Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Segan tuleva suuren budjetin Crazy Taxi -teos on avoimen maailman massiivimoninpeli, paljastaa tuore video.

Japanilaispelitalo julkaisi YouTube-kanavallaan uuden kuulumiskatsauksen, jossa valotetaan hiukan teoksen kehitykseen liittyviä asioita. Pelikuvaakin on tarjolla, sillä pätkässä vilahtaa tuttujen keltaisten taksien ohella myös poliisiautoja.

Automatonin tekemän käännöstyön perusteella kehittäjät kertovat tällä hetkellä testaavansa esimerkiksi perinteistä Crazy Taxi -pelattavuutta moninpeliympäristössä, vielä vahvistamattomien uusien mekaniikoiden kera. Temmellyskenttänä toimiva avoimen maailman kaupunki sijoittuu puolestaan jälleen Yhdysvaltojen aurinkoiselle länsirannikolle.

Segan sivuilta löytyvä työpaikka-kohta puolestaan vahvistaa, että teosta kehitetään Unreal Engine -pelimoottorilla. Jo aiemmin firma on kertonut tulevan Crazy Taxin olevan niin sanottu kolmen A:n peli, eli siihen upotetaan hyvinkin kiitettävästi aikaa ja resursseja.

Segan uusi Crazy Taxi -projekti paljastui viime vuoden joulukuussa, yhtenä viidestä retroon nojaavasta uusioversiosta. Taksihurjastelun ohella työn alla on täysin uusi Jet Set Radio, Shinobi, Golden Axe ja Streets of Rage.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi

Julkaisijat: 
Lähde: