Ohjaaja Chad Stahelski on rupatellut Colliderille tulevasta Ghost of Tsushima -elokuvaprojektistaan.
John Wick -ohjaaja haluaa tehdä Ghost of Tsushimasta kauttaaltaan mahdollisimman autenttisen leffaelämyksen. Tämä tarkoittaa miehen mukaan sitä, että japania puhuvat näyttelijät myös ovat japanilaisia – jopa Sony on kuuleman mukaan kyseisen ajatuksen kannalla. Varsinaisia näyttelijäkiinnityksiä ei ole kuitenkaan vielä toistaiseksi varmistettu virallisesti, vaikka pelissäkin nähty Daisuke Tsuji on osoittanut halukkuutensa palata Jin Sakain rooliin valkokangasversiossakin.
Japani-faniksi tunnustautuva Stahelski on myös tohkeissaan siitä, kuinka visuaalisesti näyttävä ja hahmovetoinen raina voi parhaimmillaan olla ja kuinka hienot puitteet se tarjoaakaan näyttävälle toiminnalle. Stahelskin mukaan ohjaajalegenda Akira Kurosawa on viiden vaikuttavimman leffaohjaajan joukossa, joten projekti sopinee miekkoselle paremmin kuin hyvin.
Ghost of Tsushiman ensi-iltapäivästä ei ole vielä toistaiseksi tietoa.
Lisää aiheesta: