Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tältä näyttää Final Fantasy -rytmipeli liikkeessä

Square Enixin 3DS:lle julkaistavasta Final Fantasy -rytmipelistä on päästetty irti ensimmäinen pelikuvaa esittelevä video. Theatrhythm Final Fantasy -nimeä kantava tuotos eroaa sarjan aiemmista osista reilusti, sillä sekä tuotoksen taistelu, että seikkailu toteutetaan naputtamalla eri nappeja ja kosketusnäyttöä musiikin tahdissa.

Varsinaista pelikuvaa ensimmäistä kertaa näyttävä video esittelee taistelumekaniikkaa, joka perustuu eri komentojen suorittamiseen musiikin tahdissa. Lisäksi pelaaja pääsee suorittamaan eri näppäinkomentoja ainakin Final Fantasy VIII -pelin tanssikohtauksen pyöriessä taustalla. Videota pääsee ihmettelemään lähdelinkin kautta tai klikkaamalla tästä.

Nimikkeeseen lupaillaan tuttuja sävelmiä sarjan aiemmista osista. Myös tuttuja hahmoja on luvassa ja pelin japaninkielisiltä kotisivuilta pääseekin tutustumaan ainakin osaan hahmoista, joiden pitäisi seikkailla lopullisessa tuotoksessa. Cloudia, Squallia, Ceciliä ja muita muodonmuutoksen kokeneita tuttuja hahmoja pääsee ihmettelemään sivuston keskellä vasemmalla olevasta linkistä.

Sarjakuvamaiseen tyyliin toteutettu peli julkaistaan aikanaan 3DS-käsikonsolille. Tietoa rytminaputuksen rantautumisesta Eurooppaan ei vielä ole.

Galleria: 

Kommentit

FF-rytmipeli?!?
Tiedän, etten ole kohderyhmää, mutta silti...
Ei ei ei...

Sillä välin Mistwalkerilla: http://www.youtube.com/watch?v=ISoPJp6uzEY

Kohderyhmän edustajana kyllä kyllä kyllä :D Tämä ja Rhythm Thief R: Emperor Napoleon's Legacy vain Eurooppaan niin taatusti jorataan!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi