin vain. Yleensä myöskin käynyt näin että kun peliä on vähän aikaa pelannut, niin tulee helpotus. Tämä pelihän ei edes ole sen summan arvoinen mikä olisi pitänyt maksaa. Yleensä sitten kuitenkin jos olen pelistä pitänyt olen sen sitten hyllyyn ostanu. Hyvänä esimerkkinä uudet Falloutit. Jokin siinä kiehtoo että saa hyllyyn täytettä. Vaikka osa peleistä mitä on hyllyssä jäävät pölyttymään pitkäksi aikaa.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi