Xboxin markkinointi- ja strategiajohtaja Yusuf Mehdi on paljastanut Xbox Wiressä Microsoftin uuden sukupolven konsolin viimeisimpiä myyntilukuja.
Xbox Onea on kuljetettu jälleenmyyjille yli viisi miljoonaa kappaletta sitten marraskuisen julkaisunsa. Näin ollen Xbox One on saanut huomattavasti vahvemman alun kuin edeltäjänsä Xbox 360.
Vaikka maaliskuussa julkaistu Titanfall houkuttelikin kuluttajia konsolin ostoon, laahaavat Xbox Onen myynnit edelleen pahimman kilpailijan PlayStation 4:n vanavedessä. Sonyn uuden sukupolven konsolia on myyty kuluttajille yli 7 miljoonaa kappaletta.
Xbox One julkaistaan Suomen lisäksi 25:ssa muussa maassa syyskuun aikana.
Kommentit
Paino sanoilla "..on kuljetettu jälle...
Paino sanoilla "..on kuljetettu jälleenmyyjille.."
"Paino sanoilla "..on kuljetettu jäll...
"Paino sanoilla "..on kuljetettu jälleenmyyjille..""
Samasta hommasta on Sonynkin luvuissa kyse. On aika mahdotonta tietää ihan oikeat myyntiluvut, kun laitteita on myynnissä aivan joka marketissa, joten myyntiluvut ilmoitetaan näin. Mutta vahva oletus (ainakin analyytikoilla) on, että molemmat laitteet myyvät melkeinpä sitä tahtia mitä niitä saadaan valmistettua.
Wiredin uutisessa käytetään termiä "s...
Wiredin uutisessa käytetään termiä "sold-in to retailers" eli myyty jälleenmyyjille (ei loppukäyttäjille). Tuossa Sonyn omassa uutisessa nimenomaan kuluttajille myydyt konsolit "sold through" (eikä shipped / sold-in to retailers).
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi