Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Microsoft: Rarella ja Lionheadilla ei ole hätää

Microsoft Game Studiosin johtaja Phil Spencer vakuuttaa GamesIndustryn haastattelussa, ettei yhtiöllä ole aikomusta päästää Rarea tai Lionhead Studiosia menemään.

Aihe nousi jälleen ajankohtaiseksi, kun Microsoft ilmoitti hiljattain sulkevansa Ensemble Studiosin Halo Warsin valmistumisen jälkeen. Viime vuodelta tuoreessa muistissa ovat Halo-sarjan luoneen Bungien itsenäistyminen, Shadowrunin kehittäneen FASA Studion sulkeminen ja Project Gotham Racing -kaahailuista tunnetun Bizarre Creationsin siirtyminen Activisionin haltuun.

GamesIndustryn haastattelema Spencer vakuutteli kuitenkin, ettei kummallakaan brittiläisstudiolla ole hätää, sillä Microsoft on tyytyväinen molempien tuotantoon. Hän innostui ylistämään kaksikosta erityisesti Rarea.

- Näiden studioiden tekemä työ on uskomattoman tärkeää MGS:lle. Rarelta on luvassa heidän viides pelinsä Xbox 360:n ensimmäisen kolmen vuoden aikana - se on hullua. Kaksi julkaisupeliä? Mikä studio allekirjoittaa sopimuksen kahdesta julkaisupelistä? Aivan hullua, Spencer sanaili.

Rare ilahduttaa tänä vuonna Xbox 360 -pelaajia jo julkaistun Viva Piñata: Trouble in Paradisen ohella Banjo-Kazooie: Nuts & Boltsilla, joka julkaistaan marraskuussa. Lionheadin panostuksesta kertoo puolestaan lokakuun lopulla kauppoihin saapuva Fable II. Myös Peter Molyneux'n ja kumppaneiden seuraava peli julkaistaan Microsoft Game Studiosin nimissä.

Spencer haluaa toisaalta myös korostaa muiden kuin Microsoftin omistamien pelistudioiden merkitystä Xbox 360:lle.

- Loppujen lopuksi, asiakkaitamme kiinnostaa yksinoikeussisältö - en usko, että heitä kiinnostaa näitä pelejä tekevien ihmisten käyntikortit. Sanooko kukaan, että Gears of War ei ole Xbox 360:n tukipilareita? Ei, koska se on. Mutta emme omista Epiciä, Mark Rein ja studion muu väki ovat oma porukkansa. Se on hyvä juttu.

Epic tukee Xbox 360:n joulurynnistystä Gears of War 2:lla, jonka odotetaan murskaavan kilpailijansa saha suhisten 7. marraskuuta.

Galleria: 

Kommentit

"Näiden studioiden tekemä työ on uskomattoman tärkeää MGS:lle."

Wtf? Hankkikaahan omat lyhenteet, pelikansa ei tuon lyhenteen kuullessaan ajattele mitään Microsoft Game Studiota. :D

Voin kuvitella Teal'cin kikattelemassa tuolle lyhenteelle kirjoittaessaan tätä uutista.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi