Ubisoftin työstämästä Prince of Persia -pelisarjasta ei olla kuultu mitään viime aikoina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sarjaan oltaisi työstämässä uutta nimikettä, ainaki mikäli ranskalaista Le Portail du Jeu Video -sivustoa on uskominen. Sivuston mukaan Persian prinssi olisi palaamassa Raymanilta lainatun pelimoottorin ja -tyylin saattelemana.
Ranskalaissivun raportoinnin mukaan seikkailusarjan seuraava osa olisi kaksiulotteinen ja se lainaisi muun muassa Rayman Legendsissä käytettyä UbiArt Framework -pelimoottoria. Tekstin mukaan tämän moottorin avulla avulla pääosassa heiluva prinssi voidaan koostaa erillisistä raajoista, joista jokaista voidaan animoida erikseen. Lopputulosta kehutaan raportoinnin mukaan sulavaksi.
Ubisoftilta asiasta ei ole vielä saatu vahvistusta suuntaan tai toiseen. Mikäli tiedot pitävät paikkansa, ja prinssin seikkailut jatkuvat, niistä kuultaneen viimeistään kesäkuun E3-pelimessuilla.
UbiArt-pelimoottori tulee tutuksi Rayman Legendsin lisäksi myös kohta julkaistavassa Child of Light -nimikkeessä, jota pelintekijät kuvailevat pelattavaksi runoksi.
Kommentit
Itselleni kelpaisi juuri kuvan prinss...
Itselleni kelpaisi juuri kuvan prinssin jatko-osa. Oli oikein miellyttävä teos, kun taas tuo forgotten sands vanhalla prinssillä oli jotain niin kauheata tuuba kun olla ja voi.
Tämähän olisi suorastaan huikea homma...
Tämähän olisi suorastaan huikea homma. Raymanit on visuaalista karkkia ja Child of Light vaikuttaa todella lupaavalta. Persian Prinssiä on ollut ikävä siitä 2008 tms vuoden versiosta saakka. Ja kaksiulotteisuus sopii miehelle kuin nyrkki silmään. Tätä odotellessa!
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi